Seuraa meitä somessa:

Loimu pistetili auki - Etta aiheutti Savon ensimmäisen erätappion - Akaa torjui Ducksin

30.10.2020

Miesten Mestaruusliigan perjantai-illassa nähtiin Raision Loimu sarjapistetilin avaus, Savo Volleyn ensimmäinen erätappio sekä Vantaalla melkoin torjuntapelinäytös.

Etta aiheutti Savo Volleylle kauden ensimmäisen erätappion, mutta pisteisiin eivät rahkeet aivan riittäneet

Se oli aikamoinen taistelu. Ettan ja Savo Volleyn välinen koitos oli juuri niin eeppinen kuin odottaa sopi. Etta oli jo toisessa erässä erittäin lähellä nipistää erävoiton, mutta Savon kokeneet pelimiehet käänsivät erän kuin väkisin. Kolmannessa erässä Etta onnistui kuin onnistuikin taistelemaan Savolle ensimmäisen hävityn erän. Viidennen erän Savo vei niin ikään jännittävien vaiheiden jälkeen, ja lähtikin Sodankylän sijasta takaisin Kuopioon, kun huomiselle suunniteltu peli jouduttiin perumaan. Tämän illan loppulukemat olivat 1-3 (19-25, 28-30, 25-23, 22-25).

Ettan avauskokoonpano: Laakso, Muukkonen, Helenius, Marttila, Väisänen, Niinivaara, Mäntylä.

Savon avauskokoonpano: Ivanov, Ojansivu, Cielavs, Räsänen, Savonsalmi, Siirilä, Breilin.

Savo aloitti perjantai-illan ottelun hieman sovelletulla kokoonpanolla, pelisuunnitelmathan oli lyöty lukkoon ennen kuin tieto huomisen Sodankylässä pelattavan pelin peruuntumisesta saapui. Tämä ei Savon aloitusta hillinnyt sitten yhtään, kun taas Etta jäi alussa pahasti telineisiin. Savon johtaessa jo 4-0 otti Etta-käskijä Olli Kuoksa otti ensimmäisen aikalisän. Tämä ei asiaa varsinaisesti auttanut, kun ero venähti pahimmillaan jo numeroihin 2-13. Näistä numeroista alkoi Ettan kiri, jonka tavoite nyt oli lähinnä hieman kaunistella lukemia. Etupäässä 6 pistettä mieheen takoneiden Aleksi Muukkosen ja Jan Heleniuksen ansiosta eränumerot säilyivät lentopallolukemissa. Etta teki erässä 9 suoraa virhettä, kun taas Savon Lelu Ojansivu ja Mikko Räsänen onnistuivat vähillä virheillä. Juurikin Ojansivu päätti erän lukemiin 19-25 erittäin juonikkaalla jujulla torjunnan taakse.

Toiseen erään lähdetään samoilla kokoonpanoilla. Ettalta alku on kuin eri pelistä ensimmäiseen erään verrattuna. Etta ottaa kahden pisteen eron ja puolustaa sitä raivokkaasti, Janne Marttilan komealla torjunnalla ja Nuutti Niinivaaran ässällä Etta siirtyy 7-5 -johtoon. Erityisesti Savon nuoret pelaajat Fedor Ivanovin johdolla ottavat niin sanotut puolustustalkoot, joiden avulla Savo pääsee ohi ja reippaanpuoleiseen 10-15 -johtoon. Ettan kiri alkaa purra Nuutti Niinivaaran syöttövuorolla, ja huipennus saadaan kun Aleksi Muukkonen syöttää niin kentän nurkkaan kuin sen sisäpuolelle mahtuu lukemissa 18-19. Savon napattua kaksi peräkkäistä pistettä Lelu Ojansivun pommeilla, joutuu Etta turvautumaan aikalisään lukemissa 18-21. Tässä vaiheessa alkaa kentälle passaamaan vaihdetun Mikael Kyllösen näytös. Kaksi peräkkäistä kaameaa kaappitorjuntaa ehkä liigan kovimmasta hakkurista tuo Ettan pisteen päähän, ja myöhemmin vielä kerta kiellon päälle ja lukemat 22-22. Samoissa lukemissa joutuu Savon valmentaja Timo Tolvanenkin etsimään tabletilta aikalisä-nappulan. Kyllösen syötöstä aiheutuneen heppoisen hyökkäyksen poimii Jan Helenius pelattavaksi, ja Janne Marttila lyö Ettalle ottelun ensimmäisen eräpallotilanteen. Mikäs siinä Savon puolella muu auttaa kuin toinen aikalisä. Vaihtopallon jälkeen Lelu Ojansivu syöttää kylmän viileästi ässän, ja eräpallo onkin Savolla. Hyökkäysvirheen jälkeen tekevät sekä kentälle tullut Antti Siltala että Ettan Nuutti Niinivaara ja Aleksi Muukkonen syöttövirheet per sierainpari, ja Siltalan komealla puolustus-hyökkäys-kombolla eräpallo jatkuu Savon puolella. Muukkosen leveäksi lipsahtanut hyökkäys päättää trillerimäisen toisen erän lukemin 28-30.

