Seuraa meitä somessa:

ETTA:lle makea voitto Tiikereistä

04.03.2017

Lauantain miesten liigakierroksella ETTA otti makean voiton Tiikereistä ja voittoon pelasivat myös VaLePa, Hurrikaani ja Isku.

VaLePa kaatoi koton aan Vantaa Ducksin 3-1 (25-19, 25-14, 22-25, 25-16).

Lauantai-illan nostalgia ottelussa muisteltiin VaLePan ensimmäistä SM-mitalia ylimmällä sarjatasolla. Vuonna 1992 saalistettu historiallinen pronssijoukkue oli mukana heti esittelystä asti. Joukkueessa pelasi muun muassa Petteri Laurila, Timo Mäkelä ja ”Pave” Vuorenmaa. Vanhojen muistelu toi mukavan säväyksen tähän runkosarjakamppailuun.

VaLePa aloitti perinteisesti: Esko, Kunnari, Guymer, Sivula, Jokinen, Carmody ja Korhonen. Ducksit lähtivät seitsikolla Szabo, Nurminen, Vallin, Laakso, Kankaanpää, Määttänen, Nyman.



VaLePa otti heti johdon Ducksien virheiden ansiosta ja hyökkäsi isännän elkein. Guymer oli pirteänä torjunnassa ja saalisti nopeasti 2 torjuntapistettä. Upi Sivula kantoi taas suurta hyökkäysvastuuta ja onnistuikin kiitettävästi 7+7 100% tapolla ensimmäisessä erässä. Erä ratkesi viimeistään Eskon ja Kunnarin peräkkäisiin syöttövuoroihin jolloin 18-16 tilanne repesi 22-17 tilanteeksi. Erän loppu olikin sitten kosmetiikkaa.

Ducks kovensi syöttöään toiseen erään ja VaLePa oli aluksi hieman vaikeuksissa sen kanssa. Peli lähti kuitenkin rullaamaan ja ensimmäinen repäisy tapahtui tällä kertaa Timo Jokisen ollessa syöttöruudussa. Aamuharjoituksissa hinkatut pitkät leijat tekivät tuhoa ja VaLePa onnistui puolustamaan ja torjumaan tehokkaasti. Tähän päälle parit virheet ankoilta ja loppuun Timpan ässä ja tilanne oli 11-5. Ducks vaihtoi Külaotsin hakkuriksi ja Magyarin passariksi, mutta ei toivotulla teholla. Sitten se tuli! Upin ensimmäinen virhe… Toisen erän loppuun 100% teholla hyökännyt härkähakkuri ei onnistunut jyrkässä viistolyönnissään. Tilanne ei tosin lopputulokseen vaikuttanut, VaLePa rallatteli helppoon erä voittoon.

Kolmanteen erään VaLePa jätti latautumisen ja jalat koppiin ja erästä tuli vaikea. Oma syöttö pehmeni ja Ducks pääsi käyttämään kovaa asettaan keskihyökkäystä. Molemmat Ducksin keskarit tekivät erään 5+5 tehot, ja samaan aikaan VaLePan hyökkäystehot laskivat. Lopun piristymisestä huolimatta, erä Ducksille.

Pukkipaidat ryhdistäytyivät neljänteen erään ja palasi tasolleen. Peetu Mäkinen tuli Olli Kunnarin paikalle tuomaan energiaa kentälle. Erään mahtui hyviä ja viihdyttäviä palloralleja, jotka usein lopulta päättyivät Timo Jokisen kädestä VaLePan pisteeksi. Jarmo Korhonen ansaitsee kunniamaininnan illan puolustustyöskentelystä. VaLePa vei erää kokoajan eikä päästänyt Ducksia iholle. Ducksien hyökkäystehot eivät riittäneet saavuttamaan VaLePaa ja niin se otti jälleen tärkeän voiton runkosarja voiton metsästyksessä.

VaLePan valmentaja Sami Kurttila

- Molemmat liberot loistavia, Heikki Nyman hyvä löytö Ducksilta. Puolustuksia tuli hyvin ja jatkohyökkäykset onnistuivat hienosti, vain yksi virhe. Peetu Mäkinen onnistui mainiosti erityisesti vastaanottopelissä.

