Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani tasoitti otteluvoitot, Tiikerit 2-0-johtoon

03.04.2016

Miesten toiset välierät tarjosivat Tiikereiden loppua kohti parantaen ottaman toisen voiton ja Hurrikaani-Loimaan ottelusarjan tasoituksen VaLePaa vastaan.

Alhachdadi ja Shumov liekeissä Loimaalla

Hurrikaani-Loimaa tasoitti välieräsarjan voitot 1-1:een voittamalla kotonaan VaLePan 3-2 (25-23, 25-20, 24-26, 27-29, 15-10).

Hurrikaanilla oli jo kolmannessa erässä yksi ja neljännessä kolme ottelupalloa, mutta ne VaLePa selvitti. Viidennessä Hurrikaani otti johdon 4-3-tilanteessa ja piti sen loppuun asti.

Mohamed Alhachdadi teki huikeat 37/+30 loimaalaisille ja joukkueen parhaana palkittu Konstantin Shumov virheettömästi keskellä 15/+15. Shumov tappoi 82 % tehoilla ottaen viisi torjuntaa. Marokkolaisen Alhachdadin tehot olivat 66% hänenkin torjuttua viidesti.

VaLePan paras pistemie oli Olli Kunnari 26/+15. Urpo Sivula palasi liigakentille avauserässä hakkurin paikalle ehtien tehdä 5/+1 ennen kuin Jesus Chourio (23/+11) palasi ruutuun.

Avauserä oli tasainen. Erän alussa Hurrikaani otti kolmen pisteen johdon, mutta VaLePa kiri sen kiinni. Teknisella aikalisälle edettiin kotijoukkueen pisteen johdossa, jonka jälkeen Hurrikaani repi ensin 17-14 johdon ja perään 20-15 johdon. Valepa tuli mukaan, mutta ei onnistunut nousemaan erässä voittoon. Lopulta Luke Smith lopetti avauserän. 

Toinen erä oli samanlainen, mutta Hurrikaani repi viiden pisteen johdon tekniselle mentäessä. VaLePa kiri sen jälleen kiinni, mutta ei päässyt ohi. Toinen erä selkeesti Hurrikaanille 25-20 lukemin, kun Mohamed Alhachdadi tappoi palloja vieraiden kenttään.

Kolmas erä oli kuin toisinto toisesta erästä. Oivanen syötti erään ottelun ensimmäiset ässänsä ja näytti jo siltä, että Hurrikaani marssii selvään voittoon. Toisin kävi. Kotijoukkue ei kyennyt käyttämään eräpalloaan ja VaLePa vei erän lopulta kentälle palanneen Chourion johdolla 24-26.

Neljännessä erässä Hurrikaanilla oli jo kahdeksan pisteen johto, mutta 12-4 ja 13-5 eivät riittäneet, vaan Olli Kunnari ja Jesus Chourio käänsi antautuneen ja voimattoman Hurrikaanin edessä erän jatkopallojen jälkeen itselleen 27-29 lukemin.

Viides erä piti olla Valepan heiniä. Hurrikaanin puolustus arkaili, mutta pienet virheet siivittivät Hurrikaanin jälleen viiden pisteen johtoon ja lopulta Mohamed Alhachdadi päätti pelin iskemällä pallon torjunnasta katsomoon. 15-10.

Ugis Krastins, VaLePa päävalmentaja:

- Tiukka peli. Yleisö hienosti mukana. Taistelupeli. Hienosti noustiin neljännessä, mutta viides ei ollut meille hyvä laisinkaan.

Lauri Rantanen, Hurrikaani päävalmentaja:

- Nyt pelataan jatkuvasti kovia pelejä. On omaan peliin oltava tyytyväinen, mutta taistelu jatkuu. Oman pelin on pysyttävä kasassa"

Kosti Shumov:

- Eilisen vastakohta. Tänään vaan käänty meille. Ei osata nauttia pelistä, niin siksi ryssittiin johto.

Olli Kunnari:

- Oli tiukka peli. Usko pysyy koko ajan.

Parhaat pelaajat:
Hurrikaani: Konstantin Shumov
Valepa: Olli Kunnari

Otteluvoitot 1-1
Hurrikaani: Alhachdadi 37/+30, Shumov 15/+15, Smith 13/+3
VaLePa: Kunnari 26/+15, Chourio 23/+11, Levchenko 10/+6
Yleisöä: 1216
T 17-12, Ä 7-7, SV 12-13, VO% 43-61, H% 59-53

Ottelutilasto

LEKA Volley - Tiikerit 0-3 (25-27, 21-25, 17-25)

Lauantaina huiman taistelun Kokkolassa 2-3-hävinnyt LEKA Volley pystyi piinaamaan sunnuntaina kotonaan Tiikereitä avauserän. Sen Tiikerit kuittasi lopulta 25-27 kolmannella eräpallolla ja sen jälkeen kaksi seuraavaa erää 21-25 ja 17-25. Näin Tiikerit sai välieräsarjan katkolle kotiinsa keskiviikolle.

LEKA aloitti samalla kuusikolla, millä Kokkolassakin eli kentälle asteli Johnson, Austin, Karinen, Petty, Taylor ja Lehtonen, Juhani Hakalan ollessa liberona. Tiikerit aloitti kuusikolla Leppälä, Siirilä, Ropponen, Sauss, Herrera ja Kehoe, Koga liberona.

