Seuraa meitä somessa:

LEKA Volley voitti erän ja samalla koko pelin

09.01.2016

Lauantaina nähtiin Kuopiossa maukas kotivoitto LEKA Volleyn yllätettyä liigakakkosen VaLePan. Liigakärki Tiikerit sen sijaan otti jo 15. perättäisen voittonsa tällä kaudella Team Lakkapään kustannuksella.


Tiikerit vertyi viidenteentoista voittoon

Vuoden ensimmäinen kotiottelu Kokkolassa Team Lakkapäätä (2-14) vastaan oli kaksijakoinen: kaksi erää tasaisista vääntöä ja molemmille yksi erä. Sitten kaksi erää Tiikereiden (15-0) täydellistä dominointia. Tulos 3-1 (27-25, 22-25, 25-19, 25-14).

Tiikereiden maajoukkuemiehet (Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu, Tommi Siirilä ja Antti Ropponen) olivat vielä kotimatkalla, joten Tiikereiden miehitys oli jossain määrin poikkeava: Lauri Jylhä oli hakkurina. Kahden ensimmäisen erän aikana Tiikerit teki hetkeksi passari/hakkurivaihdot (Kehoe - Seppänen ja Lauri Jylhä – Lasse Jylhä) saaden sitä myöten yhdeksän omaa syöttövuoroa takapassarilla.

Ensimmäinen erä meni likimain tasatahtiin tilanteeseen 10-12, jolloin Team Lakkapää otti ensi kertaa kahden pisteen eron. tilanteessa 15-18 Team Lakkapää johti kolmella pisteellä. Tiikerit kuroi eron kiinni ja siirtyi johtoon. Tilanteessa 24-21 Tiikereillä oli kolme eräpalloa. Team Lakkapää kuitenkin kuroi eron kiinni piste pisteeltä ja mentiin jatkopalloille. Romans Sauss hoiti kaksi viimeistä pistettä ja toi erän Tiikereille

Toinenkin erä alkoi tasaisesti. Tilanteessa 8-7 Markus Kaurto sai syöttövuoron ja se jatkui Palokankaan iskuin sekä torjunnoin tilanteeseen 8-11. Tiikerit kuroi välillä eron kiinni (13-13), mutta keskitorjuja O'Dean ja hakkuri Jere Mäkisen syöttövuoroilla Team Lakkapää repi eron neljään pisteeseen (16-20). Sitten jatkettiin tasatahtiin erän loppuun saakka. Jere Mäkinen iski 2-paikalta erän päätöspisteen.

Kolmanteen erään Tiikerit otti Robert Seppäsen Romans Saussin tilalle yleispelaajaksi. Erä alkoi Steven Kehoen syöttöputkella tilanteeseen 6-0, jonka jälkeen erä oli periaatteessa taputeltu.

Neljäs erä sukeutui kolmannen kaltaiseksi Enderwin Herreran syöttöputken jälkeen (8-5:stä 12-5:een). Erän aikana yleisö sai nauttia mm. Lasse ja Lauri Jylhän tutkaparitoiminnasta sekä Robert Seppäsen upeasta hyökkäys- ja torjuntapelistä. Team Lakkapään pelaajilta meni usko omaan peliin.

Normunds Veinbergs, Team Lakkapää:

- Meillä oli tosi hyvä lataus kahteen ensimmäiseen erään. Kolmannen erän alku oli katastrofi. Se söi itseluottamusta. Jere Mäkisen peli oli loistavaa noin nuorelta mieheltä. Hänessä on ”hulluus sisällä”. Hän ei jännitä ollenkaan. Ainoa yllätys pelissä oli Romans Saussin poissaolo lopussa.

Tommi Tiilikainen, Tiikerit:

- Team Lakkapään nuori hakkuri tuli ja pelasi hyvin. Se oli positiivinen yllätys. Toinen erä hävittiin. Team Lakkapään torjunta toimi. He ansaitsivat viedä erän. Kolmanteen lähettiin isolla höökillä. Robert tuli ja pelasi parhaan pelinsä.

Tiikerit: Enderwin Herrera 15/+11, Antti Leppälä 13/+8, Robert Seppänen 10/+6
Team Lakkapää: Jouni Palokangas 15/+10, Peetu Mäkinen 15/+4, Jere Mäkinen 13/+6

Yleisöä: 521
T 7-15, Ä 4-1, SV 9-12, H% 51-43, VO% 74-61

Lähitapiolan pisteet:
3 Taichiro Koga Tiikerit
2 Arash Dosanjh Lakkapää
1 Robert Seppänen Tiikerit

Ottelutilasto

LEKA taisteli kotivoittoon

Hitaasti startannut LEKA otti upean taisteluvoiton viime kauden pronssimitalisteista ja liigan kakkosena olevasta VaLePasta 3-2 (22-25, 21-25, 25-22, 25-14, 17-15).

LEKA aloitti tutuksi tulleella kuusikolla Johnson, Austin, Karinen, Petty, Leikas ja Lehtonen, Juhani Hakalan ollessa liberona.

VaLePa aloitti kuusikolla: Antti Esko, Jokinen, Levchenko, Venski, Kunnari ja Chourio, Korhonen pelaten liberona.

Kotijoukkueen kokoonpano oli hieman yllättävä kapteeni Lehtosen ollessa mukana avauksessa. Lehtonen saapui edellisenä yönä Kuopioon maajoukkuekomennukselta Berliinistä. Vierasjoukkueelta puuttui sairaana ollut Mikko Esko ja maajoukkueen mukana ollut Elviss Krastins.