Vantaa Ducksin valmentaja Ismo Tuominen

- Nyman oli hyvä ja olen tyytyväinen koko joukkueen puolustuspeliin. Molemmilla passareilla alla terveysongelmia. Saatiin Magyarin kautta hyvin ykköstempo toimimaan. Tykkään työskennellä näiden poikien kanssa. Määrätty ilkeys, kiukkuisuus ja kovuus puuttuu vielä pelistä, mutta hyvin tehdään töitä kaiken aikaa.



LähiTapiolan pisteet
3 Esko VaLePa
2 Jokinen VaLePa
1 Mi.Määttänen Ducks

VaLePa - Vantaa Ducks 3-1
25-19, 25-14, 22-25, 25-16
VaLePa: Sivuia 21/+16,Jokinen 15/+9
Vantaa Ducks: Kankaanpää 15/+5,Määttänen M 13/+3
Katsojia: 537

Ottelutilasto

Isku palasi voittojen tielle Joensuussa


Liiga- Riento ei pystynyt palaamaan voittojen tielle, vaan se teki vieraillut Rantaperkiön Isku erin 0-3 (18-25, 31-33, 21-25). Kotijoukkueesta Nelson Muranqwalla 20/+14 hyvä ilta. Karttusen Antti tuli hyvin vaihdosta kentälle 11/+8, neljätoista passia, joista 10 tappoa. Vierasjoukkueen tehokkain Sakari Mäkinen 18/+12.

Nelson Muranqwa:

- Yritin auttaa 100%, mutta lopussa joukkueena tuskailimme paljon syötöissä ja puolustuksessa. Joukkue tuskailee vielä pelisysteemin kanssa, vaikka alkaa jo olla kauden loppu. Oma peli oli tänään hyvää.

Sakari Mäkinen:

Tärkeä peli meille, aika paljon tappioita on tullut ny. Rupee olemaan aika tiukkaa sarjataulukossakin. Erittäin tärkeä voitto Ei missään nimessä helppo peli meille, toisessa erässä varsinkin. Tiedettiin, että Riennolla on vahvuutta pärjätä tässä liigassa. Meiltä onnistui tänään melkein kaikki.

Jani Säisä:

- Lopputulos tietysti tuttu. Parissa erässä oli jo näkyvissä tuttua peli-iloa. Mikä on meille se tärkee juttu. Hienoja nousuja toisessa erässä. Joni otti ison roolin ja koko joukkue pääsi pelaamaan hyvää peliä. Kolmannessa erässä alku tosi huono. Kova nousu tehtiin, mutta toki lopputulos tuttu. Joten ei tässä vielä mitään hurraahuutoja. Kun saataisiin vaan lisää peli-iloa niin olisi mukavampi pelata nämä loput pelit ja karsintapelit.

Jussi Heino:

- Erittäin tärkeä voitto pitkästä aikaa. Pelattiin hyvin keskittynyt, määrätietoinen, kompakti peli. Ei annettu yhtään helppoa palloa, helppoa virhettä vastustajalle. Pelissä oli kontrolli kaikessa tekemisessä.

LähiTapiolan pisteet
3 Mjuranqwa Riento
2 Krnic Isku
1 Mäkinen Isku

Liiga-Riento - Rantaperkiön Isku 0-3
18-25, 31-33, 21-25
Liiga-Riento: Murangwa 20/+14,Karttunen 11/+8,Savimäki 9/+3
Rantaperkiön Isku: Mäkinen S. 18/+12,Mäntylä 12/+8,Toiviainen 10/+8
Katsojia: 280

Ottelutilasto

Kovasen paita kattoon ja pisteet Loimaalle

Risto Kovasen paita nousi Vesileppis Areenan kattoon ja pisteet lähtivät puolestaan suvereenisti Loimaalle JHurrikaanin mukaan LEKAn isännöimässä ottelussa Leppävirralla erin 0-3 (20-25, 14-25, 16-25).

