Seuraa meitä somessa:

Etta taipui viisieräisessä Sampolle

07.10.2015

ETTA jatkoi viisieräisiä kamppailuitaan Urheilutalolla, kun se taipui Pielaveden Sammolle tiukassa kamppailussa erin 2-3 (25-11, 21-25, 24-26, 25-21, 18-20).

Ottelussa nähtiin suuria tunteita ja tiukkoja tilanteita. ETTA aloitti ottelun loistavasti mutta Sampo pääsi juonesta kiinni vaihtamalla hakkuriksi Eetu Häyrisen ja toiseksi keskitorjujaksi Tuomo Ikosen. Sammon syömähammas oli kuitenkin huiman pelin pelannut Antti Poikela.

ETTA onnistui laajemmalla rintamalla. Dean Bittner pelasi jälleen hyvän ottelun hakkurina. Bittnerin lisäksi ETTA:n pisteiden päättäjinä kunnostautuivat yleispelaajat Anssi Hakala ja Eetu Pennanen sekä jälleen hienon ottelun pelannut keskitorjuja Markus Väisänen.

Jukka Tuovinen, Sampo:

- Pelattiin elävää lentopalloa. Alussa ETTA vei mutta sen jälkeen ottelun luonne muuttui ja päästiin vastustajaan paremmin kiinni. Marginaalit olivat pienet mutta muutama hyvä syöttövuoro käänsi ottelun lopussa meille. ETTA pelaa loistavaa puolustus peliä ja se näkyi pikkuisena yliyrittämisenä omassa hyökkäyspeliä. Tuomarit sekoittivat kahden hienosti pelaavan joukkueen pelin. Ulkomaalainen yp oli flunssan takia pois. Hakkurin vaihto toi ryhtiä peliin.

Antti Poikela, Sampo:

- Alku oli nihkeää mutta onneksi sytyttiin pelaamaan Kiivas kamppailu, jonka kumpi tahansa olisi voinut voittaa. ja Hyvä, että saatiin käännettyä ottelu voitoksi.

Olli Kuoksa, Etta:

- Peli-ilme on hyvä! Kaikki annetaan mutta tulosta ei vielä tule. Tällä hetkellä on pieni ongelma vastustajan isojen laitureiden kanssa, heitä pitäisi pystyä puolustamaan vielä paremmin. Nyt pikku huili ja ensi viikolla jatketaan taas täydellä höyryllä. Tilastot näyttävät edelleen hyvältä mutta pieni kovuus puuttuu ratkaisupaikossa, että saataisiin käännettyä tiukat ottelut voitoiksi.

Dean Bittner, Etta:

- Kova peli. Tehtiin paljon hyviä asioita mutta siitä huolimatta tuli harmittava tappio. Harjoittelemme hyvin ja palkinto tulee varmasti jossain vaiheessa, kun jaksamme olla kärsivällisiä.

Parhaat pelaajat
ETTA: Dean Bittner
Sampo: Antti Poikela

Yleisöä: 473
ETTA: Bittner 24/+17, Hakala 16/+7, Pennanen 15/+3
Sampo: Poikela 37/+31, Heiskanen 11/+8, Häyrinen 10
Torjunnat 10-9, ässät 3-3, hyökkäys% 41-42

Lähitapiolapisteet:
3 Poikela Sampo
2 Bittner Loimu
1 Tolvanen Sampo

Ottelutilasto

  Takaisin