Seuraa meitä somessa:

Israelilainen Vitalia Marmen Kerhoon

01.08.2023

Israelin maajoukkueen yleispelaaja Vitalia ”Tali” Marmen (26) täydentää Lentopallokerhon joukkueen alkavalle sarjakaudelle ja tuo samalla myös paljon kansainvälistä kokemusta ryhmään.

Vitalia Marmen on 188 senttinen yleispelaaja, joka pelasi päättyneellä kaudella Italian A2-sarjaa Pallavolo Picco Leccon riveissä. Kaksinkertainen Israelin mestari ja Cup-voittaja Maccabi Haifan riveistä on pelannut usean kauden ajan myös Yhdysvaltojen yliopistosarjoja Georgia Techissä Atlantassa, Central Florida Univercityssä ja Rutgersin yliopistossa New Jerseyssä.

— Vitalialla on nuoreksi pelaajaksi varsin paljon jo kokemusta kovistakin peleistä. Uskon, että hän tulee sopimaan hienosti ensikauden joukkueeseen. Hänen vahvuutensa tullaan näkemään verkolla niin hyökkäyksissä kuin torjuntapelissä, taustoittaa Giovanni Torchio joukkueen uutta vahvistusta.

Tali näkee Hämeenlinnaan tulemisen upeana mahdollisuutena kehittyä ja ottaa urallaan isoja askelia eteenpäin.

— Olen innoissani Suomeen tulemisesta ja päästessäni osaksi Hämeenlinnan kovaa joukkuetta! On kunnia olla osa tätä intohimoista yhteisöä ja osallistua joukkueen matkaan tulevalla kaudella.

— Minulla on tulevalle kaudelle suuret odotukset, enkä malta odottaa, että pääsen esittelemään taitojani niin lahjakkaiden joukkuetovereiden kanssa. Hämeenlinnassa pelaaminen tarjoaa hyvän mahdollisuuden kasvuun ja kehittymiseen, ja olen päättänyt tarttua tuohon tilaisuuteen antaen kaikkeni kentällä ja sen ulkopuolella.

— Vahvuuteni pelaajana ovat kova työ ja johtajuus. Olen myös hyvä joukkuekaveri. Olen sitoutunut ja motivoitunut kehittymään edelleen.

— Odotan innolla uutta kotikaupunkia ja sen kannattajia.

  Takaisin