Seuraa meitä somessa:

Liiga-Riento yhtä palasta vaille valmiina

31.05.2016

Liiga-Riento on täydentänyt sekä valmennustiimiään että joukkuettaan.

Nyt kaikki palaset alkavat olla jo paikallaan ja joukkuetta täydennetään enää yhdellä liberolla tai laitahyökkääjällä. Joukkueella on tuollekin paikalle jo pari vaihtoehtoa kartoitettuna ja neuvottelut käynnissä.

Säisän rinnalla valmennustiimissä jatkavat Sami Kolehmainen sekä fysiikkavalmentaja Reima Venhe. Reimalla lähtee Riennon mukana jo viides kausi käyntiin. Samille tuleva kausi on kolmas.

Uutena kasvona penkillä nähdään myös pelaajana Riennossa esiintynyt passari Jari-Pekka ”Jarsa” Lund.

Yleispelaajaosastoa seura täydensi nuorella tukevaisuuden lupauksella Tuomas Siirilällä, 18v, 193cm. Tuomas on maajoukkueemme keskitorjuja Tommi Siirilän pikkuveli ja tulee Kuortaneen maajoukkueryhmästä Joensuuhun.

- Isoveljen merkitys omalle pelaamiselle on ollut suuri, sillä motivaatio pelaamiseen on tullut juuri hänen esimerkkiään seuraamalla, kertoo Tuomas.

Tuomaksen kesäsuunnitelmiin kuuluu kesäkuussa pelattavat nuorten beach volleyn EM- kisat Turkissa. Tuomas pelaa turnauksessa parinaan Janne Marttila.

Vuoden jatkosopimuksella pelaamistaan jatkaa liberona/yleispelaajana pelaava Jari Nurro, 27v, 187cm.

- Päätös Joensuussa pelaamisesta oli helppo. Säisä on hyvä valmentaja ja joukkue on täynnä hyviä tyyppejä.

Riennolla on näin ollen jo 12 pelaajaa sekä tukeva valmennusjohto kasassa. Joukkueen osalta tilanne on muutenkin herkullinen. Kaikkien pelaajien pitäisi olla Joensuussa heinäkuun aikana ja joukkue pääsee näin ollen aloittamaan yhteisharjoittelun harvinaisen aikaisin.

  Takaisin