Seuraa meitä somessa:

LP Kangasalan liberokaksikko jatkaa

06.05.2020

Ensi kaudella nähdään jälleen tuttu kaksikko LP Kangasalan takakentällä. Vuoden mittaiset jatkosopimukset allekirjoittivat liberot Emma Mutka ja Tiiamari Sievänen.

Tutun kaksikon jatkoa iloitsi myös päävalmentaja Arttu Keränen:

”Hienoa, että saamme tämän kaksikon pelaamaan edelleen meillä. Molemmat naiset omaavat kovan motivaation harjoitteluun ja harjoitusten laatu on heidän avullaan korkea liberon pelipaikalla. He ovat myös pelaajia, jotka voi huoletta laittaa pelaamaan.”
Tintti Sievänen on usean vuoden ajan ollut monelle nuorelle lentopalloilijalle esikuva, jonka työskentely huippu-urheilijana on tuottanut myös hieman harvinaisempiakin tunnustuksia. Tammikuussa hänet valittiin kuukauden pelaajaksi naisten Mestaruusliigassa.

Keränen tietää miksi juuri Sievänen valittiin kuukauden pelaajaksi: ”Tintti on osoittanut että hänen pelaamiseen voi luottaa pelistä toiseen. Huonoja pelejä ei tule, koska omistautuminen olennaiseen on korkealla tasolla. Liberot useasti jäävät hyökkääjien varjoon isossa kuvassa, mutta liberon rooli korostuu mielestäni koko ajan enemmän ja enemmän kun laji kehittyy.”

”Emma on erittäin motivoitunut tekemään kehittymisen eteen kaiken. Hän pääsee nyt aloittamaan 3. kautensa meillä terveenä. On odotettavissa, että Emma haastaa kovasti Tinttiä ensi kaudella peliajasta. Vielä ei olla nähty mihin tämä tyttö pystyy” - kuvaili päävalmentaja Keränen.

Emman rooli edellisinä vuosina on ollut hieman näkymätön suurelle yleisölle, mutta on antanut ainutlaatuisen tilaisuuden oppia ja kehittyä rauhassa kohti vastuullista roolia. Kilpasiskojen yhteinen matka jatkuu nyt kolmannelle kaudelle.

Miltä yhteistyö on tuntunut Tintin kanssa?

”Hyvä fiilis, kiva jatkaa töitä Tintin kanssa. Tullaan hyvin juttuun niin hallilla, kuin sen ulkopuolellakin. Siistiä, että vierellä on hyvä tyyppi, johon luottaa paljon. Tintti on mieletön pelaaja, joten aika kova ”kilpasisko” tuossa vierellä on.” - iloitsi Mutka.

Joko tekisi mieli aloittaa lajitreenit?

”Mielellään sitä aloittelisi jo lajitreenejä, mutta toisaalta kauden jälkeen on aina kiva treenata myös hetki omatoimisesti.”

Mitä asioita haluat kehittää ensi kaudella?

”Ensi kaudella tavoitteena on olla fyysisesti ja psyykkisesti vahvempi, varmempi ja taitavampi pelaaja.”

Onko löytynyt uusia suosikkiasioita, joita olet poikkeustilanteen vuoksi päässyt tekemään?

”Termarikahvit ulkona ja 14h yöunet menee nyt ainakin karanteenin top3.”



Maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva Mäntyharjun Virkistyksen kasvatti aloittaa 7. kautensa LP Kangasalan paidassa. Seura onkin erityisen tyytyväinen myös tämän liberon jatkoon Kangasalla.

Tuleva kausi tulee varmasti olemaan Tintille mieleenpainuva kun samaan joukkueeseen liittyy paljon ystäviä vuosien varrelta.
Ensi kauden joukkueeseen on liittynyt paljon teidän ”Varalan porukkaa.” Minkälaisia ajatuksia on tästä herännyt ja pystytkö näkemään tämän joukkueen vahvuutena?

”Onhan tämä hauska, mielenkiintoinen ja kutkuttava tilanne, kun pääsee taas pelaamaan samassa joukkueessa useamman junnumaajoukkueesta tutun kaverin kanssa. Uskon, että tietynlainen side löytyy kaikkien väliltä, kun nuorena ikäänkuin itsenäistyttiin ja kasvettiin kohti aikuisuutta yhdessä. Hyvät henkilökemiat näkyvät myös kentällä.” - pohtii Sievänen tyytyväisenä.

Vuosien aikana Sievänen on huomannut LP Kangasalan seuran positiivisen kehityksen:

”Jos vertaa ensimmäisiä Kangasalla pelattuja kausia viimeisimpiin, niin toiminta on mennyt hurjasti
eteenpäin ja ammattimaisempaan suuntaan.”

Seuran yksi ensi kauden suurista tavoitteista on saavuttaa enemmän lapsiperheitä katsomoon. Pyrkimys on kehittää kokonaisuus palvelemaan koko perhettä ja tätä varten suunnitteilla on erityinen perhelippu ja mahdollinen kerhotoiminta ottelun ajaksi. Ensi kaudella ottelulipun saa ostettua ennakkoon internetistä. Tästä tiedotamme toki lisää myöhemmin.

Kesken jääneen kauden päättyminen runkosarjan kakkoseksi harmitti myös luonnollisesti Sievästä:

”Viime kausi oli kokonaisuudessaan erittäin vahvaa tekemistä koko joukkueelta, jonka takia oli erityisen harmi, että kausi loppui niin lyhyeen.”

Poikkeustilanne on tuonut huippu-urheilijan elämään myös toisenlaisia mahdollisuuksia, joita ei normaalisti ehdi tekemään.

”Yksi isoin asia on varmasti ollut se, että nyt on ehtinyt oikeasti saada tarvittavan lepojakson kauden päätyttyä. Toki fysiikkaa on treenattu jo itsenäisesti useampi viikko, mutta aikatauluttomuus niin treenien kuin etäopintojenkin suhteen on tehnyt pääkopalle vain hyvää. Lisääntynyttä vapaa- aikaa olen mielelläni käyttänyt esimerkiksi rauhassa kokkailuun ja ulkoiluun.”



LP Kangasalan sopimustilanne
Passarit: Katja Kylmäaho, Emmi Jalonen
Keskipelaajat: Roosa Laakkonen, Taija Tikka, Karoliina Friberg Yleispelaajat: Salla Karhu
Liberot: Tintti Sievänen, Emma Mutka

  Takaisin