Seuraa meitä somessa:

Kerho kiristi ruuvia Kuopiossa

16.10.2020

Hämeenlinnan Lentopallokerho kiristi "ruuvia" perjantai-illan edetessä ja otti kauden avausvoittonsa Kuopiossa Puijo Wolleysta.

Ensimmäinen erä lähti käyntiin molemmin puolin tasaisesti. Rinta-rinnan mentiin pitkälle erän puoleenväliin. Puijon vastaanotto pysyi hyvänä vastustajan ollessa hieman vaikeuksissa. Siitä huolimatta Hämeenlinna takoi laidoista hyvillä tehoilla pisteitä Puijon kenttään Puijon hyökkäystehojen jäädessä matalaksi. Tuplavaihtokaan ei tällä kertaa auttanut tehojen lisäämiseen. Erän loppupuolelle vielä Riikilän hyvä syöttövuoro ja erä Hämeenlinnalle 22-25.

Toiseen erään Puijo otti kuusikkoon Hilkka Hujasen Riikka Koivusaaren tilalle. Erä pirteästi liikkeelle ja Hämeenlinnan vastaanotto joutui vielä isompiin vaikeuksiin Puijon petratessa omaansa. Hyvästä nostosta myös Puijon hyökkäystehot nousivat hyvälle tasolle, ja erä rennosti kotijoukkueelle 25-22.

Pitkän erätauon jälkeen Hämeenlinnalle unelma alku, vieraat syöttivät paremmin ja puolustivat Puijon hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen ja päättivät jatkohyökkäyksiä tehokkaammin kotijoukkueen sortuessa useisiin hyökkäysvirheisiin. Tuplavaihdolla kotijoukkueelle Carina Lehto ja Sanni Määttä sisään. Passarina Lehto yritti sytyttää joukkuetta myös hienoilla puolustuksillaan, hyökkäyspäässä tehot jäivät kuitenkin uupumaan ja erä selkeästi Hämeenlinnalle 16-25.

Neljänteen erään Hämeenlinna sai alusta asti pidettyä edellisen erän tehokkuuden ja pian lukemat olivat 7-16 vieraiden hyväksi. Puijon päät painuivat ja Hämeenlinna nosti vielä hyökkäystehoja kovemmaksi parantuneen vastaanoton myötä. Erän loppupuolella Henna Minkkinen vielä hyvällä ilmeellä sisään Emilia Käännän tilalle. Erän loppulukemat kuitenkin 13-25 ja Hämeenlinna saalisti ensimmäisen voittonsa Kuopiosta.

Pelin parhaana palkittiin kotijoukkueesta 16 pistettä takonut Emilia Kääntä ja vierailta kovat 18 pistettä tehnyt keskitorjuja Daniela Öhman. Kotijoukkueen onnistujia oli myös keskitorjuja Eveliina Smolander. Myös hienoja puolustuksia nähtiin liberoilta ja passareilta, ne eivät Puijon voittoon tällä kertaa riittäneet. Hämeenlinna nosti selkeästi tasoaan ottelun edetessä koventaen syöttöä ja parantaen vastaanottoa. Muutoin tasaisten tilastojen erona selvästi kovemmat hyökkäystehot vierasjoukkueelle ja pisteet ansaitusti Hämeenlinnaan.

Jukka Lehtonen, Puijo Wolley

- Pari erää oli hyvää peliä ja pystyttiin hyvin haastamaan. Ensimmäinenkin olisi ollut vietävissä, mutta kolmas ja neljäs oli täysin Hämeenlinnan. Kolmannen alun pisteputki käänsi ottelun Hämeenlinnalle.

Matteo Pentassuglia, Hämeenlinna

- Hyvä peli. Ei ollut helppoa, mutta vuoden paras peli.

Emilia Kääntä, Puijo Wolley

- Kaksi erää oli hyvää peliä, mutta sitten repesi. Harmittaa.

Daniela Öhman, Hämeenlinna

- Tärkeä voitto kun emme olleet vielä saaneet omaa peliämme käyntiin. Vielä jäi kehitettävää.


Puijo Wolley - Hämeenlinna 1-3 (22-25, 25-22, 16-25, 13-25)
Puijo: Kääntä 16/+6, Smolander 9/+5, Määttä 9/+4
Hämeenlinna: Leonenko 21/+14, Öhman 18/+13, Madsen 18/+11
Ässät 5-10, syöttövirheet 5-8, torjunnat 8-10, hyökkäys% 26-38, vastaanotto% 41-33

Pistekilpailu:
3 Öhman Hämeenlinna
2 Madsen Hämeenlinna
1 Kääntä Puijo

PROlibero
Brianna Doehrmann, Hämeenlinna

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne

  Takaisin