Ottelu alkoi Tiikereiden komennossa LEKA:n tehdessä pari syöttövirhettä erän alkuun. Ropposen syöttövuorolla vieraat karkasivat nopeasti 1-5 johtoon. Josh Taylorin syöttövuorolla LEKA pääsi juoneen mukaan ja se tasoittikin lukemat yhtä nopeasti kuin Tiikerit oli johdon saanut. Tiikerit olivat askeleen edellä sekä syöttöruudussa kuin vastaanotossa. LEKA kuitenkin pystyi roikkumaan perässä Eelis Karisen ja Josh Taylorin toimesta. Erä oli jo kääntymässä Tiikereille kun LEKA heräsi toden teolla taistelemaan. Se nousi lopussa 15-21 tilanteessa jo tasoihin 23-23. Mentiin jälleen jatkopalloille, jotka Tiikerit pystyi tällä kertaa voittamaan. Erä vieraille tiukan väännön jälkeen 25-27.

Toinen erä alkoi tasaisesti. Tiikerit otti erän alkupuolella Lelu Ojansivun kentälle Ropposen tilalle ja mies näytti hyökkäysosaamistaan (4/+4, 60 %). Vieraat pystyivät horjuttamaan LEKA:n vastaanottoa, mutta suoria ässiä he eivät saaneet kuin kaksi toisessa erässä. Pallot jäivät kuitenkin irti verkosta ja LEKA:n hyökkäyksen rakentelu oli hankalaa. Kauden aikana tehokkaana pelotteena ollut keskihyökkäys oli aivan pimennossa läpi ottelun. Lehtonen ja Johnson jäivät todella vaatimattomille tehoille ottelussa. Muutenkin LEKA:n hyökkäys jäi heikoille tehoille ja laidoista hyökkäykset olivat usein liian vaikeita. Kotijoukkue sortui useisiin helppoihin hyökkäysvirheisiin eikä roskapalloja saatu tapettua kenttään. Erä Tiikereille 21-25.

Ei onnistunut LEKA kääntämään peliä kolmannessakaan erässä. Taylorin tilalle tullut Timo Leikas pääsi näyttämään osaamistaan, mutta vastaanoton ollessa irti, ei hänkään saanut autettua kotijoukkuetta riittävästi. Eddy Herreralla oli hirmuisen pitkä syöttöputki, jonka aikana Tiikerit karkasivat 3-10 johtoon. Miehen leijat polttelivat LEKA:n vastaanottoa eikä kentälle tullut Aleksi Kössi pystynyt ruokkimaan hyökkäystä kunnolla. Tiikerit rullaili lopun erän rennosti ja nappasi erävoiton nopeasti lukemin 17-25 runsaslukuisen vieraskannattajaryhmän iloksi.

Kauden ennätysyleisö Studentialla ei valitettavasti saanut kokea kotijoukkueelta samanlaista venymistä ja hurmosta, mitä se oli esittänyt lauantaina Kokkolassa. Vieraat olivat ottaneet opiksi LEKA:n laitahyökkäyksien lukemisesta ja he pystyivät pitämään sekä Greg Pettyn että Josh Taylorin pimennossa. Lisäksi vastaanoton ollessa haastavaa, ei LEKA saanut käytettyä pelättyä keskihyökkäystä kuin muutamia kertoja koko otteluna aikana.

Tiikereiden hyökkäys pystyi Romans Saussin johdolla tekemään tuhoja riittävästi voittoa ajatellen. Tommi Siirilä nappasi peräti 7 torjuntaa, saman verran kuin LEKA:n koko joukkue yhteensä.

LEKA on osoittanut kevään edetessä moneen otteeseen huikeaa venymistä, joten joukkue ei taatusti heitä kirvestä kaivoon vaan taistelee kolmannen ottelun voitosta pallo kerrallaan. Sanottakoon vielä, että tunnelma Studentialla oli aivan huikea ja playoff-kuume on saapunut Kuopioon.

Tiikereiden päävalmentaja Tommi Tiilikainen:

- Tänään pistettiin erät poikki ihan selkeästi ja palloa iskettiin lattiaan, kun oli paikka. LEKA taisteli erittäin hyvin loppuun asti. Se on kaksinolla taululla, mutta vain kaksinolla. That’s it. Tänään peli ratkesi meille syöttö-vastaanotossa. Keskiviikkona jatketaan taistelua.

LEKA Volleyn päävalmentaja Lauri Hakala:

- Hyvillä fiiliksillä lähdettiin tämän päivän peliin. Todettiin eilisen pelin jälkeen, että ihan samanlaista kauraa vastustajakin syö. Eilen onnistuttiin paremmin kuin tänään. Tänään tuli liikaa hyökkäysvirheitä ja vastaanoton ollessa irti, pitää tehdä jotain fiksua pallon kanssa.

Otteluvoitot Tiikereille 2-0
LEKA: Taylor 9/-4, Karinen 6/+5, Petty 6/-5
Tiikerit: Sauss 17/+11, Siirilä 11/+8, Ojansivu 8/+6
Yleisöä: 738
T 7-10, Ä 2-4, SV 14-13, VO% 48-49, H% 35-45

Ottelutilasto

Kuvat:
Eveliina Toivola / Hurrikaani
Vili Härkönen / LEKA Volley

  Takaisin