Seuraa meitä somessa:

Loimu tyynnytti Hurmoksen Raisiossa

20.11.2023

Raision Loimu palasi lähes kuukauden tauon jälkeen tositoimiin lentopallon Mestaruusliigassa kotiparketillaan, kun Karelian Hurmos saapui maanantai-illan vieraaksi Kerttulan liikuntahalliin. Hurmos kiusasi kahdessa ensimmäisessä erässä Loimua tosissaan, mutta kolmannessa isännät olivat askeleen jos toisenkin edellä ja veivät ottelun nimiinsä yli 800 katsojan iloksi luvuin 3-0 (28-26, 25-22, 25-18).

Ottelun kahta ensimmäistä erää Hurmos johti yli puolen välin krouvin, mutta ratkaisuhetkillä Loimu puristi rinnalle ja ohi. Etenkin pitkää erätaukoa edeltäneen toisen erän loppuhetket olivat kotiyleisön mieleen, kun hienon maajoukkuekesän jälkeen hetken Mestaruusliiga-tahtiin totutellut Aleksei Zhbankov roihahti kuvainnollisesti täyteen loimuun. Ensin Ali Fazli tehtaili Loimun takamatkalta pisteen päähän ja sitten alkoi vaihdosta kentälle päässeen Zhbankovin show. Tomas Rodriguezin hyvän syöttövuoron säestämänä Zhankov napsi ensin itse kolme torjuntapistettä putkeen ja siihen päälle vielä yhden torjuntapisteen Aapeli Koukin wingmanina ennen kuin pamautti Loimun eräpalloon ässäsyötöllä.



Pitkän erätauon jälkeinen kolmas erä jatkoi siitä mihin toinen erä jäi, kun Kouki ja Zhankov torjui kahdestaan kaksi ensimmäistä palloa pisteeksi. Sen jälkeen ei voittajasta enää oikeastaan ollut epäselvyyttä ja Loimu rynnisti erä- ja otteluvoittoon.

Ottelun paras pistemies oli Ali Fazli 13 pisteellään. Tomas Rodriguez teki yhden vähemmän ja Felix Egharevba taasen yhden häntä vähemmän. Hurmoksen puolella ex-loimulainen Janne Marttila teki entisessä kotisalissaan 11 ja toinen yleispalaaja Matias Korhonen 10 pistettä. Keskipelaaja Nezar Harouk tehtaili 9 pistettä ilman yhtään virhettä, mutta vielä kenties kylmään pakkasilmastoon totuttelevalle uudelle kap verdeläishakkuri Isaias Sanchesille sen sijaan tuli virheitä paljonkin ja hän jäi vain kuudella tehdyllä pisteellä tehoissa kolme pakkasen puolelle.

Ottelun palkitsemisissa otteluisäntä LähiTapiola Varsinais-Suomi muisti parhaiden pelaajien palkinnoilla kotijoukkueelta passari Tomi Saarista ja vierailta yleispelaaja Janne Marttilaa. Ottelun ProLiberoksi valittiin Loimun Roope Siliämaa ja Naapurin Maalaiskanan viekkaimman suorituksen palkinnon pokkasi Aleksei Zhbankov.

Janne Marttila, Hurmos:

- Täällä on aina mukava pelata. Kaksi ensimmäistä erää olisi voinut kääntyä miten vain. Toista vietiin, kunnes yksi rotaatio oli haastava ja Loimu tuli rinnalle ja ohi. Kolmannen erän alussa Loimu pääsi karkuun ja piti etumatkan. Loimun torjunta ja puolustus oli hyvää toisen erän loppuvaiheilla ja he hyökkäsivät tehokkaammin ja monipuolisemmin.

Tomi Saarinen, Loimu:

- Ei välttämättä mikään huipputasoisin lentopallopeli, mutta tahdolla voitettiin. Se riitti tänään.
Tasaisesti onnistuuttiin, kuten useammassa muussakin pelissä. Huomaa ettei olla pelkästään hakkurin tai kovan yleispelaajan varassa. Jos jollain on heikompaa, niin toiselta paikalta tapetaan.



Daryl Tay, Hurmos:

- Kahdessa eksassa haastoimme Loimua hyvin. Johdimme niitä 14-16, mutta emme saaneet klousattua niitä. Teimme virheitä erien lopussa. Olen kuitenkin tyytyväinen kahteen ensimmäiseen erään. Meillä on uusi hakkuri ja hyvät elementit olemassa, mutta pitää vaan löytää yhteispeli.

Kari Raatikainen, Loimu:

- Tänään oli repimistä ja raastamista. Kovaa työstämistä, että saatiin peli kääntymään meille. Vastustajan hyvällä pelaamisella oli tietysti oma tekemisensä siihen. He tekivät meidän hyökkäyspelaamisesta välillä haastavaa hyvällä puolustamisellaan. Tärkeää että pystyimme tämän kääntämään ja ottelun loppua kohden parantamaan pelaamista. Toisen erän lopussa Aleksein sisääntulo käänsi erän. Hän otti torjuntoja ja otti joukkueen harteilleen.


Raision Loimu - Karelian Hurmos 3-0
26–24, 25–22, 25–18
Koti:Fazli 13/+6, Rodriguez 12/+3, Egharevba 11/+10
Vieras:Marttila 11/+6, Korhonen 10/+3, Harouk 9/+9

MVP:t
Tomi Saarinen, Loimu
Janne Marttila, Hurmos

PROlibero
Roope Siliämaa, Loimu

Katsojia 804

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin