Seuraa meitä somessa:

HPK:lle naisten liigapronssit

26.03.2015

Hämeenlinnassa otettiin toiset perättäiset mitalit naisten Mestaruusliigassa, kun HPK löi pronssiotteluissa ensimmäistä kertaa mitalipeleissä mukana olleen Woman Volleyn otteluvoitoin 2-0.

HPK voitti torstaisen toisen pronssiottelun kotonaan 3-2 (23-25, 25-16, 18-25, 25-22, 15-9)

Hämeenlinnalaisten mitalisaldo on nyt kahdeksan kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia keväästä 1999 lähtien. Vain kertaalleen seura on jäänyt ilman mitalia tuon jälkeen.

WoVon päävalmentaja oli pelin päätyttyä kovi harvasanainen.
- Peli oli samalainen kuin Rovaniemellä. Emme pystyneet tiukoissa paikoissa ratkaisuihin. Kukaan ei ottanut helppoja palloja vaikka toisaalta puolustimme osan aikaa tosi hyvin. Pientä puristusta olisi tarvittu lisää etenkin neljännessä erässä joka minun mielestä annettiin HPK:lle, muisteli ottelua Teemu Mäkikyrö.

HPK:n päävalmentaja Luca Chiappiini oli onnellinen mies.
- Voitto maistuu ihan kullalta. Kauden aikana oli paljon vaikeuksia mutta siitä huolimatta me onnistuimme. Loukkaantumisten jälkeen kentällä esiintyvät pelaajat pystyivät nostamaan mentaliteettia ja nousimme voittokantaan välierien jälkeen. Haluan kiittää koko HPK:n tiimiä ja myöskin kotiin perheelle suuret kiitokset, lausui onnellinen Luca Chiappini.

Parhaat pistenaiset
HPK Erwin 20/+3, Senkova 14/+10, Korhonen 14/+4
WoVo Keddy 18/+16, Jaudzema 14/+3, Kaufman 13/+6

Torjunnat 10-10
Ässät 12-8
Syöttövirheet 10-12
Hyökkäys% 34-33
Vastaanotto% 37-34

Ottelutilasto

  Takaisin