Seuraa meitä somessa:

Kosonen ja Esko maaliskuun pelaajat Mestaruusliigassa

01.04.2018

LP Viestin yleispelaaja Noora Kosonen ja VaLePan passari Mikko Eskon on valittu lentopallon Mestaruusliigan kuukauden pelaajiksi maaliskuussa. Molemmat olivat johtamassa joukkuettaan finaalisarjaan.


Esko valittiin kuukauden pelaajaksi tällä kaudella myös jo joulukuussa. Myös kahden edellisen kauden aikana hänet on valittu kaksi kertaa kummallakin kaudella kuukauden pelaajaksi eli yhteensä valintoja on nyt Eskolla kuusi.

Kososelle valinta kuukauden pelaajaksi on uran toinen, ensimmäinen tuli tammikuussa 2014.

VaLePa hävisi maaliskuussa yhden kolmesta runkosarjan ottelustaan (Esko ei pelannut) ja yhden puolivälierän kaikkiaan yhdestätoista ottelustaan. 39-vuotias Mikko Esko oli tutusti kaikissa voittopeleissä joukkueensa passarina.

24-vuotias Noora Kosonen puolestaan teki tappiottomalle LP Viestille 15,8 pistettä ottelua kohden tehotilaston näytettyä komeasti +10,2. Hyvän hyökkäyspelin lisäksi Kososen merkitys joukkueen takakentällä oli erityisen suuri loukkaantumisten myötä.

Eskon lisäksi miesten kuukauden tähtiseitsikkoon valittiin ensimmäistä kertaa urallaan hakkuri Antti Ropponen ja yleispelaaja Max Staples, molemmat Hurrikaani-Loimaasta. Toinen yleispelaaja on Sampo Volleyn Andrus Raadik, libero VaLePan Florian Ringseis ja keskipelaajat Hurrikaanin Matti Oivanen sekä LEKA Volleyn Jukka Lehtonen.

Esko, Raadik ja valittiin kuukauden tähdistöön tällä kaudella jo neljännen kerran.

Naisten tähdistöön Noora Kososen lisäksi LP Viestistä valittiin passari Viktoriia Tuchashvili ja hakkurk Kertu Laak. Toiseksi yleispelaajaksi valittiin HPK:n Suvi Kokkonen, jonka joukkuetovereista myös keskipelaaja Daniela Öhman ja libero Saana Koljonen tulivat valituiksi. Jessica Wagner LP Kangasalasta täydensi naisten tähdistön.

Naisten tähdistöstä Kososelle, Koljoselle ja Wagnerille valinta oli jo kauden neljäs. Öhman valittiin kaudella kolmannen kerran ja Tuchashvili, Laak sekä Kokkonen toisen kerran. Kaikkiaan Tuchashvilille valinta oli jo 12:s, Kososelle yhdeksäs ja Koljoselle seitsemäs.

Naisten maaliskuun tähdistö 2018
Passari: Viktoriia Tuchashvili, LP Viesti (12. valinta tähdistöön)
Hakkuri: Kertu Laak, LP Viesti (2)
Yleispelaaja: Noora Kosonen, LP Viesti (9)
Yleispelaaja: Suvi Kokkonen, HPK (2)
Keskipelaaja: Daniela Öhman, HPK (4)
Keskipelaaja: Jessica Wagner, LP Kangasala (4)
Libero: Saana Koljonen, HPK (7)

Miesten maaliskuun tähdistö 2018
Passari: Mikko Esko, VaLePa (10. valinta tähdistöön)
Hakkuri: Antti Ropponen, Hurrikaani-Loimaa (1)
Yleispelaaja: Andrus Raadik, Sampo Volley (7)
Yleispelaaja: Max Staples, Hurrikaani-Loimaa (1)
Keskipelaaja: Matti Oivanen, Hurrikaani-Loimaa (10)
Keskipelaaja: Jukka Lehtonen, LEKA Volley (3)
Libero: Florian Ringseis, VaLePa (2)

  Takaisin