Seuraa meitä somessa:

LP Viestin juhlapöytää katettiin muuallakin

27.01.2018

10-vuotisjuhliaan viettänyt LP Viesti löi LP-Vampulan ja samaan aikaan LP Kangasala auttoi sitä kärkitaistelussa viemällä pisteet HPK:lta ja OrPo-Pölkky päättyi pistejakoon erin 3-2. Näin kärkinelikko on nyt kolmen pisteen sisällä!

LP Viesti joutui uurastamaan pisteidensä eteen juhlapelissä

LP Viesti otti varsin rutiininomaisen 3-1 -kotivoiton LP-Vampulasta seuran 10-vuotisjuhlaottelussaan. Se joutui kuitenkin tekemään varsin tiukasti töitä voiton eteen, siitä kertovat eräpisteet 25-15, 22-25, 25-19 ja 25-13. Etenkin toisessa erässä vieraat pelasivat uhrautuvaa puolustuspeliä ja ansaitsivat erävoittonsa.

Veda Mansikkaviita, LP-Vampulan passari:

- Toinen erä oli meiltä tosi hyvä, taisteltiin ja puolustettiin eläimen lailla! Lisäksi saatiin jatkopallot pelattua hyvin. Tauon jälkeen ote vähän lopahti, vaikka LP Viestin mukana pysyttiinkin, neljännessä oltiin jo altavastaajia.

- Ottelun alku oli hieno, kun 10-vuotisjuhlien juhlapeliin oli satsattu kaikkea ylimääräistä.

Tuuli Kukkonen, LP Viestin yleispelaaja:

- Päivällä oli hienoa katsoa entisten LP Viesti -pelaajien ottelua ja haluttiin omalla tavalla tehdä heille kunniaa omassa pelissä. Järjestelyt olivat alussa hienot.

- LP-Vampulan kova puolustaminen alkoi tosissaan jo ärsyttää ja he haastoivat meidät hyvin. Omaan vastaanottopeliin (55%/31 suoritusta) voi olla tyytyväinen, mutta hyökkäystehoihin jäi parannettavaa.

Arttu Keränen, LP-Vampulan päävalmentaja:

- Veda jo kertoikin olennaisen, ehkä meidän puolustuspeli oli koko kauden parasta. Me olemme onnistuneet siinä muitakin kärkijoukkueita vastaan. Lähtö peliin oli meille niin tuttu ja olemme sitä yrittäneet harjoitellakin.

Tomi Lemminkäinen, LP Viesti:

- Oli hieno lentopallo-ottelu, kun nähtiin yhteensä noin 150 puolustusta, meille noin 80 ja vieraille noin 70 kappaletta. Välillä oli todella kova homma tappaa palloa Vampulan kenttään.

- Melkein ennakkosuunnitelman mukaisesti Dubravka Rakic pelasi kaksi erää (tehot 10/+8), sitten Anna Czakan tuli hänen paikalleen ja pelasikin itsensä kentän parhaaksi pistepelaajaksi (16/+12).

- Tuulinkin peli oli ihan hyvä kuten hän itsekin osasi arvioida. Vastaanotto oli 47%, mutta suoria virheitä vain 3, torjunnat meille 9-1.

- Haluttiin joukkueena pelata hyvä ottelu ja aika hyvin siinä onnistuttiinkin.

Vieraiden uusi brasilialaisvahvistus Nayara Ferreira iski muutaman kerran tulisesti ja sai aikaan tehot 15/+5.

Otteluisäntä Salon kaupunki palkitsi parhaina Anna Czakanin ja Nayara Ferreiran.

Aiemmin päivällä LP Viesti ex-pelaajat kohtasivat Salon Viesti N1 -joukkueen, tulos 2-025-14, 25-13). Ex-pelaajien joukkueessa oli noin 2500 ottelun verran liigakokemusta.

LP Viesti jatkoi 10-vuotisjuhliaan iltajuhlalla, jossa se mm. palkitsi ansioituneita seuraihmisiä.

LähiTapiolan pisteet
3 Czakan Viesti
2 Kosonen Viesti
1 Nayara Vampula

LP Viesti - LP-Vampula 3-1
25-15, 22-25, 25-19, 25-13
LP Viesti: Czakan 16/+12,Kosonen 16/+11,Laak 11/+6
LP-Vampula: Blomgren 15/+7,Nayara 15/+5,Hujanen 11/+-2
Katsojia: 706

Ottelutilasto

OrPo ja  Pölkky Kuusamo väänsivät koko rahalla

OrPolle voitto viisieräisessä Pölkky Kuusamosta 3-2 (25-14,20-25,25-22,22-25,15-13).

OrPo hallitsi selkeästi ensimmäistä erää ja voitti sen 25-14. Toisessa erässä Pölkky sai paremmin juonesta kiinni ja Franciele Stedilen loukkaantumisen jälkeen OrPon ote katosi, erä Pölkylle 20-25. Kolmannen erän alku oli jatkumoa toiselle erälle, mutta aivan erän lopuilla OrPo kiilasi rinnalle ja ohi, erä emännille 25-22. Neljännessä taistelu jatkui. Pölkky hoiti sen itselleen 22-25. Viidennessä taisteltiin raivokkaasti joka pallosta. OrPo oli terävämpi ja voitti erän 15-13 ja ottelun 3-2.

