Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani-Loimaan kotitaika kestää

01.04.2024

Hurrikaani-Loimaa otti 3-1 -kotivoitton kolmannessa välieräkohtaamisessa Savo Volleysta maanantaina säilyttäen edelleen pudotuspelien kotitaikansa. Hurrikaani-Loimaalla on näin mahdollisuus ottaa miesten Mestaruusliigan finaalipaikka voittamalla joko keskiviikkona Siilinjärvellä tai perjantaina Loimaalla. Kaudesta 2007-2008 lähtien Mestaruusliigassa pelannut Hurrikaani on aiemmin ollut finaaleissa 2012, 2013, 2015, 2017, 2018 saaden jokaisella kerralla hopeaa.

Hurrikaani- Loimaa ja Savo Volley tarjoilivat lähes 1100 katsojalle kotimaista huippulentopalloa neljän erän verran. Ottelun alussa Joonas Jokela piti Savoa lähes yksinään pelissä mukana, kun Michael Michelau tuskaili tehottomuuden kanssa. Kotijoukkue lähti otteluun tutulla kaavalla. Sen syöttöpelaaminen kotisalissa oli vahvaa, Greg Pettyn säestäessä kahdella ässällä. Vaikka tällä kertaa vierasjoukkueen vastaanotto kesti pommituksen hyvin, ei Kevin Rodriguez löytänyt Jokelan lisäksi muita kuumia pelaajia. Kahteen ensimmäiseen erään Hurrikaani nappasi peräti kahdeksan torjuntapistettä. Sen lisäksi, jatkopallotilanteissa loimaalaiset olivat tarkempia.

Vaikka kolmas erä kääntyi Hurrikaanin huolimattomuusvirheiden edes auttamana vieraille, ei kotijoukkueen pelaamisessa ollut vaikeuksia. Neljännessä erässä sen pelaamiseen tuli jälleen varmuutta, samalla Savon sorruttua mm. neljään suoraan hyökkäysvirheeseen.

Alvi Shurdhi, Savo Volley:

- Onnittelut Hurrikaanille voitosta. Molemmat joukkueet pelasivat hyvin. Hallissa oli tänään loistava tunnelma, jossa oli kiva pelata.

Eetu Häyrinen, Hurrikaani:

- Kyllä oli hieno tunnelma. Halli täynnä ja iso peli. On helpompaa pelata, kun on tunnelmaa mukana. Pari kertaa tunne vei meitä, mutta ei kuitenkaan liikaa. Huolimattomuusvirheisiin hävittiin kolmas erä. Syöttöpeli kulki tänään koko joukkueelta hyvin.

Timo Tolvanen, Savo Volley:

- Hyvä vääntö tänään. Pelattiin hiukan paremmin, kuin viimeksi Loimaalla. Pieniä huolimattomuusvirheitä jatkopalloissa meille tuli liikaa. Kumpikaan joukkueista ei saanut pitkiä pisteputkia.

Olli Kuoksa, Hurrikaani:

- Olimme parempia jatkopallohyökkäyksissä. Mitään ei saa jättää vajaaksi. Kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen. Huomenna lähdemme kohti Siilinjärveä.

Hurrikaani Loimaa - Savo Volley 3-1
30–28, 25–20, 23–25, 25–19
Koti:Häyrinen 23/+15, Marttila 16/+9, Petty 15/+1
Vieras:Jokela 24/+12, Michelau 14/+5, Shurdhi 12/-1

MVP:t
Eetu Häyrinen, Hurrikaani
Alvi Shurdi, Savo Volley

Katsojia 1092

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Ottelusarjan tilanne 2-1 Hurrikaanille, finaaleihin vaaditaan kolme voittoa

Tulevat ottelut
KE 3.4. klo 18:30 Savo Volley - Hurrikaani-Loimaa (Siilinjärvio)
Tarvittaessa
PE 5.4. klo 18:30 Hurrikaani-Loimaa - Savo Volley

  Takaisin