Seuraa meitä somessa:

Ettalle tärkeä voitto Hurmoksesta - Savo ja VaLePa jatkavat taistoa kakkospaikasta

08.03.2020

Sunnuntai toi liigavoitot Ettalle ja VaLePalle kotona sekä Savo Volleylle vieraissa. Näin taisto runkosarjan sijoista 6-9 käy kuumana, samoin sijoista 2-3.

Etta kunnioitti oululaisia naisia vääntämällä pisteet Hurmokselta

Oulun Urheilutalolle oli kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi pakkautunut iso määrä Etta-kannattajia, sekä Karelian Hurmoksen oma rumpuryhmä. Urheilutalon seiniä koeteltiin toden teolla, sen verran kova meteli saatiin fanien voimalla aikaiseksi. Molempien joukkueiden kannattajat saivat aivan varmasti rahoilleen vastinetta, kun joukkueet tarjosivat todellista vääntöä neljän erän ajan. Jokainen erä oli äärimmäisen tiukka, ja viides erä näytti jo väistämättömältä, mutta niin vain Etta sai taitettua Hurmoksen siltaan kolmen pisteen arvoisesti 3-1 (23-25, 25-18, 25-22, 27-25).

Täydet pisteet lisäävät ensi viikon päätöskierrosten panoksia entisestään.

Tänään oli nuorien miesten ilta, kun 17-vuotias Etta-kuopus Aleksi Muukkonen pelasi jälleen häikäisevä ottelun, kuten myös vierasjoukkueen parhaana palkittu Mikko Räsänen. Ettan tehokkaimpana tänään oli Ville Sorvoja, ja takaisin avauskokoonpanoon koko ajan paremmin toipuva Jan Helenius säesti myös hienosti.

Aloituskokoonpanot

Etta: L.Jylhä, Väisänen, Niinivaara, Helenius, Muukkonen, Sorvoja, J.Jylhä.
Hurmos: Foley, Stuart, Østvik, Huus, Räsänen, Louhela, Tarkiainen.

Ottelun alku enteili kaikkea muuta kuin tasaista vääntöä. Etta jäi alussa täysin telineisiin, kun taas Hurmoksen koko kentällinen tykitti täydeltä laidalta Ettan heikosti aloittanutta vastaanottovitjaa vastaan, ja eteni lähes virheettömällä pelillä melkeinpä rallatellen kohti erän voittoa. Erän käännekohta tuli jälleen, kun syöttöruutuun vaihdettiin spesialisti Juuso Kontio. Ensimmäisen vaikean aloituksen jälkeen passari Lasse Jylhä nappasi mannerlaattoja järisyttävän yhden miehen torjunnan vieraiden hakkuri Ville Louhelasta, ja tästä alkoi Ettan kiri. Tilanteeseen 18-19 Etta kampeaa itsensä voitettua kaksi todellista taistelupalloa, joissa molemmilla oli useampia katkaisun paikkoja. Tähän väliin Hurmos-koutsi Aigars Birtzulis käyttää jo toisen aikalisänsä. Nuutti Niinivaaran vahvalla torjunnalla ja eritoten sen jälkeisellä vapautuneella tuuletuksella Etta tulee jo tasoihin 23-23, mutta Hurmos saa ensimmäisen eräpallon, jonka vieraiden Bjarne Huus päättää rajulla viistolyönnillä.

Toiseen erään joukkueet eivät tee vaihtoja kokoonpanoon. Etta on alusta asti ensimmäistä erää paremmin hereillä, ja syöttö sekä vastaanotto ovat kuin eri ottelusta. Tilanteeseen 16-16 joukkueet etenevät tasatahtiin, kunnes Etta-kapteeni Markus Väisänen pistää syöttöruudussa tuulemaan. Etta taistelee itselleen kaikki mahdolliset pallot, ja kun vielä Hurmos sortuu helpohkoihin virheisiin, Etta karkaa jo 23-16 -johtoon ennen kuin vieraiden paras pistemies Mikko Räsänen saa putken poikki. Kentälle passia heittämään vaihdettu Tuomas Karjalainen hoitaa oman hommansa erinomaisesti, mutta Ettan Ville Sorvoja ja Aleksi Muukkonen eivät päästä erää käsistään. Toisen erän loppuun mennessä herrojen pistemäärät ovat 13 ja 12, ja virheitä molemmilla tasan yksi kappale. Toisen erän päättävät hyökkäyksillään Sorvoja ja Nuutti Niinivaara, numeroihin 25-18.

