Seuraa meitä somessa:

Kärkikaksikko hurjana keskiviikkona

28.12.2016

Miesten Mestaruusliigan kärkikaksikkoa VaLePaa ja Hurrikaania voi lähestulkoon syyttää vastustajien pahoinpitelystä keskiviikkona.


Hurrikaanilla tuttu ase - Tiikerit nurin syötöllä

Hurrikaani-Loimaan (13-1) tuttu ase, hyvä aloitussyöttö, oli liikaa vierailleille Tiikereille (7-6). Vaikka ässiä syntyikin vain yksi, Hurrikaani löi taululle tylyt lukemat 3-0 (25-19, 25-18, 25-17).

Mikko Oivanen oli illan ylivertainen hahmo passari Harrison Peacockin tarjoilusta. Oivanen takoi kolmeen erään suorastaan hurjat 26/+18 komealle 65% hyökkäystehoilla. Torjuntojakin Oivanen napsi kuusi.

Conor Eaton (Tiikereiden paras):

- Meillä petti vastaanotto. Tiedämme, että Hurrikaani on hyvä syöttöjoukkue, mutta tänään emme pystyneet vastaamaan siihen mitenkään. Keskihyökkäys toimi, mutta se ei riitä.

Harrison Peacock (Hurrikaanin paras):

- Olen onnellinen voitosta ja tavasta, jolla sen saimme. Vastaanotto toimi, ja se helpotti kovasti minun peliäni. Olemme keskittyneet viime päivinä vain ja ainoastaan tähän otteluun. Trentinoa ajatellaan vasta pienen loman jälkeen.

Jukka Mäkihannu:

- Eka erä oli molemmilta puoliväliin saakka melko huonoa peliä. Sen jälkeen Hurrikaani sai vastaanottonsa kuosiin. Meillä ei ollut tänään mitään aseita heitä vastaan. Vaikeuksia oli myös vastaanotossa. Se kertautui laitapelaajiemme ongelmina saada palloa ohi Hurrikaani-torjunnan.

Lauri Rantanen:

- Pelin ratkaisi meidän hyvä syöttöpelimme. Sillä saimme Tiikereiden vastaanoton sekaisin. Myös torjuntapeli toimi tänään. Torjunta-puolustuksessa olimme tänään jämäköitä eikä helppoja pisteitä annettu.

LähiTapiolan pisteet
3 Mi.Oivanen Hurrikaani
2 Smith Hurrikaani
1 Mutka Hurrikaani

Hurrikaani Loimaa - Kokkolan Tiikerit 3-0
25-19, 25-18, 25-17
Hurrikaani Loimaa: Oivanen Mi 26/+18,Smith 11/+6,Oivanen Ma 7/+3
Kokkolan Tiikerit: Hatch 9/+2,Aguillard 8/+7,Ropponen 8/+-1
Katsojia: 1012

Ottelukuvat

Ottelutilasto

VaLePa murskaava Raisiossa

Raision Loimu (4-10) jäi totaalisesti jyrän alle, kun VaLePa (13-2) vieraili Kerttulassa keskiviikkona. Liigakärki poistui paikalta pikaisesti pisteiden kanssa: 0-3 (13-25, 17-25, 8-25).

Loimu lähti otteluun kuusikolla Chemos - Marshman - Marttila - Borichev - Sihvonen - Juntura. Liberona aloitti Ville Sihvonen. Rosterista olivat sivussa flunssaoireiset Taylor Gregory ja Verneri Vetriö.

VaLePa puolestaan marssitti kentäll3 kivikovan kuusikon Guymer - Sivula - Carmody - Jokinen - Esko - Kunnari. Liberon tontilla hääräsi totutusti Jarmo Korhonen.

Voittoputkeaan kasvattanut VaLePa pelasi tosi vakuuttavasti. Meritoitunut ja kovissa liemissä keitetty joukkue uhkui itseluottamusta ja tasapainoa, jonka järkyttämiseen olisi vaadittu huomattavasti kovempaa vastapainoa kuin mihin Loimu tällä kertaa kykeni. Peli asetti lahjomattomat ehdot, ja voittajasta ei jäänyt kahta sanaa.

