Seuraa meitä somessa:

Kotijoukkueet eivät antaneet erääkään lauantaina

19.11.2016

Naisten liigan lauantain kotijoukkueet olivat armottomia, eivätkä antaneet vieraille erääkään.


LP-Vampula - WoVo Rovaniemi 3-0
25-15, 25-16, 27-25

LP-Vampulan hyvät esitykset kestivät tällä kertaa kolmen erän ajan ja se tuotti ansaitun 3-0 (25-15, 25-16, 27-25) voiton rovaniemeläisten kustannuksella. Binetou Sown syntymäpäivänä pelattu ottelu meni varsin selkeässä kotijoukkueen hallinnassa ja onnistujia oli kaikki kentällä olleet pelaajat. Tehokkain hyökkääjä löytyi tällä kertaa vasta juuri 18 vuotta täyttäneestä Venla Raitalasta. Taylor Bruns oli myös erittäin vahvalla ja eritoten juonikkaalla pelipäällä. Kristiine Miilenin loukkaantuminen säikäytti vierasjoukkuetta.

Hyökkäysprosentti oli kotijoukkueen hyväksi 44%-29% ja vastaanottoprosenttikin (44%-33%) oli selvästi kotijoukkueen eduksi. Näillä eväillä LP-Vampula Huittinen lisäsi pistetiliään kolmella pisteellä.

Nelli Rantanen, Wovo

- Peli ei lähtenyt oikein missään vaiheessa kunnolla liikkeelle. Kolmannessa päästiin mukaan, mutta sekään ei riittänyt. Kaksi ensimmäistä erää kaaduttiin vastaanottoon, eikä päästy puolustuspelin kautta mukaan.

Venla Raitala, LP-V

- Hyvät fiilikset. Peli meni oikein hyvin. Henki on oikein hyvä joukkueessa ja se kumpuaa myös kentällä hyvänä joukkuepelinä.

Teemu Mäkikyrö Wovo

- Aika raskas pätkä on nyt menossa, kun ei olla saatu peliä rullaamaan. Otettava oppia ja tehtävä hiukan muutoksia. Kauden alkupuoli ollut ylä- ja alamäkeä. Koitetaan löytää lääkkeitä siihen. Vaikuttaa siltä, ettei Miilen loukannut itseän pahasti

Arttu Keränen, LP-V

- Mukavalta tuntuu ensimmäinen Mestaruusliigassa saavutettu kotiotteluvoitto ja vielä 3-0. Kaksi erää saatiin, kun vaan pelattiin omaa peliämme ja saatiin WoVon vastaanotto rikki. Kolmannessa alkoi jo vaikuttaa siltä, että taitaa olla pitkä ilta vielä edessä. Venlalta huikea peli ja iso vaikutus kolmannen erän voittoon. Sai omilla hyvillä suorituksillaan muunkin joukkueen mukaansa.

LP-Vampula: Hiltunen 13/+8,Raitala 14/+9, /+
WoVo Rovaniemi: White 9/+7,Kivimurto 7/+4, /+
Katsojia: 303

LähiTapiolan pisteet
3 Bruns LP
2 Raitala LP
1 Rantanen WoVo

Ottelutilasto

Oriveden Ponnistus - Pieksämäki Volley 3-0
25-17, 25-21, 25-16


Alina Adamenya, Pieksämäki Volley:

- OrPo on kova joukkue ja sieltä varsinkin numero 18 Janisa Johnson on liigan parhaimpia pelaajia.

Maria Tuominen, OrPo:

- Meni vähillä virheillä, kertoo keskittymisestä. Saara Lepistö tuli hyvin peliin vaihdosta. Tiesimme, että Pieksämäki tulee kovalla syötöllä. Keskiviikkona katsotaan, kumpi halua enemmän voittoa.

Viktor Circhenko, Pieksämäki Volley:

- Jotain positiivista löytyi, meidän vastaanotto toimi, 50% on hyvä meille. Torjuntaan lyöntejä oli liikaa. Tänään peli oli parempi kuin keskiviikkona Pieksämäellä. Tasaisempi ja taitavampi joukkue voitti.

Satu Natunen OrPo:

- Tyytyväinen kolmeen pisteeseen. Pieksämäki on arvaamaton joukkue. Torjuntoja tuli kivasti ja puolustuksia kiitettävästi. Mantu pelasi hyvin, kun hyökkäystehot ovat 50 ja kaikilla pisteitä.

Oriveden Ponnistus: Jonhson 16/+13, holm 9/+7, Terrel 9/+5
Pieksämäki Volley: Klimova14/+12, Uglenko 12/+1, Tokarenko 9/+0
Katsojia: 527

LähiTapiolan pisteet
3 Johnson OrPo
2 Tuominen OrPo
1 Uglenko Pieksämäki

Ottelutilasto

LP Kangasala - LiigaPloki 3-0
25-14, 25-19, 25-18


Kotijoukkue otti ensimmäisen erän haltuunsa heti alkuun. LiigaPloki käytti ekan aikalisänsä tilanteessa 9 – 5 saadakseen omat virheet kuriin. Jovana Gogicin ässäsyötöillä piste-ero vain kasvoi. Tekniselle aikalisälle mentiin emäntien johtaessa 14 -7. Vaikka LiigaPloki yritti vaihdoilla saada omaa peliään vauhtiin, LP sai pahoilla syötöillään LiigaPlokin vastaanoton rikki. Kotijoukkue vei ensimmäisen erän koko rintaman laajuudella onnistuneilla hyökkäyksillä ja pahoilla syötöillä 25 – 14.