Hurmos aloittaa kolmannen erän jälleen Foley passarinaan. Runkosarjan parhaisiin syöttäjiin kuulunut Mikko Räsänen on hyökkäyspuolella joukkueensa tehokkain, mutta syöttöruudussa jyvä ei löydä täysin kohdalleen. Joukkueet etenevät jälleen piste pisteestä kymmenen pisteen tienoille asti, ja siitäkin eteenpäin murtopallo kerrallaan ero säilyy enimmillään kahdessa pisteessä. Kun Etta pääsee eteen numeroin 22-21, on aika Hurmoksen aikalisälle. Etta pääsee eräpalloon lukemin 24-22, kun vierasjoukkueen Eugene Stuart painaa verkolle lennähtäneen pallon leveäksi, ja Hurmos käyttää toisenkin aikalisänsä. Jesper Jylhän huikea puolustus ja Ville Sorvojan vahva hyökkäys ratkaisevat erän Ettalle 25-22.

Yllätyksenä ei tässä vaiheessa enää varmaan tule, että erää edetään melko pitkälle tasaisissa merkeissä. Kymmenen pisteen merkin jälkeen Etta pääsee vähäsen eteen pahalla syötöllä ja pääsee yllättämään Hurmoksen keskihyökkäyksillä. Viimeisen erän Hurmos suurin piirtein lahjoittaa kotijoukkueelle, aiempaan kolmeen erään neljä syöttövirhettä tehnyt joensuulaisryhmä sortuu viimeisessä erässä yhteensä kahdeksaan syöttövirheeseen. Hurmos pysyttelee kuitenkin lähellä, ja parilla Ettan helpolla virheellä peli onkin jo tasan 23-23. Ottelupalloon seisomaan noussut kotiyleisö saa toistaa takareisiharjoituksen vielä kaksi kertaa, kunnes Ettan avaukseen tiensä raivannut Aleksi Muukkonen lyö kolmannen eräpallon apinan raivolla puolustuksesta maisemiin, ja oululaisjuhlat olivat valmiit alkamaan. Juhlallisuudet jäivät kuitenkin lyhyiksi, kun Hurmoksen hienon pelin pelannut keskitorjuja kaatui viimeisen pallon jälkeen maahan hirvittävän tuskainen ilme kasvoillaan. Miehen nilkka taittui pahannäköisesti, ja hoitotoimenpiteitä vaadittiin pitkään ottelun loppumisen jälkeen. Etta toivottaa Eugene Stuartille pikaista paranemista!

Ottelun parhaina palkittiin joukkueista molempien parhaat pistemiehet, Ettalta Ville Sorvoja ja Hurmokselta Mikko Räsänen.

Parhaat pistemiehet
Etta: Ville Sorvoja 21/+13, Aleksi Muukkonen 20/+13, Jan Helenius 18/+9.
Karelian Hurmos: Mikko Räsänen 18/+10, Ville Louhela 15/+4, Bjarne Huus 14/+6

Mikko Räsänen, Hurmos:

- Tiukka peli, pelattiin tasaista lentopalloa. Erien lopuissa päästiin vasta ratkomaan.

Ville Sorvoja, Etta:

- Tärkeä voitto, hyvältä tuntuu. Vielä jäi paljon parannettavaa. Näitä pelejä on mahtavaa pelata, kun on kunnolla panosta. Meidän peli on menossa koko ajan parempaan suuntaan. Viikon päästä lähdetään taas vierasreissuun, kunhan tässä viikkon ensin treenataan. Vähän tuli omassa pelissä synkempi jakso pitkän erätauon jälkeen, mutta saatiin onneksi hoidettua. Ekassa erässä alku oli vaikea, mutta hienosti ryhdistäydyttiin, ja peli alkoi näyttää siltä kuin pitääkin. Jokainen vähän rentoutui alun jälkeen, ja pystyttiin pelaamaan vapautuneemmin. Hyvin käsiteltiin vaikea alku. Ei lähdetty ennen peliä liikaa ajattelemaan sarjataulukkoa, vaan pystyttiin keskittymään omaan tekemiseen.

