Seuraa meitä somessa:

LP Viestin liigajoukkue alkaa hahmottua

22.05.2018

Mestaruusliigassa hopealle sijoittuneen LP Viestin joukkue kaudelle 2018-2019 alkaa hahmottua hyvää vauhtia. Viime kauden pelaajista sopimukset jatkuvat sovitusti Viktoria Tuchashvilillä, Anna Czakanilla, Tuuli Kukkosella, Kertu Laakilla sekä Dubravka Rakicilla. Lisäksi uudet jatkosopimukset ovat kirjoittaneet yhdeksi vuodeksi Pilvi Kettunen ja Saana Lindgren sekä kahdeksi vuodeksi Hillaelina Hämäläinen.

Muista pelaajista Roosa Heikkiniemen ja ulkomaille pyrkivän Noora Kososen tilanne on auki. Ronja Heikkiniemi ja Ella Eloranta eivät jatka ensi kaudella LP Viestissä. Elina Käsnänen on päättänyt peliuransa ja keskittyy seuran toiminnanjohtajan tehtäviin. Eeva Puukan sopimus olisi jatkunut ensi vuoden, mutta vakavan loukkaantumisen johdosta purettiin yhteisymmärryksessä. Hän on kuitenkin lupautunut toimimaan joukkueessa muissa tehtävissä.

Joukkueen valmennustiiminä jatkaa sama kolmikko kuin viime vuonnakin.

Joukkueeseen etsitään vielä 4-6 pelaajaa. Ensi viikolla julkaistaan ensimmäisiä uusia pelaajasopimuksia.

  Takaisin