1. erä: Avauspiste menee vieraille Mikko Oivasen peipillä, johon LEKA:n pitkät miehet eivät ehtineet. Hurrikaani siirtyy nopeasti 0-3 johtoon LEKA:n lähinnä sekoillessa. Jan Helenius kaventaa komealla kuutospaikan hyökkäyksellä, kun Hurrikaanin torjunta aivan kuutamolla. Eemeli Kouki syöttää todella vaarallisesti ja vieraat nykäisee jo 2-7 johdon. Hurrikaani pelannut todella hyvin, etenkin syöttö on purrut hurjalla prosentilla. Tämän lisäksi vieraat ovat tulleet laidoilta pitkien poikien eli Mikko Oivasen ja Luke Smithin toimesta kovaa. LEKA kaventaa Lankisen syöttövuorolla 8-10, kun Smith lyö pari palloa pitkäksi ja Rantanen ottaa ensimmäisen aikalisän. Kapteeni Lehtonen torjutaan tylysti ja tekniselle aikalisälle mennään Hurrikaanin 10-14 johdossa. Mikko Oivanen jatkaa Hurrikaanin jäätävää syöttöpeliä kahdella ässällä. Tähän asti neljä ässää eikä yhtään syöttövirhettä. Nissin ensimmäinen aikalisä tilanteessa 10-16. Ensimmäinen erä tylysti Hurrikaanille lukemin 20-25. Vieraiden syöttöpeli oli murhaavan tehokasta. Kouki ja Mi. Oivanen erän tehokkaimmat 6/+5 tehoin.

2. erä: Ei vaihtoja. Toinen erä alkaa Hurrikaanin osalta Koppasen ässällä. Toinen pallo oli toistaiseksi pelin pisin ralli. Sen vie LEKA Kaislasalon kakkospaikan hyökkäyksellä. Hurrikaanin ensimmäinen syöttövirhe nähdään, kun Mikko Oivanen täräyttää voimalla rättiin. LEKA:lla syöttövirheitä tähän mennessä jo viisi. Erä alkanut nyt tasatahtiin 4-4. Syöttövirheitä myös tasatahtiin. Syöttö-vastaanottopeli on tasoittunut huomattavasti ensimmäisestä erästä. Vieraiden keskihyökkäys on ollut huomattavasti LEKA:n vastaavaa parempaa. Selittyy toki vahvemmalla syöttöpelillä. LEKA:n torjunta rakoilee ja tekniselle mennään jälleen vieraiden 10-14 johdossa. Ensimmäisen erän tilanteet toistuvat. Timo Leikas tulee kentälle Kaislasalon tilalle tilanteessa 10-16. Vieraat ovat olleet pari askelta LEKA:a edellä vähän jokaisella osa-alueella. Nissin aikalisä tilanteessa 11-17. Eemeli Kouki on tänään vireessä. Mies on tykittänyt hurjan määrän vaarallisia aloituksia ja niiden avulla vieraat tuntuvan karkaavat. Ja tähän kun lisätään, että LEKA:lla ei tunnu toimivan juuri nyt oikein mikään, on taululla tylyäkin tylymmät lukemat 13-21. Hurrikaanin passari Harrison Peacock on onnistunut sekoittamaan hyökkäyspeliä monipuolisesti ja verkko on ollut välillä aivan tyhjä hyökkäystä varten. LEKA tarvitsisi nyt itseluottamusta ja onnistumisia, että tästä saadaan peli aikaan. Erä Hurrikaanille 14-25, Luke Smith tehokkain 7/+6. Pitkä erätauko tulee LEKA:lle hyvään paikkaan.

3. erä: LEKA vaihtaa erään passaria ja toista keskitorjujaa. Kasampalis ja Reijonen saavat paineettoman näytön paikan. Tuliko Hurrikaani kolmanteen takki auki? Kaksi syöttöä, kaksi syöttövirhettä. Tilanne 6-6 ja Hurrikaani syöttänyt neljä kertaa rättiin. Hurrikaani repäisee tutussa paikassa. Matti Oivanen tällä kertaa syöttömestarina, kolme ässää putkeen ja Hurrikaani 9-14 johtoon. Ei suju LEKA:n peli. Ratkaisut ovat hankalan näköisiä eivätkä pallot kuole riittävän tehokkaasti. LEKA:n aikalisä tilanteessa 11-17. Tästä illasta tuli hyvä oppitunti LEKA:lle. Ensi viikolla on jälleen kaksi tärkeää kotiottelua, joista tarvitaan voittosarakkeeseen uusia merkintöjä. Nissin toinen aikalisä tilanteessa 14-20. Positiivista oli, että Juho Kaunisto sai taas peliaikaa ja suoriutui pelistä omalta osaltaan hyvin. Erä ja ottelu päättyy Koppasen torjuntapisteeseen pitkän pallorallin päätteeksi. Ottelu kolmessa erässä erittäin vahvalle mestariehdokkaalle, Hurrikaanille.