Aigars Birtzulis, Hurmos:

- Onnea Ettalle, he pelasivat tosi hyvin kuten aiemminkin nyt loppukaudesta. Heillä on hyviä pelaajia, ja loukkaantumisten sattuessa heillä on hyviä korvaajia. Muukkonen eritoten pelasi hyvin. Ettan pelaajista paistaa motivaatio, he pelaavat hienosti yhteen ja tukevat toisiaan.

Olli Kuoksa, Etta:

- Mitähän tuohon alkuun keksisi että saisi pojilta paineet pois, omalla tekemisellä yritän ottaa paineita pois. Pojilla on niin korkeat odotukset itsestään, että helposti alkaa jännittää. Ekan erän jälkeen tehtiin taas mitä osattiin, ja pelattiin oikeastaan aika korkeatasoinen peli, aika monta joukkuetta olis varmaan tuolla pelillä kaatunut. Sitä tarvitaankin nyt, ammattilaisjoukkuetta vastaan täytyy onnistua. Yksi alas, yksi jälellä. Aleksilta taas hieno peli, kaverin persoona on poikkeuksellinen, päätä ei palele ollenkaan. Vastaanottopelin pitävyys on ollut jopa valmentajalle vähän shokki. Vastaanottotekniikassa on vielä tekemistä, mutta muilla osa-alueilla täysimittainen liigapelaaja. Noin nuoren kaverin tapauksessa kehitys tapahtuu nopeasti, mutta tietenkään ei voida vielä kovinkaan paljoa nojata. Hienot näytöt on tähän mennessä, mutta pääasiassa edelleenkin Jan Heleniuksen pitää kantaa päävastuu kunhan kuntoutuu.

Yleisöä 501.

LähiTapiolan pisteet
3 Sorvoja Etta
2 Muukkonen Etta
1 Räsänen Hurmos

PROlibero
J.Jylhä Etta

Ottelutilasto

Lakkapää nurin ennakkoluulottomalla pelillä Sastamalassa

VaLePa Sastamala Tampere – Lakkapää Rovaniemi 3-0 (25-12, 25-23, 25-17)

Kirkkokonsertti, Lakkapään heikko menestys sekä kolmen kotipelin viikko teki pientä yleisökatoa, 471. Toisaalta osa katsojista odotti, että kentällä pelaa niitä pukkipaitoja, joita on nähty kentällä vähemmän. Heidän ei tarvinnut pettyä, Hurrikaani-pelin aloitusseitsikosta peräti kuusi oli vaihtunut. Lisää iloa tuotti, että VaLePa pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.

Aloituskokoonpanot
VaLePa: Lehtimäki, Pettersson, Karjarinta, Toimela, Kunnari, Nikula, Ruohola L
Lakkapää: Sippola, Kovac, Hautala, Lemola, Taylor, Fathers, Korhonen L

Heti pelin alussa oli nähtävissä, että VaLePan seitsikko lähti peliin ennakkoluulottomasti ja hyvällä itseluottamuksella. Arttu Lehtimäki pyöritti peliä monipuolisesti ja palkittiin VaLePan parhaana. Lisäksi Lehtimäki piti vastustajaa varpaillaan 2 hyökkäyksellä ja hyvin peitetyllä peipillä. Molemmat keskimiehet David Pettersson ja Mikko Karjarinta kiittivät hyvistä passeista, yhteensä 17 hyökkäystä, joista 13 pistettä ja Petterssonille 3 torjuntaa. Myös Aaro Nikula saa kiittää Lehtimäkeä tarkoista passeista ja hän pelasi hienon hakkuripelin, hyökkäys 54%, ei suoria hyökkäysvirheitä. Olli Kunnarin tarkka vastaanotto helpotti passarin työtä. Oli ilo nähdä myös Ilari Toimela kentällä. Toimelan hyökkääminen oli lähes virheetöntä ja vastaanotto parani loppua kohden oikein hyvälle tasolle. Maininnan ansaitsee myös Risto Ruoholan rauhallinen liberotyöskentely.

Lakkapään pelissä näkyi pitkä tappioputki. Se näkyi eniten suorina virheinä. Joukkue antoi VaLePalle kolmeen erään peräti 21 pistettä suorilla virheillä, joista 15 suoraa hyökkäysvirhettä. Alueviesti, asiakkuuspäällikkö Riina Peltonen palkitsi Lakkapään parhaana libero Matias Korhosen. Gavin Taylorin vastaanotto ei oikein toiminut, mutta hän oli paras hyökkääjä, vaikka saikin niukasti passeja.