Kolmannen erän aloittaa Ettan puolella passarina huikean sisääntulon tehnyt Mikael Kyllönen, mutta muuten samoilla mennään. Etta ottaa tähänkin erään terävämmän lähdön, mutta Savon parhaana palkitun Mikko Räsäsen syöttövuorolla lunta tulee tupaan oikein urakalla. Onneksi Nuutti Niinivaaran syöttövuorolla vahinko otetaan takaisin, ja tilanne on puolessavälissä erää tasan 10-10. Savon peräkkäisten pisteiden jälkeen Etta käyttää erän ensimmäisen aikalisän, ja jälleen kerran Mikael Kyllösen torjunta puree, tällä kertaa numeroiksi 14-15. Pahan syötön jälkeen Kyllönen saa kuitenkin tehdä tilaa Joel Laaksolle. Oivallisista passeista Etta saakin ryhtiä rymistellä johtoon, ja se johto pitääkin loppuun asti, vaikka Markuss Cielavsin tilalle vaihdettu Malachi Murch yrittääkin vaakaa kallistaa vierasjoukkueen suuntaan. Jan Heleniuksen varmalla hyökkäyksellä Etta naulaa Savo Volleylle kauden ensimmäisen erätappion lukemin 25-23.

Neljäs erä alkaa samoilla kokoonpanoilla kuin kolmaskin, eli passarina Ettalla on Mikael Kyllönen. Etta ottaa taas vauhdikkaan startin, ja Aleksi Muukkosen pahalla syötöllä Etta ottaa 3-1 -johdon. Muutaman helpon virheen jälkeen Savo pistää vilkun päälle ja puksuttaa ohi, suurimmillaan ero on jo 8-12, kun Savo-hakkuri Lelu Ojansivu torjuu Jan Heleniuksen, ja Olli Kuoksa ottaa joukot kokoon. Savo ei kuitenkaan päästä Ettaa lähemmäs, eritoten keskitorjujien Tommi Siirilän ja Severi Savonsalmen suvereenien esitysten avittamana. Savonsalmen 7 pistettä ja Siirilän 5 pistettä tulivat pääasiassa hyökkäämällä torjunnan ja katon välistä (helppohan se sieltä on huitoa). Erän lopussa Savo kutsuu Ettan takaisin taisteluun lukuisilla syöttövirheillä, ja eritoten Aleksi Muukkonen kiittää ja kuroo eroa takaisin. Savon eräpallotilanteissa molemmat joukkueet käyttävät aikalisänsä loppuun, ja Ettan hyökkäysvirhe päättää illan huikean taistelun lukemiin 22-25, ja Savo saa kotiinviemisiksi jo tällä kaudella tutuksi käyneet 3 pistettä.

Jan Helenius, Etta:

- Eka erä oli harmillinen kun se karkasi heti käsistä, sen jälkeen esitettiin hyvää ja iloista lentopalloa. Hyvin tänään puolustettiin, mutta Savo oli tänään lopulta kovempi.

Mikko Räsänen, Savo:

- Hyvä peli oli tänään. Etta pelasi tosi hyvää puolustuspeliä, se hankaloitti meidän pelaamista aika paljon. Hyvin pystyttiin hallitsemaan paineet, ja saatiin 3-1 -voitto. Kolme pinnaa riittää meille tänään. Savossa on tosi kiva pelata.

