Seuraa meitä somessa:

LEKA liigakärkeen, VaLePa niukkaan voittoon Pielavedellä

17.10.2015

Miesten Mestaruusliigassa nähtiin lauantaina uusi kärkijoukkue, kun kuopiolainen LEKA Volley nousi voitollaan pikkipaikalle.

Ettalle kauden avausvoitto

Etta avasi voittotilinsä Joensuun Liiga-Riennon kustannuksella. Vaikka ottelu päättyi suoraan 3-0 (26-24, 25-16, 25-23), nähtiin Urheilutalolla tasainen taistelu Riennon hyvien otteiden johdosta.

Ettan tili on nyt 1-3, Liiga-Riennon 0-5 (1 erävoitto).

Etta onnistui jälleen laajalla rintamalla mutta täksi kaudeksi Ouluun tullut Eetu Pennanen oli jälleen kentän kuningas. Päävalmentaja Olli Kuoksa peluutti varsinkin toisessa erässä pelaajiaan laajalla rintamalla ja pelaajathan vastasivat huutoon. Eemeli Kupari teki ensimmäiset Mestaruusliigapisteensä ja Heikki Lehtoniemi pelasi vahvasti kuten kauden aikaisemmissakin otteluissa, kun on tullut kentälle. Ettan liberona pelasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella Petteri Kiilunen yhden Lähi-Tapiola pisteen arvoisesti.

Riennon puolella edukseen esiintyivät kenialais hakkuri Michael Chemos ja oululaisille tuttu Joni Savimäki. Nämä herrat hyökkäsivät ajoittain aivan omista korkeuksistaan mutta Etta sai kuitenkin näidenkin vasaroiden hyökkäystehot alemmas varsinkin loppuerissä nähdyn loistavan puolustuksensa ansiosta.


Mestaruusliiga jatkuu Oulussa heti huomenna, kun Lauri Hakalan luotsaama Leka-Volley saapuu Ettan vieraaksi. Tätä ottelua ei kannata missata, sillä Urheilutalolla nähdään kauden paras ja viihdyttävin taistelu!

Jani Säisä, Riennon päävalmentaja:
- Turhauttaa, että hävittiin kaksi erää vaikka niitä hallittiin. Etta puolusti erien loput loistavasti mutta omat virhemäärät pitää kuitenkin saada alas. Pitää ottaa asioita omaankin piikkiin, kun eriä ei voiteta. Hyvää oli, että huonon toisen erän jälkeen saatiin peli taas kasaan kauden aikaisemmista otteluista poiketen. Huomenna on taas uusi mahdollisuus!

Joni Savimäki, Riento:
- Tunnelmat ovat hyvin samanlaiset kuin aiemminkin tällä kaudella. Pelataan hyvin mutta erien loput ollaan vaikeuksissa. Ulkomaalaiset tuli tosi myöhään ja yhteispeli ei ole vielä valmista. Homma menee kuitenkin koko ajan eteenpäin.

Olli Kuoksa, Ettan päävalmentaja:
- Mukavampaa näin, kun otettiin se ensimmäinen voitto. Pelattiin hyvää peliä vähillä virheillä ja hyökkäyspeli oli hyvää. Hyvä, että meni 3-0, niin päästään valmistautumaan huomiseen peliin. Riento paransi selvästi verrattuna viime viikolla näkemääni peliin Rovaniemellä. Huomenna tehdään vielä paremmin hommia, niin viikonlopun tulos on hyvä. Huomisesta tulee kauden hienoin ottelu, jota kannattaa tulla katsomaan!

Eetu Pennanen, Etta:
- Ihan normaali fiilis pelata vaikka olikin viime kauden joukkue vastassa. Valmistautuminen ei mennyt ihan nappiin, koska erien alut olivat vaikeita. Hyvä, että saatiin kuitenkin erät käännettyä itselle ja napattiin täydet kolme pistettä!