Pelin henki oli jokaisen erän kohdalla hämmästyttävänkin identtinen. Mustapaidat irtosivat karkumatkalle selkeän sapluunan kautta. Vahva syöttö pirstoi isäntien vastaanoton, jonka jälkeen oli helppo rakentaa betonimainen torjunta. Pisteenä i'n päällä olivat puolustus ja jatkopallopelaaminen, jotka kuorruttivat täydellisyyttä hiponeen keitoksen. Yksinkertaista ja niin tehokasta.

Joulunpyhiä edeltänyt tiivis pelirumba, kovat matkakilometrit ja lyhyellä pelitauolla kiusannut flunssaepidemia tuntuivat varmasti isäntien kintereissä, mutta syytä tappioon ne eivät selitä. Sarjakärjen haastaminen oli tällä kertaa ylivoimainen tehtävä.

Mikko Esko, VaLePa: Joulutauko alla ja parit treenit. Otteluun liittyi pientä etukäteistä epävarmuutta, mutta se katosi nopeasti. Oli helppoa pelaamista. Rikottiin vahvalla syötöllä Loimun vastaanotto. Puolustettiin myös hyvin ja oltiin jatkopalloissa vahvoja. Loimu ei päässyt paineistamaan meitä missään vaiheessa. Hyvä keskittyminen ennen ottelua ja sen aikana oli varmasti avain tällaiseen esitykseen. Vastaanotto helpotti omaa pelaamistani tosi paljon. Päästiin hyökkäämään joka puolelta. Pitää olla tyytyväinen kollektiiviseen iltapuhteeseen.

Kimmo Kutinlahti, Loimu:

- Tänään oli miehet vs pojat-peli. Puristettiin mailaa, eikä saatu hyviä suorituksia. Pakko tietysti kehua vastustajaa. En ole tainnut aiemmin pelata tuollaisen hyökkäysarsenaalin omaavaa VaLePaa vastaan. Meidän joukkueessa oli kiistatta potentiaalia. Nuoret pojat tarvitsevat pelejä alle. Ailahtelua tulee vielä liikaa. Aihiot parempaan ovat kuitenkin olemassa. Ensi viikolla on uusi mahdollisuus. Lupaan, että silloin nähdään kentällä parempi Loimu.

Sami Kurttila, VaLePan päävalmentaja:

- Peli oli haasteellinen molemmille. Paljon matkustamista alla ennen lyhyttä taukoa. Ottelu tuli vastaan nopeasti. Saatiin pari treeniä alle ennen tätä iltaa. Fiilis ennen avausvihellystä oli odottava. Painotin ennen ottelua virhekontrollia ja kovuutta. Tarkoitus ei ollut lähteä lyöntikilpailuun vaan pelata koko ajan järkevästi. Älykäs pelaaminen palkittiinkin hienolla tavalla. Vastaanotto oli myös illan teemoja, ja siinä onnistuttiin hyvin heti avauserästä lähtien. Saatiin onnistumisia tasaisesti. Suoria torjuntapisteitä tuli vain seitsemän, mutta lukuisat vaimennukset helpottivat puolustamista ja jatkopelaamista.

Dragan Mihailovic, Loimun päävalmentaja:

- Onnittelut vastustajalle. Illan voittajasta ei ollut missään vaiheessa kahta sanaa. Hyvin ehyt ja tasapainoinen suoritus. Samalla joudun pyytämään anteeksi omilta faneiltamme. Oma suorituksemme oli tänään epäammattimainen. Taustalla oli rasitusta sekä ottelumäärän että matkustamisen puolesta, mutta niiden taakse ei voida piiloutua. Olisi pitänyt pelata paremmin sekä yksilöinä että joukkueena. Liian paljon lentopallon perusjuttuja oli tänään kateissa.

Parhaat pelaajat:
Loimu: Kirill Borichev
VaLePa: Urpo Sivula

LähiTapiolan pisteet
3 Sivula VaLePa
2 Esko VaLePa
1 Kunnari VaLePa

Raision Loimu - VaLePa 0-3
13-25, 17-25, 8-25
Raision Loimu: Chemos 9/+2, Borichev 9/+2, Marttila 2/-4
VaLePa: Sivula 14/+7, Kunnari 11/+8, Carmody 10/+10, Jokinen 10/+9
Katsojia: 625

Ottelutilasto

  Takaisin