Siiri Vehmanen, Pölkky:

- OrPo ansaitsi voiton, erien loput meillä heikot.

Saara Lepistö, OrPo:

- Hieno taistelu voitto, Stedilen loukkaantuminen ei vaikuttanut peliimme. Valmentaja skouttasi hyvin Pölkyn lyönti suunnat.

Tuomas Alatalo, Pölkky:

- OrPo pelasi omilla vahvuuksillaan. Se on hyvä kotijoukkue, tainnut hävitä vain yhden ottelun kotona tälle kaudelle. Loukkaantuminen laittoi meillä suunnitelmat uusiksi.

Apostolos Oikonomou, OrPo:

- Tämä oli pelaajien voitto ja onnittelut heille. He pääsivät hyvin peliin kiinni loukkaantumisen jälkeen ja taistelivat vielä viidennessä voiton.

OrPo voitti torjunnat 16-6 ja ässät 9-8. Kotijoukkueen vastaanotto oli upea 62 %.

Otteluisäntä Autola Orivesi Oy valitsi joukkueiden parhaiksi Pölkystä Olena Prokopenkon 20/+6 ja OrPosta Saara Lepistön 17/+10.

Yleisöä 418, tunnelma ja kannustus loistava.

LähiTapiolan pisteet
3 Lepistö OrPo
2 Lemos OrPo
1 Prokopenko Pölkky

Oriveden Ponnistus - Pölkky Kuusamo 3-2
25-14, 20-25, 25-22, 22-25, 15-13
Oriveden Ponnistus: Lepistö 17/+14,Lemos 17/+6,Kosonen 14/+3
Pölkky Kuusamo: Prokopenko 20/+6,Terrell 19/+7,Helminen 14/+1
Katsojia: 418

Ottelutilasto

LP Kangasala otti kauden kovimman voittonsa

LP Kangasalan tuplakotipelien viikonloppu alkoi pelillä HPK:ta vastaan. LP:n peli sujui mallikkaasti ja nyt se oli vahva erien lopuissa. Peli päättyi Kangasalan 3-1 (25-20, 15-25, 25-22, 28-26) voittoon.

LP Kangasala hallitsi ensimmäistä erää hyvän syötön ja noston ansiosta. LP Kangasalan parhaat pisteet teki Jessica Wagner 7/+7 pisteellä. HPK:n paras pisteiden tekijä oli Salla Karhu 5/+4 pisteellä, myös Suvi Kokkonen teki hyvää työtä 4/+4 pistettä.

Toisen erä alkoi HPK:n hallinnalla ja se voitti erän 25-15. LP Kangasalalta onnistui parhaiten Danielle Brisebois 7/+3 pisteillä. Salla Karhun hyvät syötöt ja Daniela Öhmanin 6/+6 pisteet keskihyökkäyksistä toivat HPK:lle voiton toisessa erässä.

Kolmas erä eteni alusta asti tasaisissa merkeissä mutta LP Kangasala oli tällä kertaa erän lopussa kovempi ja voitti erän. LP parhaat tehot tässä erässä oli Danielle Briseboisilla 5/+3 ja HPK parhaat pisteet teki Suvi Kokkonen 6/+3.

Neljäs erä kulki HPK:n hallinnassa lähes loppuun asti mutta LP Kangasala oli jälleen erän lopussa todella vahva ja tuli huimalla kirilla rinnalle ja lopulta ohi voittaen erän 28-26.

Luca Chiappini, HPK:

- Onnittelut Kangasalle voitosta. Otan vastuun tappiosta. Joukkue epäonnistui henkisellä tasolla, ehkä aliarvioitiin vastustajaa etukäteen, en oikein tiedä muuta selitystä.

Kai Stenius, LP Kangasala:

- Tärkeät pisteet mutta voitto on nollattava nopeasti ja alettava keskittyminen sunnuntain Wovo-peliin. Vielä kaipaisin lisätehoja laitapelaamiseen.

LP Kangasalan paras pelaaja Jessica Wagner
HPK:n paras pelaaja Chloe Collins

LähiTapiolan pisteet
3 Wagner LP Kangasala
2 Collins HPK
1 Kokkonen HPK

LP Kangasala - HPK 3-1
25-20, 15-25, 25-22, 28-26
LP Kangasala: Wagner 18/+15,Brisebois 22/+11,Hurskainen 12/+5
HPK: Öhman 14/+10,Karhu 18/+8,Kokkonen 12/+2
Katsojia: 240

Ottelutilasto

Kuvat:
Pertti Flinck / LP Kangasala
Sinikka Makkonen / LP Viesti
Veli-Jussi Lietsala / OrPo

  Takaisin