Seuraa meitä somessa:

JymyVolley sai ketsuppipullon korkin auki

05.02.2024

JymyVolley palkitsi uskollisen kotiyleisönsä hienolla pelillä, eikä antanut ArcticVolleylle mahdollisuuksia voittoon maanantai-illan kotipelissä Nurmohallilla. Joukkueiden kolmas ottelu tällä kaudella meni emännille suoraan kolmessa erässä 3-0 (25-21, 25-18, 25-11).

Vieraat lähtivät otteluun rohkeasti ja veivät ensimmäistä erää aina 18 pisteeseen saakka. Enimmillään johtoa oli jo viisi pistettä, emännät antoivat tasoitusta syöttövirheillä, mutta onnistuivat toisaalta torjunnoissa selkeästi vieraita paremmin. Ottelun parhaat pisteet tehnyt Jada Burse onnistui tontillaan heti ottelun alusta alkaen, ja paukutti kotijoukkueelle kahdeksan pistettä.

Toiseen erään iloista peliä pelannut kotijoukkue lähti onnistuneilla suorituksilla ja vei erää alusta alkaen. Puolustus pelasi, Bursen lisäksi joukkueen parhaana palkittu yleispelaaja Annika Koivuniemi näytti taitonsa ja iski laidalta palloa vieraiden kenttään. Ottelun ProLiberona palkittu Emmi Riikilä teki näyttäviä hakuja lattian rajasta, ja osoitti, etteivät taidot ole pitkän tauon aikana kadonneet minnekään.
Pitkän tauon jälkeen kotijoukkue tuli kentälle valmiina tuomaan ensimmäisen täyden pistepotin JymyVolleylle. ArcticVolley taisteli joka pallosta, mutta kotijoukkueen laidat tekivät tuhojaan, eivätkä rovaniemeläiset ehtineet kerätä kuin 11 pistettä ennen kuin tuomari vihelsi ottelun päätökseen.

Veda Mansikkaviita;

- Voitto maistuu kyllä mukavalta. Meillä on ollut kova usko siihen, että voitto tulee. Täytyy kiittää yleisöä, se oli aivan mahtava. Meillä toimi syöttö tosi hyvin, saatiin Arcticin vastaanottoa sen verran irti, että oli helpompi puolustaa. Saatiin hyviä puolustuksia ja minun oli helppo pyörittää peliä. Kaikki pelaajat tappoivat hyvällä prosentilla, tänään oli passarilla helppo peli pelata. Tekeminen oli tosi vapautunutta ja rentoa, ketsuppipullo on nyt auki.



Jukka Tuovinen:

- Vaikka voittoja ei ole tullut, on ollut luottavainen olo. On menty eteenpäin ja pelattu hyviä pelejä. Monta kertaa on todettu, että voittaminen on vaikeaa. Tänään kokonaispaketti oli hyvä, peruspelaamisen taso säilyi hyvänä koko ajan. Ensimmäisen erän alkupuoliskolla tuhrittiin jatkopalloja, mutta sitten kun se alkoi mennä, se myös meni. Ylivoimaisesti meidän paras peli tällä kaudella. Joukkueen dynamiikka on parantunut koko ajan, nyt me ollaan kaikki samalla tasolla joukkueessa ja pelin kehittäminen on helpompaa.



Eveliina Smolander:

- Jymy pelasi hyvin ja heillä näkyi toiminnasta se, että he halusivat voittaa. Meillä ei näyttänyt koko pelin aikana siltä, että voitto kiinnostaisi ollenkaan. Tilastosta näkee, se näyttää aika järkyttävältä näyttää meidän osalta. Jos katsoo JymyVolleyn hyökkäysprosenttia, joka heillä oli 51, niin sehän on todella hyvä. Oma peli tosi huono, tässä ei auta muu kuin lähteä treenisalille

Jukka Lehtonen;

- Vastustajan syöttö, vastaanotto ja hyökkäys olivat tänään parempia, siinäpä ne olivat. Meiltä loppuivat aseet tänään ihan täysin. Ensimmäinen erä oltiin mukana vähän reiluun puoleen väliin, ja kun JymyVolley jatkoi samaa rataa loppuun asti, meillä sitten loppui joku siihen kohtaa. Vähän loppui ehkä usko, ja sitten tuli puolustuspalloja, jotka eivät saisi tippua kenttään, ja näiden kombinaatio laski kuin lehmän häntä loppua kohti itse kullakin. Hyvää pelissä on se, että tulosta kunnioitetaan ja loppuun asti pelataan. On ihan sama mitä se tulostaulu näyttää, jokainen pallo yritetään vetää täysillä. Siihen me pystyttiin tänään, mutta meidän täysillä tekeminen ei vain riittänyt tuon parempaan.


JymyVolley - Arctic Volley 3-0
25–21, 25–18, 25–11
Koti:Burse 20/+14, Koivuniemi 14/+9, Valkonen 12/+5
Vieras:Glynn 10/+6, Jaunet 10/+3, Peltomaa 6/+4

MVP:t
JymyVolley: Koivuniemi
ArcticVolley: Glynn

PROlibero
Riikilä, JymyVolley

Katsojia 338

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin