Seuraa meitä somessa:

HPK:n puhdas tili sai jatkoa

25.11.2016

HPK otti kauden viidennen puhtaan 3-0 -voiton naisten Mestaruusliigassa perjantaina lyödessään Pölkky Kuusamon 3-0 (25-21, 25-21, 25-18).

HPK nousi samalla sarjataulukossa kolmanneksi tasapisteisiin toisena enemmillä voitoilla olevan Pölkyn ja neljäntenä olevan OrPon kanssa. HPK on tosin pelannut vain viisi ottelua, OrPo seitsemän ja Pölkky jo yhdeksän.

Liigakärki LP Viestillä on kuusi pistettä HPK:ta enemmän neljä peliä enemmän pelanneena. HPK:lla on mahdollisuus nousta liigakärkeen ensi tiistaina, jos se voittaa sunnuntaina Pieksämäellä ja tiistaina kotonaan LP-Vampulan täysillä kolmen pisteen saaliila.

Pölkky esiintyi jo selkeästi edellisillan Salon peliä pirteämmin, mutta erävoittoihinkaan asti se ei vahvaa kotijoukkuetta vastaan riittänyt. Olena Prokopenko (17/+14) pelasi erinomaisen ottelun.

HPK:n hakkuri Piia Korhonen jatkoi loisto-otteitaan tehoin 17/+13 56% hyökkäystehoin. Pihla Pelkiö puolestaan esiintyi pitkästä aikaa seitsikossa Michaela Madsenin ollessa pois tehden 9/+8 mm. neljän torjunnan myötä.



HPK-valmentaja Luca Chiappini:

- Aloitimme aika hitaasti, koska emme ole pelanneet hetkeen. Kesti vähän saada ottelun rytmistä kiinni. Lopulta onnistuimme vakuuttamaan lentopallollamme. Pölkky on kova vastus, koska heillä on hyviä pelaajia. Nyt he ovat kuitenkin pelanneet neljässä päivässä kolme ottelua, joten he olivat vähän väsyneitä. Tauko on aina pelaajille hyvä asia. Meillä on nyt monta ottelua lähekkäin, joten katsotaan, miten se vaikuttaa. Olemme tietysti tehneet töitä ja koittaneet saada pelaajat mahdollisimman hyvään kuntoon.

HPK-keskitorjuja Pihla Pelkiö:

- Tämän takia sitä tekee hommia, että pääsee pelaamaan. Nyt on sen verran tiivis pelirupeama, että pelaajia on pakko kierrättää, jotta energiat riittävät kaikilla. Oli kiva pelata. Kaksi ensimmäistä erää oli tosi hermostunutta, mutta saimme onneksi loppuerissä puristettua voitot. Viimeinen erä oli kaikista ehjin. Kaikki yrittivät ehkä liian kovaa, että pelistä tuli sitten hermostunutta.

Pölkky-valmentaja Tuomas Alatalo:

- Onnittelut HPK:lle, he pelasivat tosi kovaa. Erien lopuissa alkoi rutiini näkyä. Kahdessa ensimmäisessä erässä olimme tilanteessa 21–20 vain pinnan perässä, mutta HPK meni erävoittoihin. Vaikka olimme tänään huonompia, niin pesimme kuitenkin eilisen pelin jälkeen kasvojamme. Nyt vain jatketaan töitä, jotta ensi kerralla pystymme haastamaan paremmin.

Pölkky-libero Suoma Korhonen:

- Meiltä oli parempaa peliä kuin eilen LP Viestiä vastaan. HPK oli kova vastus, ja parempi voitti. Toivotaan, että tästä pelit vielä paranevat. HPK oli tasaisempi joukkue: joka osa-alueella vähän parempi. Tuliko siinä ensimmäisissä erissä heidän rutiininsa esille vai mikä niissä viimeisissä palloissa. Tiukasti panimme kampoihin, mutta HPK käänsi viimeiset pisteet itselleen.

HPK - Pölkky Kuusamo 3-0
25-21, 25-21, 25-18
HPK: Korhonen 17/+13, Hurley 14/+7, Friberg 8/+7
Pölkky Kuusamo: Prokopenko 17/+14, Nicholson 11/+6, Piesanen 8/0
Katsojia: 547

Lähi-Tapiolan pisteet
3 Piia Korhonen, HPK
2 Pihla Pelkiö, HPK
1 Olena Prokopenko, Pölkky

Ottelutilasto

Kuvat: Veli-Matti A. Pitkänen / HPK

  Takaisin