Seuraa meitä somessa:

LP-Vampulalle keskipelaaja Yhdysvalloista sekä farmisopimus Helsinki Volleyn kanssa

26.08.2018

LP-Vampula Huittinen on hankkinut keskipelaajaosastolle pelaajan Yhdysvalloista nimeltään Claire Felix.

Pituutta uudella kiinnityksellä on huimat 1,98 m. Lähes kahden metrin pituus antaa hyvät lähtökohdat ulottuvaan pelaamiseen verkolla. Colorado Springistä kotoisin oleva 23- vuotias oikeakätinen pelaajatar on mittauttanut hyökkäyskorkeudekseen hulppeat 3,13 m.

Vuodet 2013-2016 Claire on pelannut Coloradon yliopistojoukkueessa (UCLA) valmistuen sieltä sosiologiksi. Valmistumisen jälkeen hän jatkoi pelaamistaan Durham University nimisessä yliopistossa Englannissa. Nyt hänellä on sieltä taskussaan tutkinto ”Master’s Degree in Business Management”.

Lentopallon saralla Clairen suureena haaveena ja tavoitteena on päästä joskus edustamaan Yhdysvaltoja naisten maajoukkueessa, josta hänellä on juniorina jo hieman kokemusta kertynyt

- Olen erittäin innossani pelaamisesta Suomessa, jossa naisten Mestaruusliiga on korkealla tasolla. Tulen antamaan kaikkeni LP-Vampulan joukkueen eteen ja toivottavasti pääsemme mahdollisimman pitkälle.

Viime kaudella huittislaisjoukkueen keskipelaajina pelanneet Katja Metsäkoivu ja Roosa Nieminen eivät ole enää seuran käytettävissä. Systeemitieteitä Aalto Yliopistossa opiskeleva Katja jatkaa kahden Huittisissa vietetyn vuoden jälkeen Maisteriopintojaan, joten Mestaruusliigatason pelaaminen kaukana Helsingistä ei ole mahdollista. Katja pelaa opintojensa ohessa Helsinki-Volleyssä ykkössarjaa. Roosalla on suunnitteilla huilivuosi, jossa hänellä on tavoitteenaan parannella viime kauden lopulla todettua vaivaa ja saada hoidettua samalla muutkin pienet loukkaantumiset kuntoon.

- Katjan tilanne oli tiedossamme jo keväällä ja Roosan tilanne varmistui vasta myöhemmin, joten neuvottelimme suomalaiskeskipelaajien kanssa pelaamisesta täällä. Huimasti viime kauden aikana kehittyneen Jenni Jantusen kanssa sopimus jatkuu. Jenni osoitti nuoresta iästään huolimatta yllättävänkin kypsää pelaamista loppukauden otteluissa ja tuota kehitystä nyt jatketaan. Kehitys huomattiin myös maajoukkueen suunnalta ja Kiukaisista kotoisin oleva pelaajatar edustikin Suomea U19 joukkueessa.

- Muiden tavoitteisiimme soveltuvien vapaiden kotimaisten keskipelaajien kanssa emme sopimuksiin asti edenneet, joten katseet oli suunnattava rajojen ulkopuolelle ja sopimus syntyi nyt Clairen kanssa. Claire tuo ammattimaisen otteen ja erinomaisen lisän mielenkiintoiseen ja yllätysvalmiiseen joukkueeseemme ja odotammekin häneltä hyvää torjuntapeliä ja vahvaa hyökkäämistä.

- Vielä meillä on ainakin yhden pelaajan vajaus, josta neuvottelut ovat jo loppusuoralla. Uskoaksemme joukkueemme on selkeästi parempi kuin koskaan aikaisemmin, joten innolla odotamme 6.10 alkavaa Mestaruusliigakautta 2018-2019.

LP-Vampula ja Helsinki Volley farmisopimukseen, Tuuli Metsäkoivu farmisopimuspelaajaksi

LP-Vampula Huittinen ja Helsinki Volleyn nimellä ykkössarjaa pelaava Naarasleijonat ovat tehneet farmisopimuksen. Farmisopimuksen myötä sopimukseen nimetyillä ja farmipelaamisen ehdot täyttävillä pelaajilla on mahdollisuus edustaa molempia seuroja, tietenkin eri sarjatasoilla.

Nyt nimettynä on huittislaisille tutun Katja Metsäkoivun pikkusisko Tuuli Metsäkoivu. Farmisopimukseen on siis nimetty vain yksi pelaaja, mutta alkaneelle yhteistyölle on jatkossa rakennettavissa kokonaisuus, josta on hyötyä kaikille osapuolille.

LP-Vampulalla on sopimukset kahden passarin kanssa. Upeasti vuoden 2019 Euroopan Mestaruuskisoihin paikan saavuttaneen maajoukkueen matkasta Huittisiin muuttava Iida Paananen on seuran uusi passari.

Susanna Sutki on ollut pelaajamme koko LP-Vampulan mestaruusliigamatkan ajan. Susannalla on nyt kuitenkin edessään harjoittelun ja pelaamisen estävä operaatio. Toipumisensa aikana Susanna toimii Mestaruusliigan joukkueen johtajan tehtävissä. Farmisopimuksen myötä liigajoukkue saa toisen passarin ja samalla kehityshaluiselle ja innokkaalle pelaajalle avautuu mahdollisuus nousta seuraavalle portaalle urallaan, jatkaen pelaamista kuitenkin myös emoseurassaan.

- Tässä toteutuu farmisopimustoiminta parhaimmillaan, toteavat Jaana Ylitalo Naarasleijonista ja Timo Talvitie LP-Vampulasta. Meillä on pelaajien kehitystyötä mahdollistava farmisopimus myös seuran oman ykkössarjajoukkueen kanssa, Talvitie jatkaa.

- Valmentajana mielipiteeni on, että tämä on Tuulille hieno mahdollisuus ja hän on todella innoissaan siitä. Kehitys on tietenkin tavoitteena, mutta myös Vampulan auttaminen tilanteessa. Minulle on tärkeätä, että yksilöt menevät eteenpäin ja olen erittäin avoin tällaiselle yhteistyölle! Toki peliaika on passarina varmasti tarpeen ja katsoimme että pelejä menee myös päällekkäin. Näistä sitten sovitaan tapauskohtaisesti, toteaa Helsinki Volleyn valmentaja Kirsi Hyttinen

  Takaisin