Seuraa meitä somessa:

Heiskanen jatkaa Sampo Volleyssa

02.06.2017

Sampo Volleyn joukkue sai vahvistusta yleispelaajaosastolle kun Ville Heiskanen jatkaa joukkueessa myös ensi kauden, yksivuotisella sopimuksella.

-Mukava jatkaa Sampossa! Nyt meillä on kasassa erinomaisesti yhdessä pysynyt ja vain entisestään vahvistunut leijonalauma, joten myös katsojien sopii asettaa rima korkealle. Tarjoamme takuulla laadukasta lentopalloa ja taistelemme jälleen aivan kärkisijoista. Pelireissujen tikkipokerikin muodostui viime kauden aikana niin tärkeäksi tulonlähteeksi, että olisi hulluutta sivuuttaa noin vain se löysä raha jota kolikkopojat minulle suorastaan syytävät. Värisuora sinne, värisuora tänne. Ei se niin vaikeaa ole. Myös johtajaksi asti kivunneen Dolen pitämät leppoisat ja rennot, matalan sykkeen kesätreenit houkuttavat, Ville kertoo ja yrittää samalla pidätellä hymyä sanojensa uskottavuudeksi.

Sampo Volleyn tilanne näyttää todella hyvältä, kun näin suuri osa viime kauden joukkueesta jatkaa yhdessä ja koossa on jo yhdeksän pelaajasopimusta. Tusinan tavoitteesta puuttuu siis enää kolme pelaajaa. Haussa on vielä ainakin toinen hakkuri sekä 1-2 yleispelaajaa ja keskimiestä.

Sopimustilanne:
Eetu Häyrinen, hakkuri
Aleksi Mutka, libero
Andrus Raadik, yleispelaaja
Aleksi Kaatrasalo, keskitorjuja
Kasper Pennanen, yleispelaaja
Mikko Väliaho, keskitorjuja
Petteri Penttinen, passari
Aleksi Kössi, passari
Ville Heiskanen, yleispelaaja

Timo Tolvanen, päävalmentaja
Pekka Seppänen, apuvalmentaja
Sergei Ivanov, apuvalmentaja, tilastot
Risto Savolainen, fysiikkavalmentaja

Lue lisää Sampon kotisivuilta

  Takaisin