Kotijoukkue vei toisen erän aloittaneen Jovana Gogicin syöttövuorolla jo 4 – 0 johtoon, kun LiigaPloki otti ensimmäisen aikalisänsä. LiigaPloki alkoi saada peliään kasaan ja tasoitti pisteissä 8 – 8. Tekniselle aikalisälle mentiin vieraiden johtaessa 14 – 11. Sitten LiigaPlokin viiden pisteen johto suli ja tilanteessa 16 – 17 Jukka Koskinen käyttää LiigaPlokin toisen aikalisän. Kotijoukkue tasoitti pisteisiin 18 – 18 Dayana Segovian hyökkäyksellä ja siitä alkoi kotijoukkueen vahva putki erän loppuun. Kotijoukkue vei toisen erän pistein 25 – 19 ja pitkälle erätauolle mentiin kotijoukkue’en johtaessa 2 – 0.

Kolmas erä alkoi tasaisissa merkeissä, kunnes Jutta Riikosen syöttövuorolla kotijoukkue sai pisteputken päälle. Tilanteessa 9 – 6 LiigaPloki käytti ensimäisen aikalisänsä. Tekniselle aikalisälle mentiin emäntien johtaessa 14 – 11. Tamara Kmezicin ässäsyötöillä LiigaPloki tasoitti jo 14 – 14, mutta LP pystyi pitämään loistavan pelivireensä päällä ja vei kolmannen erän pistein 25 – 18.

LP Kangasala otti puhtaan 3 – 0 voiton ja avasi näin kotivoittojen sarjan tälle kaudelle. Ottelun katsojamäärä oli 375.

Virginie De Carne, LP Kangasala:

- Olen erittäin onnellinen pelistä. On vielä monta asiaa, joiden kansa täytyy jatkaa työn tekoa. Nyt se, mitä tehtiin viikolla ja harjoiteltiin taktiikoita, pystyttiin pitämään. Välillä oli vaikeuksia, mutta pystyttiin pitämään kuitenkin vire päällä ja peli kasassa. Paineen alla pystyttiin tekemään hyviä ratkaisuja. Oli erittäin hieno tunnelma. Tuntui, että tytöt ja kotiyleisö olivat kuin yhtä perhettä. Ilmapiiri on todella tärkeä peleissä. Tunnelma oli loistava sekä ylä- että alakerrassa. Kaikki pelasivat tänään hyvän pelin. Tämä on hyvä alku joukkueena ja menemme koko ajan parempaan suuntaan ja kehitymme joukkueena. Olen erittäin onnellinen tästä tilanteesta. Nyt on pelejä paljon, ensi viikolla kaksi pohjoisessa. Ei ole paljoa aikaa treenaamiseen, vaikka monen asian kanssa täytyy vielä tehdä töitä. Kuusamon pelitavan tunnemme, Rovaniemen kohtaamme nyt ensi kertaa. Tulossa on hyvät pelit. Joukkueemme jatkaa kasvamistaan. Tavoitteemme on Challenge Cupissa ja Play offseissa.

Jukka Koskinen, LiigaPloki:

- Nyt ei ole hyvät fiilikset. Eka erä oli todella surkea. Syöttö ei siinä toiminut. Jotenkin saatin se kulklemaan toisessa ja kolmannessa erässä. Hyökkäys- ja vastaanottovirheitä teimme enemmän kuin vastustaja. Torjuntaan ei kuitenkaan lyöty, mutta se ei näkynyt hyökkäystehoissa. Olen pettynyt 3-0 häviöön. Paljon tehtiin töitä viime viikolla ja puhuttiin asioista, mutta se ei vielä tuottanut tulosta.

Dayana Segovia, LP Kangasala:

- Olen erittäin onnellinen! Tämä oli eka peli ja minua hermostutti etukäteen. Pelaaminen oli hienoa. Tukea tuli yleisöstä paljon. Oli mukava kuulla kangasalalainen yleisö! Peli oli erittäin hyvä. Tehtiin kaikki suunnitelmien mukaan. Vielä täytyy tehdä työtä eri asioiden parissa, mutta pelaaminen on parantunut. Tällä viikolla harjoiteltiin paljon. Se, mitä tunnettiin sisältä, näkyi tänään ulos, olimme fyysisesti vahvoja.

Eveliina Koljonen, LiigaPloki:

- Paljon jäi harmittamaan, aika paljon tehtiin virheitä. Oli vaikea pyörittää peliä, kun vastaanotto oli heikko. Torjuntoja meillä oli enemmän. Eka erä meni katellessa. Toinen ja kolmas erä puoleen väliin asti pystyttiin hyvin tappelemaan, mutta sitten tapahtui jotain kummassakin erässä. 

LP Kangasala: Segovia 12/+6,Salomäki 10/+4,Riionen 9/+2
LiigaPloki: Washington 10/+0,Kmezic 9/+0,Field 3/+2
Katsojia: 375

LähiTapiolan pisteet
3 Segovia LP
2 Gogic LP
1 E.Koljonen LiigaPloki

Ottelutilasto

Kuva:
Jyri Hömmö / OrPo
Pertti Flinck / LP Kangasala

  Takaisin