Parhaat pelaajat
ETTA: Eetu Pennanen
Riento: Joni Savimäki

Etta Pennanen 18/+13, Bittner 11/+5, Hakala 8/+5
Riento Chemos 16/+9, Savimäki 14/+8, Pelletier 10/+6
T 4-7, Ä 7-6, SV 7-13, H% 51-48, VO% 62-52
Yleisöä 437

LähiTapiolan pisteet
3 Pennanen Etta
2 Savimäki Riento
1 Kiilunen Etta

Ottelutilasto

LEKA liigakärkeen

Kahdessa viikossa ei tapahtunut paljon uutta Team Lakkapään ja Leka-Volleyn keskinäisissä pelisuhteissa. Leka otti jälleen 3-0 (25-17, 25-22, 25-17) voiton ja aseet olivat samat kuin edellisellä kerralla eli luokkaa parempi aloitussyöttö sekä vastaanottopeli, eikä lentopallossa pelin voittamiseen paljon muuta tarvitsekaan. LEKA Volley on nyt 4-1, Team Lakkapää 1-4.

Ensimmäisessä erässä Lekan aloitussyöttö tuotti Lakkapäälle heti vaikeuksia. Leka karkasi 4-7 johtoon, josta Lakkapää nousi Markus Kaurton ässän avulla tilanteeseen 10-11, mutta sen jälkeen Lakkapään vastaanotto petti ja Leka karkasi erässä 17-25 erävoittoon. Erän aikana Lakkapää vaihtoi liberoa, kun Roope Siliämaan tilalle liberon tontille tuli Matti Alatalo.

Toinen erä oli huomattavasti tasaisempi. Tilanteessa 8-8 Lekan Johnson syötti kaksi ässää, jotka Kaurto kuittasi kohta takaisin. Erän puolivälissä Lakkapäällä oli jälleen vaikeuksia Lekan syötön kanssa ja Leka karkasi 14-18 johtoon ja johti jo 19-23, kunnes jälleen Kaurton aloitussyöttövuorolla Lakkapää pääsi kahden pisteen päähän erävoiton mennessä kuitenkin Leka-Volleylle.

Kolmas erä oli toisinto ensimmäisestä, alun tasaisen pelin jälkeen Lakkapään vastaanotto ja sitä kautta hyökkäyspeli oli hukassa. Tilanteessa 5-9 amerikkalainen yleispelaaja Greg Petty syötti kaksi ässää, jotka käytännössä mursivat Lakkapään selkärangan. Markus Kaurto toi omalla ässällään Lakkapään vielä 7-11 tuntumaan, mutta sen jälkeen Leka hallitsi loppuerää vieden sen lopulta helposti nimiinsä.

Keskipelaaja Markus Kaurto Team Lakkapään paras pelaaja Jouni Palokankaan säestäessä häntä jälleen hyvällä pelillä. Nuorista yleispelaajista Miikka Lemola aloitti ja Peetu Mäkinen lopetti molempien jäädessä parhaasta tasostaan. Leka-Volleyn tehokkaimpia oli keskipelaaja Kristopher Johnson. Myös Greg Petty sekä hakkuri Timo Leikas olivat joukkueen tukipelaajia.

Jere Mäkiselle ottelussa ensimmäinen piste Mestaruusliigassa.

Timo Leikas, LEKA:

- Omalta joukkueelta hyvä peli. Pääsimme vetämään peliä jokaisessa erässä, minkä seurauksena pääsimme syöttämään paineettomasti ja saimme hyviä syöttöputkia.

Markus Kaurto, Lakkapää:

- Koko pelin ajan tilanne oli se, että olimme saamassa omaa peliä käyntiin, mutta sen jälkeen teimme aina oman virheen. Vastaanottopeliä ei saatu toimimaan koko pelin aikana, minkä seurauksena hyökkäyspelikään ei toiminut.

Lauri Hakala, LEKA päävalmentaja:

- Olimme tasaisempi joukkue ja meillä olisi ollut vielä varaa parantaakin. Saimme myös apua vastustajan virheistä.

Normunds Veinbergs, Team Lakkapää päävalmentaja:

- Odottelin parempaa suoritusta omalta joukkueelta. Olimme koko ottelun ajan hieman vastustajaa perässä. Liberojen peli ei ollut tänään riittävän tasaista.

Lakkapää Kaurto 9/+3, Palokangas 9/-1, Medic 7/+2
LEKA Leikas 14/+7, Petty 13/+6, Johnson 10/+7
T 4-9, Ä 4-8, SV 11-12, H% 43-54, VO% 54-55
Yleisöä

LähiTapiolan pisteet
3 Austin LEKA
2 Petty LEKA
1 Johnson LEKA

Ottelutilasto

Loimulle kauden kolmas voitto, KoVe voitoitta

Lentopalloilun Mestaruusliiga ja Korson Veto tarjosivat kannattajilleen jo kolmannen perättäisen kotiottelun, kun isäntäjoukkue kohtasi liigan kestomenestyjän Raision Loimun Vantaan Korson Lumo-hallissa. Loimu vei pisteet 0-3 (20-25, 26-28, 26-28).

