Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani otti paikkansa liigakärjessä

16.11.2016

18 erää, 18 erävoittoa. Hurrikaani-Loimaa on ansainnut paikkansa Mestaruusligan kärkipaikalla ilman mitään pulinoita. Sen se myös keskiviikkona itselleen otti.

Hurrikaani kaatoi kuudennessa erätappiottomassa liigapelissä sarjakärjestä samalla syrjäyttämänsä Vantaa Ducksin 0-3 (17-25, 16-25, 16-25).

Vantaa Ducks oli harjoitellut Suomen Cupin keskinäisissä kohtaamisissa, mutta Hurrikaani tuli heti pelin alusta sata lasissa. Ankkalauma ei vain löytänyt keinoja mestarisuosikki numero ykkösen horjuttamiseen. Mikko Oivanen riehui kunkkuna ja adjutanttina oli Eemeli Kouki.

Otteluun ostetusta pääsylipusta lahjoitti Vantaa Ducks hyväntekijälle Brother Christsmasille kolme euroa/lippu. Vantaa Ducksin joukkue päätti antaa sakkokassansa, 200,- € hyvään tarkoitukseen. 

Ensimmäisen erän alku lupasi hyvää ottelun yleisölle. Hyviä taistelupalloja, kovia syöttöjä ja huimia hyökkäyskuvioita oli tarjolla koko rahan edestä. Tekniselle mentiin tilanteessa 11 – 14. Päävalmentaja Ismo Tuominen oli hyvin hereillä koko pelin ajan ja otti aikalisän tilanteessa 12 – 15, ettei Hurrikaani pääse karkumatkalle. Eemeli Kouki oli yksi erän hahmoista puolustamalla pussinpohjalta joka marjan peliin. Jesse Mäntylä teki myös vakuuttavaa kenttäpuolustustyötä. Ismo Tuomisen toinen aikalisä tilanteessa 14 – 20. Tilanteessa 14 – 22 Tuominen teki tuplavaihdon, kun Laakso ja Vallin tulivat kentälle. Mikään ei auttanut ja Hurrikaani vei erän 17 – 25. Hurrikaanin kovuus ei horjunut erän aikana ja erän puolen välin jälkeen oli kentällä vain yksi joukkue.

Toisessa erässä mentiin tasalukemissa vielä tilanteessa 4 – 4. Sitten Eemeli Koukin syöttövuorolla Hurrikaani nykäisi ja Tuominen otti aikalisän tilanteessa 4 – 7. Hurrikaani oli juuri niin kova kuin odotettiinkin. Eemeli Kouki nosti pallot kuppiin ja tuntui, että mitään lääkettä ankat eivät keksineet. Tekniselle 9 – 14 tilanteessa. Miron onnistuneen nelospaikan lyönnin jälkeen tuomio oli kuitenkin Szabon verkkovirhe. Sen jälkeen pieni suukopu ja Tuomisen aikalisä tilanteessa 10 – 16. Hurrikaani todellakin nimensä mukaisesti riehui voimansa tunnossa Lumossa. Miro Määttäsen syöttövuorolla tuplavaihdon jälkeen Ducks sai kirivaihteen päälle. Rantasen aikalisä tilanteessa 15 – 21. Mikko Oivasen pommi nelospaikalta päätti erän lukemiin 16 – 25.

Kolmas erä jatkui siitä mihin kaksi ensimmäistä jäi. Hurrikaani tuli apinan raivolla, mikäli Animalia suvaitsee moisen ilmaisun. Tuomisen aikalisä tilanteessa 1 – 5. Sitten alkoivat ankat päästä peliin ja Szabo rakensi puhelinkoppitorjunnan. Rantasen aikalisä tilanteessa 6 – 6. Pari Miro Määttäsen huonoa vastaanottoa ja Tuominen oli pakotettu ottamaan jo erän toisen aikalisänsä tilanteessa 6 – 10. Kolmanteen erään Ducksin hakkuriksi tuli Vallin ja liberoksi Kattelus. Hurrikaanilla Smith vaihtui Mutkaksi. Sitten alkoi Vallinin näytös ja Ducks pääsi peliin mukaan. Tekniselle mentiin Hurrikaanin johtaessa 12 – 14. Sitten Matti Oivanen astui syöttöpaikalle ja ottelu oli taputeltu. Tänään Hurrikaani järjesti Lumossa Vain Elämää näytöksen, jossa Mikko Oivanen lauloi ja muu joukkue säesti ja Lumon yleisö liikuttui. Erä Hurrikaanille 16 – 25 ja koko ottelu erin 0 – 3.

Otteluisäntä Normek palkitsi Vantaa Ducksista parhaana pelaajana Toni Kankaanpään ja Hurrikaanista Mikko Oivasen.

