Seuraa meitä somessa:

Etta ja VaLePa avasivat huikealla viisieräisellä

26.09.2015

ETTA ja VaLePa pelasivat täydet viisi erää miesten Mestaruusliigan avauksessa Oulun Urheilutalolla. VaLePa otti lopulta vierasvoiton erin 2-3 (23-25, 25-20, 25-13, 21-25, 11-15).

Ottelussa nähtiin todella viihdyttäviä ja yleisöön meneviä pitkiä palloralleja. VaLePa käänsi lopussa ottelun edukseen lähinnä Elviss Krastinsin ja uuden hakkurinsa Stanislav Neviadomskyin hyvien otteiden ansiosta.

Ottelussa nähtiin Mikko Eskon paluu Suomen kentillä ja kieltämättä kaveri kova vahvistus VaLePa:lle, mutta myös ETTA:n passari Jussi Mäkinen pelasi hienon ottelun eikä jäänyt Eskon varjoon. Esko pelasi 200. liigaottelunsa.

ETTA:sta parhaiten Mäkisen lisäksi onnistuivat liigaennätyksensä pisteissä tehnyt yleispelaaja Eetu Pennanen (29/+17) ja hakkuri Dean Bittner (23/+20).

VaLePan päävalmentaja Ugis Krastins:

- Ensimmäinen peli ja virheitä tuli liikaa. Olemme kuitenkin tyytyväisiä voittoon. Kaksi pelaajaa maajoukkueen mukana ja Vahela pois, niin joudumme menemään yhdeksällä pelaajalla. Hieno ja viihdyttävä peli varsinkin yleisölle, kun pallorallit venyivät pitkiksi ja tunteet nousivat pintaan molemmin puolin.

Mikko Esko, VaLePa:

- Voiton jälkeen jäi tietenkin hyvät fiilikset ja kauden avaus on aina mukava tapahtuma, koska pitkä harjoituskausi on takana. Hieman oli hermostuneisuutta ja kokeneempaakin pelimiestä jännitti. ETTA laittoi meidät pahoihin vaikeuksiin nopealle hyökkäyspelillään. Peli oli hyvä tasoinen, niin kuin koko sarjakin varmasti! Lisäksi tykkäsin, kun yleisö oli hienosti kotijoukkueen mukana.

Ettan päävalmentaja Olli Kuoksa:

- Olisi toivonut pojille tuollaisen taistelun jälkeen palkinnon mutta peli on tällä hetkellä hyvässä kuosissa. Elvis ja VaLePa:n uusi hakkuri pelasivat lopun hienosti ja käänsivät ottelun heille. Olen tosi tyytyväinen uusiin pelaajiin keitä joukkueeseen on tullut. Seuralla on hyvä Strategia menossa. Dean Bittner pelasi loistavasti siihen nähden, että on vielä puolikuntoinen.

Eetu Pennanen, Etta:

- Tuntui tosi hyvältä pelata uuden kotiyleisön edessä. Takki aika tyhjä, kun peli olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Olen kotiutunut hyvin Ouluun ja olen tyytyväinen, että saan pelata täällä.

Etta: Pennanen 29/+17, Bittner 23/+20, Hakala 10/+3
VaLePa: Neviadomskyi 28/+14, Krastins 17/+8, Jokinen 11/+1
Torjunnat, ässät, hyökkäys%
Katsojia: 537

LähiTapiolan pisteet:
3 Pennanen Etta
2 Esko VaLePa
1 Mäkinen Etta

Valmentajien kommentit (VIDEO)

Pelaajien kommentit (VIDEO)

Ottelutilasto

Pisteanalyysi

Pallo pallolta

  Takaisin