Olli Kuoksa, Etta:

- Harmittaa kovasti. Ensimmäisen erän esitys oli puhtaasti minun syytä, selkeää ylivalmennusta. Silloin asiat ei tule luonnostaan selkärangasta ja tekeminen menee varovaiseksi. Toiseen erään saatiin onneksi peli vapautumaan ja sitäkautta peli parani paljon, kun pystyttiin pelaamaan niin kuin harjoitellaan. Meillä tuli tänään hyvästä vastaanotosta 13 hyökkäysvirhettä, toisen passarin kanssa vaikeuksia hyvä tilanteen hyökkäyksessä ja hetkittäin toisen passarin kanssa jatkopallopelaamisessa. Yritin tänään käyttää molempien vahvuuksia, siksi vaihdeltiin paljon passaria. Molempien kanssa pitäisi saada heikkouksia paremmaksi, niin varmasti pystytään jatkossa Savo myös voittamaan. Onneksi joukkueesta löytyy vielä kehitettävää, muutenhan tässä voisi alkaa nosteleen jo jalat pöydälle. Joel on ollu harjoituksissa enemmän kuusikon puolella, ja syy siihen on se, että Joel tekee kokonaisvaltaisesti parempia valintoja, ja hänen vahvuudet on juurikin jatkopallopelaamisessa. Mikael taas on ruumiinrakenteen ja ulottuvuuden vuoksi verkkotilanteissa, niin passatessa kuin torjunnassa, ihan kansainvälisen luokan passari. Siksi ei kannata vakiintua siihen yhteen vaihtoehtoon vaan hyödyntää molempien vahvuuksia.

Timo Tolvanen, Savo:

- Oulusta kolme pinnaa ei ole koskaan helppo ottaa. Alkuun meinattiin kompastua siihen, että ne pisteet tulisi helposti. Etta pisti oman shownsa pystyyn ja aloitti sen Kuoksamaisen ärsyttävän lentopallon pelaamisen. Puolustuksella ja rohkealla, iloisella meiningillä tulivat, ja oltiin siinä vähän aikaa ahtaallakin. Peräänkuulutin pojille kärsivällisyyttä, että kyllä se torjunta tulee ja kyllä me klaarataan tämä. Hyvää ja tiukkaa vääntöä, on mukava että joutuu tekemään töitä voiton eteen. Huonon treeniviikon ja saliongelmien jälkeen tuli vielä uutinen, että Sodankylässä ei pelatakaan ja bussi kääntyy takaisin Kuopioon, kyllähän se vähän sekoitti valmistautumista. Ei voi väheksyä sitä, että tuollainen vie keskittymisen vääriin asioihin, mutta päätettiin sitten ladata kaikki tähän peliin. Pisteisiin täytyy olla tyytyväinen näin sekavan viikon jälkeen.

Etta - Savo Volley 1-3 (19-25, 28-30, 25-23, 22-25)
Etta: Helenius 21/+11, Muukkonen 20/+6, Niinivaara 9/+5
Savo: Ojansivu 20/+7, Räsänen 18/+10, Savonsalmi 15/+12
Ässät 7-7, syöttövirheet 12-16, torjunnat 11-12, hyökkäys% 42-46, vastaanotto% 44-57

Pistekilpailu:
3 Räsänen Savo
2 Ojansivu Savo
1 Helenius Etta

PROlibero
Niklas Breilin, Savo

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne

Loimulle avauspiste - voitto Tiikereille

Loimu saalisti Mestaruusliiga-kauden avauspisteensä kotisalissaan perjantaina, mutta voiton nappasi kuitenkin vierasjoukkue Tiikerit, kun viisieräiseksi venynyt ottelu päättyi lopulta vieraiden 2-3 (18-25, 25-20, 20-25, 25-19, 9-15) voittoon.

Ottelun avauserä oli Loimun kannalta lähes katastrofaalinen, kun vieraat karkasivat Teemu Lahden syöttövuorolla 0-8 johtoon. Edellisen ottelun jälkeen joukkueensa itseluottamuksen nostamisesta puhunut päävalmentaja Dalqvistilla oli siis vaikea tehtävä edessä. Ratkaisun hän löysi vaihtopenkiltä, josta irti pääsivät hakkuriksi Kirill Borichev ja yleispelaajaksi Sebastian Henrnandez. He pitivät paikkansa kentällä koko loppu ottelun ajan ja olivat joukkueen avainpelaajia.

Tiikerit onnistui ottelun alkupuolella etenkin keskeltä, kun Antti Leppälä ja Rami Rekomaa tekivät tuhojaan verkolla. Ottelun edetessä vieraiden parhaaksi pistemieheksi ja ottelun ykköspelaajaksi nousi kuitenkin tuttuun tapaan Jiri Hänninen. Tiikereiden vähävirheisyys isäntiin verrattuna oli yksi ottelun avaintekijöistä. Ratkaisevassa viidennessäkin erässä Loimu teki Tiikereille omilla virheillään kuusi pistettä, kun Tiikerit antoivat Loimulle vain yhden.