Matias Korhonen:

- Hieman hengetöntä tekemistä oli tänään. Omaan peliin olen ihan tyytyväinen, loukkaantumisen jälkeen takaisin kentille. Taitoa joukkueesta löytyy, kunhan kestetään kovissa paikoissa.

Arttu Lehtimäki:

- Reeneissä ollaan hyvin saatu harjoiteltua ja yhteispeli Aaron kanssa kulkee. Joukkue pelasi hyvin yhteen.

Henri Tuomi:

- Tarvitsemme avainpelaajat kentälle. Joudumme tekemään ison työn, että pystymme peittämään isot heikkoutemme. Toinen erä oli järkevää ja kontrolloitua lentopalloa ja tähän meidän pitää pystyä, että voimme pärjätä tässä sarjassa. Emme pysty noudattamaan sovittuja asioita.

Janne Kangaskokko:

- Täytyy olla tyytyväinen, että meillä on laaja pelaajarintama, jota pystymme hyödyntämään. Tiukka neljän pelin viikko tulossa, joten tämä on tärkeää. Kuusikot ovat tätä nykyä erittäin tasavertaisia harjoituksissa. Ilme oli erittäin hyvä ja ilme on oikein hyvä myös reenisalilla.

LähiTapiola pisteet
3 Nikula VaLePa
2 Lehtimäki VaLePa
1 Pettersson VaLePa

PROLibero
Risto Ruohola VaLePa

Ottelutilasto

Savo Volley vakuutti Raisiossa

Loimu - Savo Volley 0-3 (19-25, 24-26, 22-25)

Savo Volley saapui Naistenpäivänä Kerttulan liikuntahalliin Raisioon edellisen päivän Ducks tappiosta sisuuntuneena. Päävalmentaja Jukka Tuovisen aamutreenien yhteydessä pitämä palopuhe hoiti hommansa ja lauantaina Lakkapään kukistaneen Loimun oli todettava vierailijat paremmakseen luvuin 0-3 (19-25, 24-26, 22-25). Ottelu tarjosi hyvää lentopalloviihdettä, kun palloa lyötiin kovalla kädellä ja kaivettiin kentän pinnasta ja mainosaidoista sydämellä takaisin peliin.

Ottelun toisessa erässä Loimun hakkuriosastolle tuli lisää murheita, kun t tammikuusta asti hakkurin pestiä hyvin tuloksin hoitanut Blake Leeson loukkasi nilkkansa törmätessään verkolla Rodrigo Leitzken kanssa. Leesonin sairasloman pituus selviää alkuviikosta tarkemmissa tutkimuksissa.

Ottelun paras pistemies oli Loimun Tamir Herhsko, joka teki 17 pistettä tehoin +7. Muut loimulaiset jäivät niin pistemäärässä kuin teholukemissakin vaatimattomimpiin lukemiin. Savo Volleysta eniten pisteitä tehtaili Antti Siltala, jolle kirjattiin 14 pistettä. Vieraista myös Lelu Ojansivu (12) ja parhaaksi pelaajaksi valittu Severi Savonsalmi (11) pääsivät kaksinumeroisiin pistelukemiin.

Lelu Ojansivu:

- Meidän näköistä tekemistä. Kaivettiin muutama aika mahdoton pallo ylös. Ja syöttöpeli oli huomattavasti parempaa kuin eilen.

Jukka Tuovinen:

- Raikas ja energinen esiintyminen kokonaisuutena. Puolustuspelaaminen antoi mahdollisuudet voittoon. Ei käynyt niin kuin monesti käy, että ikävän loukkaantumisen kautta peli kääntyy.

Tomi Saarinen:

- Oli aika hyvää vääntöä. Muuten oli ihan tasainen peli, mutta syötössä hävittiin. Pelissä oli paljon hyviä puolustuksia ja pitkiä palloralleja.

Kasper Vuorinen:

- Kaikki kunnia Savolle. He olivat parempia. Meillä ei ollut ihan paras syöttöpäivä, mutta taisteluilme oli hyvä.

Ruudun ottelukooste

LähiTapiolan pisteet
3 Savonsalmi Savo
2 Hershko Loimu
1 Siltala Savo

PROlibero
Ayzenberg, Savo

Ottelutilasto

Kuvat:
Hannu Moilanen / VaLePa
Tapio Hartikainen / Savo

  Takaisin