Seuraa meitä somessa:

Lehtonen ja Johnson jatkavat LEKA:ssa, Austin passariksi

20.04.2015

Jukka Lehtonen ja Kristopher Johnson jatkavat LEKA Volleyn riveissä ensi kaudella. Lisäksi kuopiolaiset tekivät sopimuksen passari Chris Austinin kanssa. Timo Tolvanen sen sijaan ei jatka seurassa.

Jukka Lehtonen (keskitorjuja, 197 cm) jatkaa Kuopiossa 2-vuotisella sopimuksella. Lehtonen kuuluu tulevana kesänä miesten maajoukkueen rinkiin ja hän kuului kaudella 2014-2015 LEKA Volleyn avainpelaajiin.

- Mahtavaa jatkaa LEKA Volleyssa. Koen, että joukkueella on hyvät mahdollisuudet menestyä tulevina kausina. Tavoitteena on ehdottomasti mitalin voittaminen Kuopiossa kahden vuoden sisällä. Lisäksi uskon, että pystyn kehittymään pelaajana parhaiten juuri Kuopiossa, kertoo Lehtonen.

- Jukka tuo johtajuutta joukkueeseen ja luo juuri oikeaa harjoittelukulttuuria Kuopioon, kertoo päävalmentaja Lauri Hakala.

Keskitorjuja Kristopher Johnson (USA, 211 cm) jatkaa LEKA Volleyssa vuoden sopimuksella. Johnson vakuutti LEKA Volleyn ensimmäisenä vuotena ulottuvuudellaan sekä harjoittelumotivaatiollaan.

- Tulen tulevalla kaudella harjoittelemaan kovempaa ja tulette näkemään fyysisemmän Kris Johnsonin, kertoo Johnson.

- Johnsonissa näemme potentiaalia kehittyä kansainväliseksi huippupelaajaksi. On hienoa, että Kris haluaa jatkaa LEKA:ssa. Kris harjoittelee kesän USA:n maajoukkueringissä, joten saamme hänet hyvässä kunnossa takaisin Kuopioon, Lauri Hakala puolestaan toteaa.

Taiteilijasieluinen passari Chris Austin (USA, 192 cm) saapuu Kuopioon ensi kaudeksi. Austin on pelannut Suomessa aikaisemmin Isku Volleyn riveissä, minne hän saapui kesken kauden 2014 vuoden alussa. Austin on voittanut kaksi kertaa Yhdysvaltain yliopistojen NCAA:n mestaruuden vuosina 2012 ja 2013.

- Olen erittäin innoissani, että saimme tehtyä sopimuksen jo tässä vaiheessa kautta. Minun on helppo tulla takaisin Suomeen hyvään valmennukseen ja seuraan, josta sain hyvät suositukset. LEKA Volley on minulle paras paikka kehittyä juuri nyt; kuin myös Kuopio on hieno kaupunki, missä lentopallo on nouseva laji. Haluan auttaa joukkuetta saavuttamaan sen ensimmäisen mitalin” kertoo Chris Austin.

- Saimme Austinin osittain Johnsonin avulla, koska he ovat hyviä ystäviä. Kaipasimme kentälle johtajuutta sekä luovuutta pelin rakentamiseen, kertoo Hakala.

Timo Tolvanen ei jatka LEKA:ssa

LEKA Volley ei käytä Timo Tolvasen sopimuksen ensi kauden optiota. LEKA Volley haluaa kiittää Tolvasta hänen antamasta panoksesta LEKA:n ensimmäisen mestaruusliigakauden aikana. Toivottavasti näemme ”Dolen” räiskyvän persoonan jatkossakin Mestaruusliigakentillä.

  Takaisin