Seuraa meitä somessa:

JymyVolleylle toinen jenkkivahvistus Coloradosta

03.08.2023

Shay Piper (Shaylen Larson-Piper) on JymyVolleyn tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus. Yleispelaajan tontille tuleva Piper on 26-vuotias, ja hän tulee Elizabeth-nimiseltä paikkakunnalta Coloradosta Yhdysvalloista.

- Olen kasvanut pallon kanssa. Pelasin muun muassa koripalloa ja jalkapalloa, lentopallon löysin lukiossa 14-vuotiaana. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, ja lopetin saman tien kaikki aiemmat lajit ja keskityin pelkästään lentopalloon, 183-senttinen Piper muistelee.

Panostus yhteen lajiin tuotti tulosta, ja Piper pääsi Vanguardin yliopistojoukkueeseen Etelä-Californiaan. Siellä hän pelasi kaudet 2015-2019.

- Pelaan ulkomailla nyt ensimmäistä kertaa. Se oli ajatuksena jo valmistumisen jälkeen, mutta sitten tuli korona, ja muutti suunnitelmat. Suomi herätti kiinnostukseni alusta asti, minulla on muutama ystävä, jotka ovat aloittaneet uransa Suomessa, ja he ovat kertoneet pelkkää hyvää.

Lopullinen niitti olivat puhelinkeskustelut JymyVolleyta valmentavan Patrik Ojaniemen kanssa. Hän sai Piperin vakuuttuneeksi paitsi omasta intohimostaan lajia kohtaan myös siitä, että JymyVolley on oikea joukkue.



- Hän on ollut niin kannustava ja auttavainen koko tässä prosessissa, että oli ihan mahdotonta sanoa ei, Piper myöntää.

Piper luonnehtii itseään kilpailuhenkiseksi pelaajaksi. Hän sanoo, ettei halua voittaa ainoastaan ottelua vaan myös itsensä jokaisessa ottelussa.

- Jos teen virheen, en tee sitä enää toista kertaa. Lentopallo on henkinen peli, ja se on koukuttanut minut. Viihdyn paineen alla, ja haluan olla pelaaja, johon tiimi voi luottaa.
Piper sanoo, ettei hänellä ole kovin suuria odotuksia ensimmäiselle ulkomailla pelaamalleen kaudelle.

- En ole vielä tavannut joukkuetta, mutta odotan sitä jännittyneenä. Odotan myös sitä, että kaudesta tulee opettavainen ja kasvattava, hän sanoo.

Suomeen Piper sanoo tutustuneensa googlettamalla. Erityisesti hän kertoo ilahtuneensa siitä, että Suomi on maailman onnellisin maa.

- Sauna merkitsee suomalaisille paljon, ja siitä minäkin pidän. Rakastan sitä, että voin päättää treenit saunaan, Piper toteaa.

  Takaisin