Ottelun teemaksi sopi hyvin härkämäinen tehokkuus otteluisännän FinnBulls Oy:n kunniaksi.

Korson esitys oli kauden jatkon kannalta tappiosta huolimatta kuitenkin lupauksia antava. Karu tulos kuitenkin, kun erääkään ei saatu hyvin erien loput hoitaneelta Loimulta.

Ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä ja Loimu johti pisteen tai kahden erolla. Erän puolen välin kohdalla Rumpusen syöttövuorolla erä ratkesi ja repesi jo tekniselle 8 – 14 tilanteeseen. Korson Veto tuli lopussa vielä iholle 20 – 22, mutta Vargas päätti erän lopulta ässään ja Loimu voitti ensimmäisen erän lukemin 20 – 25. Korso teki liikaa omia virheitä. Loimu toki pelaa erittäin uhrautuvaa puolustuspelaamista.

Toisessa erässä Korso pääsi niskan päälle erän puolessa välissä Niko Kärkkäisen syöttövuorolla. Ässällä mentiin tekniselle tilanteessa 14 – 11. Loimu tuli heti iholle ja piti erää hallussaan. Korso tuli kuitenkin jälleen rinnalle 23 – 23 tilanteessa. Kotijoukkueella oli kaksi eräpalloakin, mutta aina Loimu nousi rinnalle. Erä lopulta vieraille 26 – 28. Korsolla rajusti eli 7 syöttövirhettä erään.

Kolmas erä kotijoukkueen tahtiin vielä 6 – 3 tilanteessa. Kasper Vuorisen syöttövuorolla Loimu 8 – 11 johtoon ja Rumpusen syöttövuoro vie Loimun tekniselle 9 – 14. Teknisen jälkeen Haltia ja Külaots kentälle. Siitä alkoi Korson loppukiri ja kohta Veto johdossa 16 – 15. Sitten mentiin kohtuullisen tasatahtiin ja erä jälleen ylipisteille. Külaots selvästi herätti hakkurinpaikallaan koko porukan ja Kalle näytti mallia torjunta-asenteesta. Rumpunen päätti erän lyönnillään lukemin 26 – 28 ja koko ottelu Loimulle.

Yleispelaaja Miro Määttänen, Korson Veto:

”Nyt oli meiltä parempi ilme, mutta teimme liikaa omia virheitä. Hyökkäyspeliini oli tyytyväinen, mutta vastaanottoa pitää saada paremmaksi. Kausi on onneksi pitkä ja sitä on vielä paljon jäljellä”.

Päävalmentaja Petri Sainio, Korson Veto

”Erikoinen peli. En uskonut, että joudun käyttämään kolmea kaveria hakkurin tontilla. Kalle toi virtaa lopussa peliin. Aina kun saimme hyvän flown päälle, niin päätimme sen vaiheen syöttövirheeseen tai syötimme helpon kaverin liberolle. Torjuntamme ei ollut kahdessa ensimmäisessä erässä kunnossa ja Raisio laittoi käsistämme Mikasaa maisemiin. Tänään kuitenkin taisteltiin eikä annettu periksi. Siihen olen tyytyväinen”.

Yleispelaaja Ossi Rumpunen, Raision Loimu

”Vastaanottomme oli kaksi ensimmäistä erää huonoa ja Kappe joutui passarina antamaan päänkorkuisia passeja. Kolmanteen erään vastaanottomme parani, mutta hyökkäyspeli puolestaan heikkeni. Korsolaisethan tuli kesän aikana tutuiksi ja varsinkin Bakun turnauksessa pelanneet. Vähän outoa, kun olivat nyt verkon toisella puolella”.

Päävalmentaja Ismo Tuominen, Raision Loimu

”Tänään teemana oli virheetön peli ja siinä onnistuttiin. Teimme vain kolme suoraa hyökkäysvirhettä. Noottina Korsolle, että serveriltä löytyi vain 4 erää pelatusta kuudesta erästä. Hienoa oli, että selvitimme kaksi viimeistä erää vaikka tiukoilla meidät niissä Korso laittoi. Tämä oli yleispelaajien päivä”.

