Seuraa meitä somessa:

HPK:n kotivoittoputki kasvaa, LP Kangasalan viikonloppu nollille

10.01.2016

Liigakakkonen HPK kärsi 18 kotivoittoerän jälkeen erätappion LP-Vampulalle, mutta kuittasi kuitenkin seitsemännen kotivoittonsa. LP Kangasala puolestaan jäi pohjoisen kiertueelta pisteittä hävittyään sunnuntaina WoVolle.

WoVolle kauden kymmenes voitto

WoVo Rovanieme säilytti otteensa liigan kärkipään taistelussa lyömällä sunnuntaina vierailleen liigakolmosen LP Kangasalan 3-0 (25-20, 25-18, 25-23).

Allison Mayfield (LP Kangasala):

- Emme olleet kyllä väsyneitä eilisen jälkeen mutta en tiedä mistä tämänpäiväinen johtui. WoVo pelasi kyllä hyvin mutta pettynyt täytyy olla. Pelin sisällä oli joitakin hyviä hetkiä mutta kaiken kaikkiaan pettymys on päällimmäisenä.

Jessica Kosonen (WoVo):

- Tosi hyvät fiilikset tietenkin on voitetun pelin jälkeen. Erien alut olivat vaikeita mutta näy-timme luonnettamme kotiyleisön edessä. Oma peli oli ihan ok, muutamia tyhmiä virheitä sinne vielä mahtui mutta aika hyvä oli jo.

Ismo Tahvanainen (LP Kangasala):

- Todella pettynyt täytyy olla. Keskiviikkona 3-0 voitto Hpk:sta mutta näköjään lähdimme takki auki - asenteella pohjoisen kiertueelle ja nokkaan tuli pahasti kahdesta pelistä. Saatiin kyllä mitä ansaittiin tänäänkin. WoVo puolusti erittäin hyvin mutta meiltä ainoastaan Allison Mayfield onnistui puoliksi. Katsotaan nyt miten tästä jatketaan, ehkäpä puntille pitää mennä joukkueen kanssa miettimään.

Teemu Mäkikyrö (WoVo):

- Negatiivisina asioina tänään taas erien alut. Varsinkin voitetun erän jälkeen ollaan kyllä aika pihalla erien aluissa. Mutta onneksi tänään onnistuttiin kääntämään erät voitoiksi ja sitä myöten arvokkaat kolme pistettä. Jos tänään oltaisiin hävitty niin kolmas paikka olisi karannut. Krissu (Kristiine Miilen) oli tänään alussa hyvä, sen jälkeen taso hieman putosi mutta onneksi Jessica otti roolia sitten isoissakin pisteissä. Jatkopalloja ollaan tällä viikolla harjoiteltu ja niissä tänään onnistuttiin hienosti. Kokonaisuuteen täytyy olla tyytyväinen.

WoVo oli jokaista erää tappiolla vähintään viidellä pisteellä mutta nousi jokaisessa erävoittoon saakka. Kolmannen erän teknisellä aikalisällä LP Kangasalan johto oli peräti 6-14 mutta niin vain WoVo käänsi laivan kotiyleisön avustuksella itselleen 25-23.

LähiTapiola pisteet:
3 Jessica Kosonen (WoVo)
2 Jazmine White (WoVo)
1 Allison Mayfield (LP Kangasala)

HPK jatkaa vahvasti kotonaan

Hämeenlinnassa nautittiin sunnuntaina kunnon karnevaalihumussa lentopallo-ottelusta. Äänekäs kotiyleisö antoi hyvin kannustusta läpi ottelun, mikä siivitti kotijoukkueen voittoon LP-Vampulasta eräpistein 3-1 (24-26, 25-16, 25-21 ja 25-17).

Yleisömäärä 866.

Luca Chiappini, HPK:

- "Ensimmäisessä erässä he onnistuivat olemaan aggressiivisempia kuin me ja ehkä emme olleet mentaalisesti täysin valmiita ottelun alussa. Myöskään syöttömme ei ollut riittävän aggressiivista, mikä näkyi vastustajan hyvässä ensimmäisen erän vastaanottoprosentissa. Toisen erän vaikean alun jälkeen pystyimme lähestymään ottelua paremmin mentaalisesti ja saimme sen kautta ottelun kontrollin itsellemme. Oma hyvä syöttö ja vastaanottohyökkäys olivat tämän ottelun avainasiat."

Aigor Kaibald, LP-Vampula:

- "Peli alkoi erittäin hyvin. Sitten HPK pani lisää painetta syötöllä ja meiltä vastaavasti karkasi. Itsevarmuus meni osittain ja helpoistakin paikoista tehtiin huonoja virheitä. 3-1 kyllä hävittiin, mutta ei se pelillisesti niin huono peli ollut. Pelasimme oman keskiarvon mukaisen pelin. Pystymme pelaamaan paremmin ja ensi kerralla varmasti pelaammekin. Jos HPK:n tasoisen joukkueen haluaa voittaa, täytyy pystyä tekemään maksimisuoritus. Tänään emme siinä onnistuneet."

Karoliina Friberg, HPK:

- "Oli hyvä peli meiltä. Alku lähti vähän takerrellen, mutta saatiin oma peli kuntoon ja lähdettiin hyökkäämään rohkeasti, syöttämään rohkeasti ja vähensimme omia virheitämme. Katsomosta välittyi hyvä tunnelma ja saimme siitä hyvän fiiliksen kentälle."

Taylor Bruns, LP-Vampula

- "Alku oli upea ja tuntui, että olimme hyvin pelin päällä. Pidin tavastamme pelata, mutta HPK nosti tasoaan ottelun edetessä ja alkoi saamaan syötöllä vastaanottoamme hajalle. Meillä oli silti hetkemme ottelun aikana ja taistelimme hyvin läpi ottelun. Loppujen lopuksi teimme liikaa virheitä ja HPK pelasi hyvin."

Parhaat pelaajat
Otteluisäntä Lammin Metallikaluste Oy palkitsi kotijoukkueen parhaana pelaajana hakkuri
Pia Korhosen ja vierasjoukkueelta passari Taylor Brunsin.

LahiTapiola-pisteet ja vakuuttavin pelaaja
3 pistettä: Karoliina Friberg, HPK
2 pistettä: Michaela Madsen, HPK
1 piste: Alexis Mathews, LP-Vampula

LähiTapiolan vakuuttavin pelaaja ottelun yleisön äänestämänä oli HPK:n hakkuri Pia
Korhonen.

Parhaat pistenaiset
HPK: Pia Korhonen 23 / +19, Karoliina Friberg 15 / +12 ja Michaela Madsen 14 / +12
LP-Vampula: Essi Helminen 14 / +4, Binetou Sow 14 / +1 ja Elli-Noora Hiltunen 13 / -3

Kuvat:
Veli-Matti A. Pitkänen / HPK

  Takaisin