Seuraa meitä somessa:

Joonas Jokela kuningasankka - Ducks kaatoi Savo Volley

17.03.2021

Mestruusliigan ensimmäinen välieräottelu oli suurisydämisen Vantaa Ducksin näytöstä. Joukkue näytti, miksi paikka välierissä kuuluu sille voittaessaan Savo Volleyn erin 3-1 (21-25, 25-21, 25-19, 25-22).

Ottelu pelattiin Myyrmäessä Vantaan Energia Areenalla ja otteluisäntinä toinmivat Rakennusliike Tuovinen, Nordec sekä Korson Sähkö-Yksikkö Oy. Tukilippuja otteluun oli ostettu 238 kappaletta.

Ensimmäinen erä oli aluksi hermoilua puolin ja toisin ja sitä edettiin tasaisissa lukemissa. Savo hyökkäsi paljon keskeltä ja Severi Savonsalmi sai hyökkäyksiä upotettua ankkojen kenttään. Kummaltakin joukkueelta nähtiin hyvää ja uhrautuvaa puolustusta. Joonas Jokela ja Tommy Carmody tekivät pisteitä tasaiseen tahtiin, mutta se ei riittänyt. Kun ankoilla oli pieniä vaikeuksia aloitussyöttöjen vastaanotossa ja Savo puolusti hyvin erä meni savolaisille numeroin 21-25.

Toinen erä alkoi Ducksin kannalta murheellisesti. Severi Savonsalmi syötti kaksi ässää ja ankkojen syötön vastaanotossa oli muutenkin toivomisen varaa. Kun hyökkäyspeli vielä oli pehmeää savolaiset kerkesivät jo 1-6 karkuun. Mutta sitten hyvä torjuntapeli toi ankat jälleen mukaan otteluun. Lauri Lehtonen torjui ja Joonas Jokela näytti kolmella peräkkäisellä ässäsyötöllä, että osataan sitä täälläkin. Tilanteessa 15-14 Ducks meni ensi kertaa johtoon, mutta sitten seurasi neljän pisteen virheputki ja Savo tuli puolestaan rinnalle ja ohi.

Erän ratkaisi Ducksin hyvä torjuntapeli. Ankkojen torjuntaan jäi niin Antti Siltala kun Tommi Siirilä ja kun koko joukkue Esko Vuorisen ja Atte Kyrölän johdolla puolusti hyvin ei Savo enää päässyt takaisin peliin. Erän kruunasi Lehtosen paikalle syöttämään tullut Ville Kattelus, jonka pudotuspelien ensimmäinen ässä johti tilanteeseen 24-21. Erävoitto tuli pallosta, jossa pallo kävi antennissa ja piste olisi kelvannut myös vastustajalle. Erä ankoille 25-21.

Kolmas erä oli Ducksin ja Joonas Jokelan näytöstä. Kolmella ässäsyötöllä erän alussa Jokela sai vastustajan pelin sekaisin, eikä Savo päässyt missään vaiheessa mukaan erään. Jokelan lisäksi Marko Määttäsellä oli syöttöputki ja hyökkäyspuolella passari Joona Väänänen jakoi hienosti ja tasaisesti vastuuta. Savon nuorempi Ivanov Ilja piti hetken savolaista toivoa yllä syöttämällä erän loplussa hyvin, mutta se ei riittänyt, erä Duckasille 21-19.

Neljännessä erässä sama tyyli jatkui. Ducks hyökkäsi laajalla rintamalla Jokelan johdolla. Marko Määttänen onnistui myös hyvin sekä hyökkäyksissä että torjunnoissa. Mikko Räasänen toi puolestaan hyvillä syötöillä Savolle pientä toivoa erän alussa, mutta pistettä lähemmäksi ankkoja savolaiset eivät päässeet. Erä oli kuitenkin tasainen ja jännittävä ja Ducksin ilo ylimmillään kun Carmody löi eräpallon lattiaan. Erä ankoille 25-22.

Ottelun parhaina palkittiin Savo Volleysta Severi Savonsalmi ja Ducksilta mahtavat 33 pistettä tehnyt Joonas Jokela.

Severi Savonsalmi:

“Ducks kävi kovaa päälle ja me emme olleet valmiita taistelemaan. Henkilökohtaisesti minulla meni hyvin, mutta Ducks pisti meille kovaa kampoihin tänään. Seuraava ottelu lähtee tilanteesta 0-0.

Valmentaja Timo Tolvanen:

“Aloitimme hyvin, mutta sitten kaveri nosti tasoa. Kun kaveri lähti mellastamaan meillä ei riittänyt kärsivällisyys. Mutta nyt lähdetään riisumaan kenkiä ja kotia kohti, lauantaina kiristetään kengännauhat ja lähdetään uuteen peliin.

Joonas Jokela:

”Näissä otteluissa ei tarvitse etsiä sytykettä, se tulee pelistä. Jos haluaa kauden lopussa ripustaa metallia kaulaan niin täytyy olla valmis tekemään työtä sen eteen. Puolitoista erää pelasimme huonosti sitten päätimme näyttää, että olemme ansainneet tämän paikan.

Valmentaja Juho Rajala:

”Tulos oli meidän näkökulmasta hieno. Joukkue painaa suurella sydämellä ja luonnollisesti teemme paljon hommia ja käymme asioita yhdessä läpi. Silloin tulostakin tulee.”

Ottelun tilastonostoja
* Ducks on maratontaulukon 19. 33 ottelua, 12 voittoa - 21 tappiota
* Savo on maratontaulukon 25. 13 ottelua, 6 voittoa - 7 tappiota
* Ducks on 2. kertaa välierissä (edellinen 2004)
* Savo on 2. kertaa välierissä (edellinen 2019)
* Kauden aiemmat kohtaamiset 26.10. Vantaalla 0-3 ja 5.2. Savossa 3-0
* Ducks on voittanut kotonaan 5/6 edellistä otteluaan
* Savo on voittanut 10/11 edellistä otteluaan
* Kaikkien aikojen kohtaamiset 7-4 Savolle
* Tommy Carmody teki 1000. liigapisteensä

Eniten pudotuspeliotteluita
Ducks: Kyrölä 33, Carmody 25, Jokela 23
Savo: Penttinen 103, Ojansivu 59, Siirilä 57

Vantaa Ducks - Savo Volley
3-1 (21-25, 25-21, 25-19, 25-22)
Ducks: Jokela 33/+28, Carmody 13/+8, Lehtonen 12/+7
Savo: Savonsalmi 15/+12, Siirilä 12/+10, Siltala 11/+4
Ässät 8-8, syöttövirheet 10-7, torjunnat 14-8, hyökkäys% 46-41, vastaanotto% 54-58

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne

Otteluvoitot 1-0 Ducksille

Kuvat: Olli Lehto

  Takaisin