Tapio Nissi:

- Tänään taisteltiin tuulimyllyjä vastaan. Hurrikaani syötti hyvin ja se murensi meidän vastaanoton ja siten myös hyökkäyksen. Onnittelut vastustajalle voitosta, sen peli oli komeaa katseltavaa. Päätä ei laiteta pensaaseen vaan katse kääntyy ensi viikon kahteen peliin. Syöttöä ja vastaanottoa harjoitellaan alkuviikosta, jotta pystytään jatkossa haastamaan Hurrikaanin tasoisia joukkueita.

Lauri Rantanen:

- Syöttö-vastaanotto toimi tänään hyvin. Vain ensimmäisessä erässä tuli kaverille parin pisteen putkia, muuten saatiin syöttö aina nopeasti poikki. Tosi tyytyväinen esitykseen. Meillä on vahva, rutinoitunut joukkue, joka pystyy kääntämään pelin illasta toiseen. 

Aloituskokoonpanot
LEKA: Lankinen, Lehtonen, Porkka, Helenius, Kaislasalo, Karinen, Silventoinen (l)
Hurrikaani: Peacock, Ma. Oivanen, Mi. Oivanen, Koppanen, Kouki, Smith, Mäntylä (l) 

LähiTapiolan pisteet
3 Peacock Hurrikaani
2 Smith Hurrikaani
1 Karinen, LEKA

LEKA Volley - Hurrikaani Loimaa 0-3
20-25, 14-25, 16-25
LEKA Volley: Kaislasalo 9/+5, Helenius 7/-2, Karinen 5/+0
Hurrikaani Loimaa: Oivanen Mi 15/+9, Smith 11/+6, Oivanen Ma 10/+7
Katsojia: 847

Ottelutilasto

ETTA esitti jopa kauden parastaan

Lentopalloseura ETTA jatkoi voittoputkeaan Oulun Urheilutalolla pelatussa ottelussa Kokkolan Tiikereiden kustannuksella erin ETTA-Tiikerit 3-0 (32-30, 25-17, 25-15). Voitto oli jo neljäs peräkkäinen ja tämän päiväinen, Symbion isännöimä ottelu, oli kenties kauden parasta ETTA:a.

ETTA aloitti ottelun seitsikolla: Niko Haapakoski (P), Antti Ronkainen (YP), Eetu Pennanen (YP), Joonas Jokela (H), Markus Kaurto (KT), Ville Kaksonen (KT) ja Petteri Kiilunen (L). Kapteenimme Anssi Hakala huilasi tämän päivän ottelun ja yleispelaajat Jiri Hänninen sekä Oskari Seppä olivat pelaamassa A-poikien pelejä Sastamalassa OsVa:n riveissä.

Tiikereiden aloitus oli Lasse Jylhä (P), Lauri Jylhä (YP), Steven Hunt (YP), Antti Ropponen (H), Antti Leppälä (KT), Michael Hatch (KT) ja Dennis Del Valle (L). Tiikereiden kokoonpanosta puuttui rannevammasta toipuva Endervin Herrera.

ETTA aloitti ottelun tunnustellen mutta veti kuitenkin ensimmäistä erää muutaman pisteen karussa Tiikereistä aina parinkymmenen pisteen kohdalle, jolloin Tiikereiden Antti Ropponen syötti kokkolalaiset johtoon. Tämän jälkeen erän voitosta nähtiin huikea taistelu, minkä oululaiset veivät nimiinsä lopulta 32-30 yleisön syttyessä kannustavaan omiaan. Paikalla oli myös bussilastillinen Tiikerifaneja, jotka sytyttivät hienosti myös oululaisen yleisön metelöimään.

Kotijoukkueen syöttömylly pyörähti tosissaan käyntiin toisen erän alussa ja tämän jälkeen Tiikereiden eväät oli syöty. Vielä, kun ETTA:n vastaanotto pysyi hyvin kasassa loistavan ottelun pelanneen libero Petteri Kiilusen (VO% 91) johdolla ja vastaanoton jälkeinen hyökkäys toimi passari Niko Haapakosken hyvien ratkaisujen jälkeen, ETTA marssi toisessa ja kolmannessa erässä varsin helpon näköiseen voittoon. Päävalmentaja Kuoksa kuitenkin totesi, että harjoituksissa on tehty ja kentällä tehtiin tänään pirusti hommia, että oma peli näytti noin hyvältä ja Tiikerit aseettomilta.