Hänninen keräsi perjantain-illassa itselleen 22 pistettä, Leppälä 14 ja Rekomaa 11. Loimun paras pistemies oli Borichev 20 pisteellä. Nuorisokaartista Sebastian Pozo Hernnadez teki 16 ja Aleksej Zhbankov sekä Väinö Rahko 13 pistettä.

Libero Ville Sihvonen Tiikerit:

- En tiedä oliko tasollisesti nyt ihan huippupeli, mutta ihan hyvä fiilikset jäi kun voitettiin. Oli hyvä osoitus siitä ettei ne pisteet kävelemällä tule. Joukkueena ja meidän pelisysteemillä me pärjätään ja joukkueena mennään.

Hakkuri Kirill Borichev Loimu:

- Oli tosi kiva pelata Kerttulassa hyvä matsi. Ja saatiin yksi piste. Voitto olisi kyllä maistunut. Oma peli meni hyvin ja huonosti, mutta voin sanoa että tuntui tosi kivalta pelata. Aleksej ja Seba pelasivat tosi hyvin ja oli heidän parhaat pelit kaikki sarja- ja harjoituspelit mukaan lukien. Saatiin tästä tosi paljon itseluottamusta.

Mikko Keskisipilä Tiikerit:

- Eka erä tuli meille aika selkeästi. Saatiin siihen todella hyvä startti, mutta sen jälkeen oli kovaa ja tasaista vääntöä ja tosiaan aika tunteikastakin peliä. Mun mielestä se on ihan hyvä että siellä on tunteita ja tapahtuu. Oli tavoite että pidetään oma virhemäärä pienenä ja pistetään kaveri töihin. Onnistuttiin siinä aika hyvin. Se mikä yllätti, niin Loimu rupesi pelaamaan. Sieltä tuli nuoret pojat aika railakkaasti. Täytyy nostaa hattua, oli hienoa katsoa kentän sivultakin.

Päävalmentaja Per-Erik Dalqvist Loimu:

- Aloitimme kuten edellisenkin ottelun, eli teimme paljon virheitä. Meillä oli vaikeuksia rytmin löytämisessä ja annoimme paljon helppoja pisteitä. Tiesin että me voimme pelata paljon paremmin ja piti olla vain kärsivällinen ja löytää ratkaisuja miten olla parempia. On kiva että penkillä on ratkaisuihin kykeneviä pelaajia. Kaikki ovat olleet hyviä harjoituksissa tällä viikolla, joten oli vähän vaikeuksia päättää ketkä aloittavat tänään. Vaihtopelaajat toivat tänään energiaa.


Loimu - Tiikerit 2-3 (18-25, 25-20, 20-25, 9-15)
Loimu: Borichev 20/+8, Hernandez 16/+7, Zhbankov 13/+9
Tiikerit: Hänninen 22/+17, Leppälä 14/+10, Rekomaa 11/+11
Ässät 4-5, syöttövirheet 14-10, torjunnat 8-12, hyökkäys% 44-46, vastaanotto% 47-47

Pistekilpailu:
3 Hänninen Tiikerit
2 Borichev Loimu
1 Leppälä Tiikerit

PROlibero
Ville Sihvonen, Tiikerit

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne

Akaa-Volley torjui pisteet Ducksista

Vantaa Ducks - Akaa Volley 1-3 (23-25, 23-25, 25-11, 22-25)

Akaa-Volley oli jo toista kertaa Vantaa Ducksia vahvempi, kun joukkueet kohtasivat lentopalloilun Mestaruusliigassa perjantaina 30. lokakuuta Korson Lumossa. Ottelu olisi voinut olla myös kahden kärkihakkurin mittelö. Ennen peliä Akaan Urpo Sivula oli tehtaillut jo 115 pistettä ja kotijoukkueen Joonas Jokela 110 pistettä. Kaksikko johtaa liigan pistetilastoa selvästi, mutta perjantaina kumpikaan ei pelannut koko ottelua.

Akaa aloitti pelin ilman Sivulaa, Joni Mikkosta ja edellisessä pelissä Kokkolan Tiikereitä vastaan loukkaantunutta Markus Kaurtoa. Pelin alku oli odottavaa puolin ja toisin ja Akaa oli alussa koko ajan askeleen Ducksia edellä. Erän puolessa välissä Lauri Lehtosen hieno torjuntapeli ja Joonas Jokelan hyökkäykset purivat ja ankat menivät 20-19 johtoon.

