Seuraa meitä somessa:

JymyVolley järjesteli staffin uuteen uskoon – Tuovinen ottaa päävastuun valmennuksesta

02.01.2024

Yksi maan kokeneimmista lentopallovalmentajista, Jukka ”Jere” Tuovinen ottaa päävastuun JymyVolleyn naisten liigajoukkueen valmennuksesta. Tässä vaiheessa sopimus on tehty kevään ajaksi.

- Joukkueella on ollut kova kausi jo ihan näiden vaihtuvien valmentajienkin takia. Kun seurasta kolmatta kertaa kysyttiin, ajattelin, ettei ole pelaajille oikeudenmukaista, jos valmentaja olisi taas vaihtunut, loppuvuoden valmennustiimissä mukana ollut Tuovinen sanoo.

JymyVolleyn kausi on ollut mollivoittoinen. Sarjapisteitä on vain yksi, ja matkaa sarjataulukon jumbotilalta ylöspäin on melkoisesti. Tuovinen tietää tilanteen, ja sanoo käyneensä keskustelun kauden tavoitteesta seuran johdon kanssa.

- Halusin kaikkien ymmärtävän, että tässä vaiheessa tavoite on pelata sarjapaikkaa JymyVolleylle. Ero on niin valtava, ettei pudotuspeleistä kannata haaveilla, hän sanoo.

Joukkueessa ulospäin vaikealta näyttävä tilanne ei Tuovisen mukaan kuitenkaan näy. Hän sanoo olevansa ylpeä siitä, miten ryhdikkäästi ja innolla jokainen harjoitusviikko aloitetaan.

- Ei ole mitään märehtimistä tai sellaista, että tuijotettaisiin peiliin. Sen suhteen minulla on joukkueesta todella positiivinen mieli.

Tuovinen uskoo tuovansa joukkueeseen lisää vaatimustasoa jo pelkällä persoonallaan. Hän muistuttaa, että tason nousu lähtee joukkueesta, ja tason nostamiseen hän haluaa joukkuetta kasvattaa.

- Meidän pitää löytää oma tapa pelata torjunta- ja puolustuspuolella, ja sen voin jo sanoa, että se tulee jatkossa paranemaan.

Yhtä lailla tärkeäksi Tuovinen nostaa hyökkäyspelin, johon haetaan uutta pelitapaa. Hän kuitenkin näkee, ettei hyökkäyspeli ole haaste ainoastaan JymyVolleylle.

- Jos Kuusamo jätetään pois, kaikki muut joukkueet varmasti miettivät hyökkäyspeliä ja sitä, miten saada erissä enemmän hyökkäyspisteitä.

Tuoviselle tilastot ovat tärkeitä, ja ne hän lupaa ottaa mukaan valmennustyöhön aiempaa vahvemmin. JymyVolleyn tilastonikkari Santeri Mäkelä saa lisää roolia valmennustiimissä, ja tuo osaamisellaan kullanarvoista lisätukea harjoituksiin.

- Santerin kautta olen saanut paljon sellaista tietoa, mitä minulla ei aiemmin ole ollut. Ajatus on, että mennään lukujen kautta, ja lukuja seuraa myös koko joukkue. Nähdään, mitä tarvitaan erä- ja otteluvoittoihin, ja näemme myös koko ajan, miten harjoittelu vaikuttaa ja missä mennään eteenpäin. Tähän haluan myös joukkueen opettaa, Tuovinen sanoo.

JymyVolleyn saa kevätkaudelle käytännössä kokonaisuudessaan uuden staffin kentän laidalle. Tuovisen oikeaksi kädeksi tulee Jymyn oma kasvatti, nuori Joona Antikainen, joka pelasi viime kauden liberona miesten 1-sarjajoukkueessa. Antikainen on valmentanut aiemmin Jymyn A-poikien joukkuetta.

- Joona ja Santeri ovat kumpikin minulle oikeita käsiä ja puhekavereita kentän laidalla. Minä tunnen Joonan ja hän tuntee minut, ja kun hänellä on halua valmentaa jatkossakin, on tämä hyvä alusta hänelle tulevaisuuteen, Tuovinen sanoo.

Joukkueen huoltajaksi Tuovinen halusi Ossi Talvitien, joka hoiti tehtävää viime kaudella miesten 1-sarjajoukkueessa. Tuttu mies, joka on Tuovisen mukaan viimeisen päälle lajiin ja joukkueeseen sitoutunut.

- Lentopallo on tiimipeli, enkä halua tuoda itseäni valmentajana esiin. Tämä on pelaajien peli, ja opetukset esitetään sanoin, kuvin ja videoin, hän toteaa.

Joukkueenjohtajana jatkaa liberon ja yleispelaajan tontilla kentällä nähty Ellanoora Lehtonen.
JymyVolleyn valmentajana syyskaudella toiminut Patrik Ojaniemi jätti tehtävän omasta pyynnöstään marraskuun lopulla.

Kevätkauden ensimmäinen kotiottelu pelataan loppiaisen jälkeen sunnuntaina 7. tammikuuta. Vastaan asettuu LP Viesti Salosta.

  Takaisin