Timanttista työnjälkeä tekevä otteluisäntä palkitsi ottelun päätteeksi Korson Vedosta Miro Määttäsen ja Raision Loimusta Ossi Rumpusen.

KoVe Kankaanpää 13/+9, Määttänen 13/+6, Szabo 8/+3
Loimu Rumpunen 18/+11, Borichev 12/+7, Vargas 10/+5
T 9-5, Ä 5-4, SV 16-9, H% 44-46, VO% 44-42
Yleisöä 377

LähiTapiolan pisteet
3 Rumpunen Loimu
2 Silva Loimu
1 Määttänen KoVe

Ottelutilasto

VaLePa säilytti niukasti puhtaan pelinsä

Sampo kiusasi Pielavedellä VaLePaa koko rahan edestä 2-3 (25-20, 23-25, 25-23, 23-25, 13-15).

Pielaveden liikuntahallissa pelattiin ensimmäinen ottelu tälle kaudelle. Kumpikaan joukkue ei päässyt otteluun parhaalla miehityksellä, kun Valepalta puuttui Sivulan ja Mikko Eskon lisäksi EM-kisoista palautuva Kunnari. Sammon slovenialainen yleispelaaja Alen Djordjevic oli puolestaan kuumeisena sivussa.

Ottelussa vietiin eriä vuoronperään ja ainoastaan avauserä isommalla kuin kahden pisteen erolla. Sammon aloittava hakkuri oli Serbialainen Arsenije Mutapcija, joka hoiti ensimmäisen erän varsin kelvollisesti. Toisen erän alkuun hänelle tuli neljä peräkkäistä epäonnistumista ja Eetu Häyrinen otti paikan loppupelin ajaksi. Eetu toikin ryhtiä varsinkin torjuntapelaamiseen. 589 hengen yleisö sai nauttia pitkistä palloralleista ja tiukoista erien lopuista, joista ei aina selvitty ilman tunteiden kuumenemista.

VaLePa olisi tarvinnut Olli Kunnaria vastaanottajaksi, sillä nostopeli oli ainoa osa-alue jolla vieraat jäivät selkeästi toiseksi. Tästä huolimatta Esko rakenteli kohtuullisen hyvät hyökkäyspaikat joista hakkuri Neviadomskyi ja yleispelaajat Krastins ja Jokinen pääsivät tekemään pisteitä.

Ugis Krastins, Valepa:

- Sammon hyvä syöttö aiheutti meille ajoittain hankaluuksia joista isännät rankaisivat torjunnoilla. Puolustuspeli toimi hyvin molemmilla joukkueilla. Välillä tuli hyvin vaikeita hetkiä meille mutta voitto on aina voitto ja kaksi pistettäkin ovat tarpeeseen. Ensi viikolla saamme ehkä Mikko Eskon takaisin treeneihin ja toivottavasti pian myös peliin.

Jukka Tuovinen, Sampo:

- Paljon oli hyvää pelissä, syöttö-torjunta-puolustus otti ison askeleen eteenpäin. Varmistuspelaaminen oli hyvää jaksoittain, mutta välillä ei jaksettu tehdä sitä riittävän huolella, siihen minun nähdäkseni kariutui meiltä jopa kolmen pisteen voitto. Hyökkäyspäässä pitää vastustajan putket saada nopeammin poikki. Viihdyttävä kamppailu. Hyvällä tiellä ollaan, toivotaan, että se ns. ykköskuusikkokin saadaan jollain välin kentälle kun sitä ei vielä ole nähty, niinkuin ei Valepallakaan.

Otteluisäntä Olifu Finlandin edustajat Tapio Nissi ja Tapio Alapuranen palkitsivat parhaina pelaajina joukkueiden liberot.

Sampo Poikela 19/+7, Heiskanen 16/+5, Häyrinen 14/+2
VaLePa Krastins 18/+9, Neviadomskyi 17/0, Jokinen 14/+1
T 18-15, Ä 6-6, SV 17-22, H% 38-39, VO% 66-49
Yleisöä 589

LähiTapiolan pisteet
3 Venski VaLePa
2 Korhonen VaLePa
1 Poikela Sampo

Ottelutilasto

  Takaisin