Yleispelaaja Toni Kankaanpää, Vantaa Ducks

- Erien puoleen väliin pysyttiin mukana. Sitten tehtiin itse jotain hölmöä. Kaveri syötti kovaa ja hyökättiin kyllä kovaa, mutta kaveri vaimensi hyvin tai poimi pussinpohjalta. Onneksi nyt ehditään pitkästä aikaa harjoittelemaan kunnolla ja sitten LEKA Varkaudessa ja Loimu Karkkilassa kotipelissämme.

Päävalmentaja Ismo Tuominen, Vantaa Ducks

- Pelattiin kuitenkin lähes kaksi tuntia kolmea erää, vaikka luvut olivat selkeitä. Kovia taistelupalloja, jotka sitten yleensä Mikko Oivanen päätti. Meidän olisi tänään pitänyt onnistua 110 prosenttia, jotta olisimme edes erän saaneet. Joukkueet ovat kuitenkin nyt oppineet, että tänne on turha tulla kakkoskuusikolla. Me taistelemme ja nyt harjoitellaan. Matti Oivanen huipputorjujana näytti, että hänen kohdallaan eivät kädet taivu. Siinä hyvä oppi meidän hyökkääjille.

Hakkuri Mikko Oivanen; Hurrikaani

- Oma peli tuntui tänään paljon paremmalta kuin sunnuntaina. Ei kuitenkaan päästy helpolla. Kaveri pysyi erien alut hyvin mukana. Peacock oli hyvä passari, kun siltä pyytää minkälaisen passin haluaa, niin kaveri heittää sellaisen.

Päävalmentaja Lauri Rantanen, Hurrikaani

- Tasapainoinen joukkue ja kaikki elementit kohdallaan. Tasapainoinen kapellimestari. Oivasten veljesten kanssa on ilo työskennellä. Hieno työskennellä kokeneen staffin ja pelaajien kanssa.

Lähitapiolan pisteet
3 Mi.Oivanen Hurrikaani
2 Kouki Hurrikaani
1 Peacock Hurrikaani
Vantaa Ducks: Määttänen 11/+2,Kankaanpää 8/+3, Vallin 7/+3
Hurrikaani Loimaa: Mi Oivanen 21/+15, Kouki 12/+9, Koppanen 7/+7
T 3-9, Ä 3-6, SV 8-6, VO% 39-58, H% 36-48
Yleisöä 531



Ottelutilasto

ETTA selkeästi parempi Joensuussa

ETTA otti keskiviikkona kauden ensimmäisen täyden pistepottinsa vieraskentältä, kun se aiheutti samalla Liiga-Riennolle neljännen perättäisen tappion erin 0-3 (22-25, 23-25, 18-25).

Riento haki uudella pelisysteemillä voittoa Oulun Ettasta. Jani Säisä oli vaihtanut kuusikkoon hakkuriksi Joni Savimäen. Riennon hakkuripeli on tökkinyt koko alkukauden ja jotain uutta piti keksiä. Joni 16/+11 pelasi uudessa roolissa hyvän peli, mutta se ei riittänyt kantamaan edes erävoittoon. Kotijoukkueen parhaana palkittiin libero Lasse Kukkonen, joka puolusti todella maukkaita palloja peliin.

Riennon paras Lasse Kukkonen:

- Huomattavasti parempaa kuin sunnuntaina. Vaikea sinne Oulun kenttään on saada tehtyä pisteitä.

Päävalmentaja Jani Säisä:

- Paljon jäi hampaankoloon tästä pelistä. Ronkainen oli vaarallinen ja olisi pitänyt ottaa jo alusta asti tarkemmin, katsoa lyöntisuunnat. Hyökkäyspuolella oli suurin ero. Joni pelasi jo paremmin heti ensimmäisessä pelissä kuin hakkuri kuudessa aiemmassa pelissä.

Päävalmentaja Olli Kuoksa:

- Hieno esitys joukkueelta. Meidän hyökkäys oli tänään hyvää. Vastustaja oli hyvällä jalalla liikkeellä. Suomalaiset pelaajat hyökkäsivät korkealta ja sitä oli hienoa katsella

Ettan paras Joonas Jokela:

- Mukava oli jätkien kanssa pelata. Pelattiin hyvin joukkueena

Lähitapiolan pisteet
3 Jokela ETTA
2 Ronkainen ETTA
1 Kaurto ETTA

Liiga-Riento: Savimäki 16/+11,Louhela 10/-1, Karttunen 8/+2
Etta: Jokela 17/+11,Ronkainen 13/+8, Kaurto 12/+11
T 5-9, Ä 4-7, SV 9-16, VO% 43-62, H% 36-47
Yleisöä 404

Ottelutilasto

  Takaisin