ETTA:n parhaana palkittiin yleispelaaja Eetu Pennanen 18/+14, joka näyttää kuntoutuvan sopivasti huippukuntoon juuri kevään pudotuspelien alla. Kovimmat pisteet ETTA:lta iski jälleen vasta 18-vuotias hakkuri Joonas Jokela 22/+16, jonka kehonkieli kentällä näyttää kuitenkin paljon kypsemmän pelaajan tekemiseltä.

Vierailta parhaana palkittiin keskitorjuja Antti Leppälä 8/+7, joka tämän päivän tappion jälkeen kuitenkin valoi uskoa Tiikereiden kevääseen. Kovimmat pisteet iski yleispelaaja Lauri Jylhä 14/+7.

Runkosarjan kotiottelut olivat nyt tässä. ETTA pelaa vielä kolme ottelua (Ducks, LEKA ja Lakkapää) vieraissa ennen pudotuspelien alkamista. Tämän päivän voitto myös varmisti ETTA:lle paikan puolivälierissä, jotka se aloittaa todennäköisesti vieraissa torstaina 23.3.

Antti Leppälä:

- ETTA teki meidän pelaamisen vaikeaksi. He näköjään syöttivät meidän vastaanoton palasiksi, sen jälkeen passi heittää ja hyökkääjät vetävät torjuntaan. Menneisyyshän ei vaikuta periaatteessa tulevaisuuteen, niin tarkoitus on pelata kuitenkin keväällä mitaleista vaikka tänään ei kulkenutkaan.

Jukka Mäkihannu:

- ETTA:lla oli tänään hyvä syöttö. Vastaanotto hajosi ja sen jälkeen olisi pitänyt pystyä pelaamaan paremmin, että olisimme taistelleet voitosta. Kyllä me taisteltiin ja kun saatiin peliä vähän käyntiin, niin vastustaja kiristi ruuvia ja puolusti välillä uskomattomia palloja peliin. Tänään ei lämmittänyt mieltä, kun entiset valmennettavat Ronkainen ja Kiilunen pelasivat hyvin mutta totta kai on hienoa, että pojat ovat kehittyneet pelaajina. Pudotuspeleistä sen verran, että aivan sama kuka tulee vastaan.

Eetu Pennanen:

- Niin kuin Antti sanoi, niin me syötimme todella hyvin ja se ratkaisi. Kahdeksan ässää ja seitsemän virhettä on ihan hyvä tulos joukkueena. Loukkaantumisen jälkeen, kun on päässyt pelaaman, niin välillä on enemmän intoa kuin järkeä mutta fiilikset ovat kyllä loistavat ja koko ajan mennään lähemmäs huippukuntoa.

Olli Kuoksa:

- Tämä oli ensimmäinen kovempi mittari meille, että missä mennään uuden hyökkäyspelin ja kehittymisen kanssa yleensäkin. Me syötiin tänään Tiikereiden eväät. Oikeastaan ainut haaste oli tänään ensimmäisen erän loppu, mikä hoidettiin ja emme olisi muuten hoitaneet kaksi kuukautta sitten. Erityismaininta Petteri Kiiluselle, joka pesi vastustajan liberon mennen tullen. Pete hoiti vastaanoton lähes täydellisesti ja ohjasi hyökkäyspeliä jatkopalloissa, niin kuin liberon kuuluukin. Meillekin on ihan sama kuka tulee pudotuspeleissä vastaan.

LähiTapiolan pisteet
3 Pennanen ETTA
2 Kiilunen ETTA
1 Jokela ETTA

Etta - Kokkolan Tiikerit 3-0
32-30, 25-17, 25-15
Etta: Jokela 22/+16,Pennanen 18/+14,Ronkainen 8/+5
Kokkolan Tiikerit: Jylhä 14/+7,Ropponen 11/+0,Leppälä 7/+6

Ottelutilasto

Kuvat:
Hannu Moilanen / VaLePa
Wille Markkanen / LEKA

  Takaisin