VaLePa aloitti ottelun terävämmin sen syötön sekä vastaanoton ollessa LEKA:n vastaavaa parempi. Erän hahmot olivat VaLePan tähdet Olli Kunnari sekä hakkuri Jesus Chourio. Erä VaLePalle kohtalaisen tiukasti 22-25.

Toinen erä jatkoi sitä mihin ensimmäisen erän jälkeen päädyttiin. VaLePa syötti ja vastaanotti kotijoukkuetta terävämmin sekä Antti Esko pyöritti peliä mallikkaasti. LEKA sortui peräti kahdeksaan syöttövirheeseen. VaLePa pystyi Kunnarin ja A. Eskon johdolla kolmeen ässään. Nämä seikat riittivät tekemään riittävän eron joukkueiden välille ja erä merkattiin lopulta vieraille 21-25.

Pitkä erätauko toi LEKA:lle sopivan reseptin käärmekeitolleen. LEKA pystyi parantamaan syöttö-vastaanottopeliään ja se alkoi saamaan tehoja myös hyökkäykseen. Vastaavasti LEKA pystyi puolustamaan Olli Kunnarin sekä Jesus Chourion vaatimattomille 29 % ja 33 % tehoille. Erän hahmot olivat Kris Johnson (100 %) ja Greg Petty (67 %), jotka pystyivät puhkomaan VaLePan puolustuksen oivilla hyökkäyksillään. LEKA voitti historiansa ensimmäisen erän VaLePaa vastaan lukemin 25-22.

Neljäs erä alkoi kohtalaisen tasaisissa merkeissä (8-5). LEKA hyökkäsi ja vastaanotti todella tehokkaasti laajalla rintamalla. Timo Leikas ja Greg Petty takoivat kotijoukkueelle tärkeitä pisteitä kovilla prosenteilla. Myös passari Lionin ja Kris Johnsonin yhteispeli oli todella nautittavaa seurata. Johnson pääsi iskemään ykköshyökkäyksiä välillä todella korkealta suuren maailman malliin. VaLePan hakkuri Chourio ja Olli Kunnari saatiin pidettyä aisoissa. Ugis Krastins veti tästä johtopäätökset ja otti kakkoshakkuri Stanislav Neviadomskyin kentälle. Hän pelasi kohtalaisen pirteästi, mutta ei pystynyt auttamaan joukkuettaan riittävästi. Erä meni LEKA:lle murskaavasti 25-14.

Ottelu venyi viidenteen erään ja ratkesi vasta jatkopalloilla 17-15. LEKA voitti ne tärkeimmät pitkät pallot ja marssi upeaan kotivoittoon. Voitto oli historiallinen ensimmäinen voitto VaLePasta, mikä näkyi myös lopputuuletuksista. Erän hahmot olivat jälleen passari Lion ja Kris Johnson. Johnson teki hyvistä passeista neljä pistettä (80 %). LEKA:n pisteet viidennessä erässä jakautuivat tasaisesti. VaLePan tehomies viidennessä oli Timo Jokinen.

VaLePa oli kuskin paikalla kaksi erää syöttäen ja vastaanottaen LEKA:a paremmin. LEKA pystyi kuitenkin parantamaan omaa peliään mikä riitti tänään kahteen arvokkaaseen sarjapisteeseen. Ottelun pisteet lasketaan myös Suomen Cup –pisteisiin, jossa jännitettävää vielä riittää. LEKA ja Loimu taistelevat viimeisestä pääsylipusta Hämeenlinnassa pelattavaan finaaliturnaukseen helmikuun alussa.

VaLePan päävalmentaja Ugis Krastins:

- Luulimme, että tänään tulee helppo voitto. Ei tullut, lopetettiin pelaaminen ja lopputulema on tämä. Keskitymme seuraavaksi Euro Cupiin, jossa vastaan asettuu romanialainen joukkue.

LEKA Volleyn päävalmentaja Lauri Hakala:

- VaLePa syötti ja vastaanotti hyvin kaksi erää. Me pelattiin ihan ok, mutta se ei riittänyt alussa. Pystyimme parantamaan omaa peliä ja saimme hienon voiton. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja etenkin vastaanottomme parantumiseen.

Greg Petty, LEKA Volley:

- Pystyimme parantamaan pelin aikana syöttö-vastaanottopeliämme. Se oli tänään avain voittoon. Tärkeät pisteet todella kovalta vastustajalta.

Jarmo Korhonen, VaLePa:

- LEKA painosti hyvin kolmannesta erästä alkaen ja ansaitsi voittonsa. Kaksi ensimmäistä erää oli meiltä hyvää peliä. Minulle ei päässyt tulemaan edes kuuma.

Joukkueiden parhaat:
Greg Petty, LEKA
Antti Esko, VaLePa

LEKA: Leikas 21/+6, Johnson 20/+13, Petty 19/+9
VaLePa: Levchenko 14/+11, Jokinen 14/-1, Kunnari 13/+4

Yleisöä: 434
T 12-7, Ä 5-9, SV 19-15, VO% 61-57, H% 57-43

LähiTapiolan pisteet
3 Johnson LEKA
2 A.Esko VaLePa
1 Petty LEKA

Ottelutilasto

Kuvat:
Tommy Lågland / Tiikerit
Wille Markkanen / LEKA

  Takaisin