Seuraa meitä somessa:

Jody Larson LP Kangasalan uusi hakkuri

20.05.2020

LP Kangasala on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Yhdysvaltain Kansasista kotoisin olevan Jody Larsonin (25 v /185 cm) kanssa. Jody muistetaan viime kaudella Nurmon Jymyn hakkurina, mutta hän siirtyi kauden aikana yleispelaajaksi.

Nyt kevään aikana LP Kangasala on etsinyt monipuolista hakkuria, joten Jody on erinomainen valinta kyseiseen rooliin. Nurmossa Larsonin peliesitykset vakuuttivat myös valmennusjohdon heti kättelyssä.

- Totesin jo viime syksyllä muutaman pelin jälkeen, että Nurmo on löytänyt heille hyvän hakkurin. Pelipaikka vaihtui kaudella yleispelaajaksi ja tämä monipuolisuus on hyvä asia myös meidän kannalta, veisteli päävalmentaja Arttu Keränen.

Urheilujohtamista opiskellut Jody Larson on kerryttänyt kokemustaan jo parin kauden ajan Ranskassa, ennen siirtoaan Nurmoon. Kesken jäänyt kausi kasvatti entisestään motivaatiota näyttää kuinka korkean tason urheilijasta on kyse. Keränen on erityisen tyytyväinen hakkurin haluun kehittyä.

- Keskustelussa Jodyn kanssa kävi ilmi hänen kova nälkänsä näyttää, että on liigatasolla kovan luokan pelaaja. Myös itse uskon että näin on!

Vapaa suomennus Jodyn terveisistä:

- Olen todella innoissani liittyessäni Kangasalle. Tiedän, että joukkueella, valmentajilla ja seuralla on korkea motivaatio olla parhaita, joten tätä kohti haluan pyrkiä. Olen innoissani että voin taistella Mestaruusliigan mestaruudesta.

- Viime kaudella nautin kokemuksestani Suomessa. Suomalaiset, kulttuuri ja erityisesti Mestaruusliigan kilpailullinen taso ovat kaikki suuria syitä jatkooni Suomessa. Olen viettänyt paljon aikaa Tampereella ja nautin siitä todella, joten olen innoissani asuakseni lähistöllä.

Sukunimeen liittyy hauskoja vivahteita. Vaaleahiuksisen Jodyn isänpuoleiset sukujuuret tulevat Ruotsista.

- Sukunimemme oli Larsen, mutta kun he tulivat Amerikkaan, se kirjoitettiin väärin, ja siitä tuli Larson, hän kertoo.

Todella monipuolisesta pelaajasta onkin kyse. Larson on uransa aikana ehtinyt pelata lähes jokaisella pelipaikalla ja vapaa-ajallaan kertoo rakastavansa maalaamista. Viime kaudella Jody oli yksi tehokkaimmista hakkureista tehden 27 otteluun 329 hyökkäyspistettä. Suoria hyökkäysvirheitä näissä otteluissa syntyi vain 52 kappaletta. Vastaanottokin oli hyvä, 51% (täydellisiä nostoja 21%).

Aikaa kehitykselle

Poikkeusolojen aikana urheilijat eivät suinkaan ole viettäneet lomaa, vaan omatoimisella harjoittelu-jaksolla on keskitytty kehittämään fyysisiä kehityskohteita. Osa pelaajista on suorittanut harjoitukset kotona ja ulkona, kun osa on harjoitellut turvallisesti Malm Areenan uumenissa. Kuluneet kuukaudet ovat tarjonneet erinomaiset olosuhteet kehitykselle, jotta joukkue on valmis siirtymään lajiharjoitteluun kesäkuussa.

- Pelaajat ovat harjoitelleen nyt 6-7 viikkoa omatoimisesti fysiikkapuolta ja nyt on kevään ajan ollut hyvin aikaa myös keskittyä omiin kehityskohteisiin kaikessa rauhassa. Pallon kanssa päästään touhuamaan kesäkuun puolella, mikäli rajoitukset eivät kiristy nykyisistä. Kova nälkä on kaikilla päästä yhdessä harjoittelemaan ja myös tutustumaan uusiin pelaajiin, kommentoi Keränen.

Kysyimme miten treeni on maistunut viime kauden kapteenilta Roosa Laakkoselta:

Mitä asioita olet kehittänyt omatoimijaksolla?

- Kauden aikana ei ehdi paljon muuhun keskittymään kuin pallo- ja voimatreeniin, joten olen ehtinyt tekemään enemmän hyppy- ja nopeustreenejä. Hyvällä ilmalla nautin ulkotreeneistä tosi paljon. HIIT-treenit ovat kehittäneet aerobista kuntoa ja onneksi myös kotona olevien käsipainojen avulla voimatasot ovat säilyneet hyvänä!

- Viikkoon mahtuu 8-11 treeniä ja päiviin saa hyvät rytmit kun treenaa paljon. Tatu on tehnyt kaikille omat ohjelmat ja tietää mitä asioita meidän on pitänyt omatoimijaksolla kehittää.

Kohta alkaa lajiharjoittelu, mitä fiiliksiä se herättää?

- En varmaan koskaan ole odottanut lajitreenien alkamista näin paljon. Vaikka olen nauttinut kotona yksin reenaamisesta, kaipaan joukkuekavereita ympärille sekä kunnon rääkkiä salilla. Innolla odotan minne suuntaan pallo lähtee kun en ole koskenut siihen kauden loppumisen jälkeen. Uskon, että valmentajillakin on ollut ikävä meidän pelaajien hauskoja vitsejä. Sekä toisinpäin.

Tähän voidaan todeta että... voi kyllä on!

  Takaisin