Kentälle tulivat Mikkonen ja Sivula, jotka hyökkäyspisteillä ja Mikkosen ässäsyötöllä käänsivät erän, joka päättyi vieraille 23-25.
Toisen erän alkupuolella ankoille sattui musta hetki. Akaan torjunta oli tehokas ja vieraat siirtyivät jo 6-11 johtoon. Ducksin valmentaja Juho Rajala otti tuomarin ratkaisusta tuohtuneena punaisen kortin tilanteessa 6-9. Ankkojen tehomieheksi toisessa erässä osoittautui Alek Rastamo, joka tilanteessa 11-16 tuli kentälle Joonas Jokelan paikalle hakkurikisi. Alek takoi vastustajan kenttään pallon toisensa jälkeen, mutta sekään ei auttanut. Erän viimeisteli vieraiden passari Markkus Keel, joka upotti eräpallon toisesta kosketuksesta ankkojen puolelle. Toinenkin erä vieraille 23-25.

Kolmanteen erään tuli kuin uudelleen syntynyt ankkalauma. Alek Rastamo jatkoi hakkurina ja pelasikin elämänsä pelin. Tommy Carmody puolestaan oli torjunnassa lähes ohittamaton. Akaa taas teki syöttövirheitä ja paljon muitakin virheitä, eikä edes Sivulan tulo kentälle tällä kertaa auttanut. Erä selvästi kotijoukkueelle 25-11.

Neljännessä erässäkin Ducks aloitti hienosti. Rastamon huippuvire jatkui ja myös Atte Kyrölä ja Kalle Kattelus saivat paljon onnistumisia. Tällä kertaa Akaan valmentaja Oliver Lüütsepp otti Joni Mikkosen kehiin jo tilanteessa 7-2 ja Mikkonen rutiinilla ja hyvillä suorituksilla auttoi Akaan hivuttautumaan ankkojen rinnalle ja lopulta ohi. Erä vieraille 22-25.

Katsojia Luomoon oli saapunut 146 henkilöä vallitsevissa poikkeusoloissa. Joukkueet eivät myöskään vaihtaneet ottelun aikana puolia.



Ottelun parhaina otteluisäntä AK Raudoitus Oy palkitsi Akaa Volleylta Aleksi Kaatrasalon ja Vantaa Duckista Alek Rastamon.

Vantaa Ducks, Alek Rastamo:

“Neljännessä erässä tuli tukehtuminen kun olisi pitänyt ratkaisupalloja tappaa. Olihan minulla pieniä paineita kun piti Jokelan suuria sappaita täyttää, mutta mielestäni suoriuduin hyvin. Vastustaja ei ehkä odottanut minulta yhtä paljon kuin ykköshakkurilta.”

Valmentaja Juho Rajala:

”Kahdessa ensimmäisessä erässä olimme vähän hermostuneita, onneksi vaihdot toivat piristystä peliin. Pelin ilme muuttui ja kentälle tulleet jätkät tartuttivat pelistä nauttimisen muihinkin pelaajiin. Tuntuu, että pelaamme nelosvaihteella, kun viitonen pitäisi nyt saada silmään. Oma punainen kortti oli turha, kortteja ei pidä ottaa.”

Akaa-Volley, Aleksi Kaatrasalo:

“Oli monivaiheinen peli ja kolmannessa erässä tuli notkahdus meiltä. Onneksi saimme sen jälkeen oman pelimme kasaan, kokeneita kavereita tuli kentälle lopussa. Itse koen olevani hyvässä kunnossa vaikean kauden alun jälkeen.”

Valmentaja Oliver Lüütsepp:

“Oli vaikea peli, alla oli torstainen peli, joka myös oli vaikea. Tarkoitus oli antaa Mikkosen ja Sivulan vähän levätä, mutta sitten oli pakko varmistaa kolme sarjapistettä. Olimme lopussa hyviä, sekä joukkueena että yksilötasolla. Nyt väsyttää, mutta iloitsen meidän illan pisteistä.”

Ducks - Akaa-Volley 1-3 (23-25, 23-25, 25-11, 22-25)
Ducks: Rastamo 20/+13, Carmody 15/+9, K-Kattelus 9/0
Akaa: Pitkänen 14/+5, Kaatrasalo 13/+12, T.Kuusela 8/+1
Ässät 2-4, syöttövirheet 7-14, torjunnat 17-15, hyökkäys% 45-37, vastaanotto% 47-57

Pistekilpailu:
3 Kaatrasalo Akaa
2 Pitkänen Akaa
1 Carmody Ducks

PROlibero
Esko Vuorinen, Ducks

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne

  Takaisin