Seuraa meitä somessa:

Loimun taistelu ei riittänyt Budvassa

21.12.2016

Raision Loimu oli pisteen päässä jatkoerästä CEV Cupissa Montenegrossa. Jatkopaikka ei kuitenkaan irronnut.

Raision Loimu ja Montenegron mestari Budvanska Rivijera iskivät CEV Cupin toisen ja ratkaisevan osaottelun tiistaina Budvassa. Avausottelun 2-3 Raisiossa voittanut Budvanska Rivijera oli otteluun lähdettäessä lievästi niskan päällä, sillä Loimu tarvitsi suoraan jatkopaikkaan vähintään 1-3 voiton ja kultaiseen eräänkin selvitäkseen 2-3 voiton.

Pitkän matkan Montenegroon taivaltanut Loimu oli otteluun lähdettäessä muuten täydessä iskukunnossa, mutta puolustavana liberona viime peleissä käytetty Eetu Rantanen kärsi matkalla flunssasta eikä ollut käytettävissä, vaikka vaihtopenkillä olikin. Silmävamman vuoksi pitkään poissa ollut Kirill Borichev sen sijaan oli täydessä pelikunnossa.

Ottelu alkoi loimulaisittain lupaavasti ja vieraat veivät avauserää aina toiselle tekniselle aikalisälle asti. Sen jälkeen isännät ottivat Loimun libero Ville Sihvoselta illan toisen ässän ja nappasivat johtopaikan, jonka pitivät varmalla peruspelillä erän loppuun asti.

Toiseen erään Loimu vaihtoi Kirilll Borichevin tilalle yleispelaajaksi Janne Marttilan. Vaihtokomennus oli Marttilalle kuitenkin hyvin lyhyt, sillä hän korvasi kahden antennilyönnin ja yhden verkkosyötön saattelemana Verneri Vetriön jo tilanteessa 7-5. Erän puolivälissä keskitorjuja Taylor Gregory päätti ottaa joukkueen harteilleen ja nosti kahdella peräkkäisellä torjunnalla ja ässäsyötöllä Loimun 14-16 johtoasemaan toiselle tekniselle aikalisälle. Erän loppu mentiin tasaväkisesti parin pisteen erolla, kunnes Kirill Borichevin torjuntalyönti päätti toisenkin erän isännille.

Kolmanteen erään Loimu lähti samalla seitsikolla, jolla toinen lopetettiin, eli yleispelaajina Borichev ja Marttila. Isännät näyttivät tuudittautuvan kahden erän voittamiseen, vaikkei se vielä jatkopaikkaan riittänytkään. Loimu käytti etsikkoaikansa hyväkseen ja oli komennossa koko kolmannen erän. Tilanteessa 15-22 Marko Nikolic nappasi torjunnan hyvää peliä pelanneelta Michael Chemosilta ja sytytti isännät takaa-ajoon, joka toi heidät aina tilanteeseen 19-22 asti. Loimu oli kuitenkin päättänyt venyttää ratkaisua ja vei erän luvuin 20-25 Mike Marshmanin onnistuneella ykköstempolla.

Neljännessä erässä Loimu jatkoi edelleen suomalaisen sisun esittelyä. Isännät saivat kaipaamansa piristystä vaihtopenkiltä, kun Ivan Hurtado korvasi Samed Prusevicin tilanteessa 5-11. Hurtado toi muutamilla pisteillään isännät sen verran lähelle, että Dragan Mihlailovic käytti aikalisän katkaisten vieraiden nousun 9-11 tilanteeseen. Tämän jälkeen Loimu piti johtonsa isäntien ajoittaisista kirimisistä huolimatta loppuun asti. Erän viimeinen niitti oli Michael Chemosin hurja pommi rajan tuntumaan. Kotijoukkueen protestoinnista huolimatta tuomarit näkivät pallon olleen kentässä.

Lyhyt ratkaisuerä alkoi loimulaisittain hyvin ja vieraat johtivat puoltenvaihdossa luvuin 6-8 ja vielä sen jälkeenkin parilla pisteellä. Tilanteessa 8-10 tilanteessa paikallinen rajatuomari yritti vetää kotiinpäin, mutta norjalainen päätuomari oli valppaana eikä mennyt vipuun. Isännät nousivat kuitenkin lopussa tasoihin Borichevin ja Gregoryn lyöntivirheillä, mutta niistä huolimatta Loimu pääsi ensimmäisenä yrittämään ottelun päättämistä, kun Ville Juntura peippasi Loimun johdoksi 13-14. Isännät löysivät kuitenkin ratkaisuhetkillä sopivat reiät Loimun torjunnasta ja nappasi lopulta 17-15 erävoiton. Samalla ottelu päättyi heille 3-2 (25-22, 25-23, 20-25, 21-25, 17-15) ja ottelupari ratkesi heidän hyväkseen.

- Ottelupari ratkesi käytännössä meidän toisen erän tappioon. Sen jälkeen taisteltiin hyvin, mutta se oli tuulimyllyjä vastaan taistelua. Kyse oli siitä teemmekö jossain vaiheessa muutamia virheitä putkeen, joiden turvilla kotijoukkue vie erän. Viidennen erän loppupuolella tuli harmittavia hapuiluja torjunnassa emmekä päässeet käsiksi vastustajan hyökkäyksiin, kommentoi Loimun päävalmentaja Dragan Mihailovic.

Ottelun kaksi viimeistä pistettä oli Michael Chemosin hyökkäysvirheitä, mutta häntä ei voi silti tappiosta syyttää, sillä kenialainen pelasi uskomattoman ottelun. Hän sai yhteensä 49 passia, joista hän takoi yhteensä 37 pistettä tehoin +29. Taylor Gregory terästäytyi viime peleissä takkuillessa torjunnassa ja nappasi peräti 9 suoraa torjuntapistettä. Yleispelaajista Janne Marttila vastaanotti hyvin ja teki 10 pistettä, mutta Kirill Borichev ja Verneri Vetriö jäivät tehoissa pakkaselle. Kotijoukkueen paras oli avausottelun tapaan serbivavahvistus Marko Nikolic (32 pts, +16).

Loimun joukkueen hurjan vieraspelikiertueen viimeinen puristus alkaa pelin jälkeisenä yönä klo 1:30 ja kotiin joukkue pääsee keskiviikkona illalla noin kymmenen aikoihin. Siitä alkaa lyhyt joululoma, jolta palataan tositoimiin jo 28.12., kun VaLePa saapuu Raisioon kamppailemaan Mestaruusliigapisteistä Loimun kanssa.

Ottelutilasto

  Takaisin