Seuraa meitä somessa:

Meston voittoputkelle jatkoa, nyt kaatui Pieksämäki

03.01.2016

Kaukajärven vapaa-aikatalolla oli tunnelmaa sunnuntaina, kun Mesto jatkoi voittoputkeaan kaatamalla Pieksämäki Volleyn pitkän kaavan mukaan 3–2 (19–25, 25–22, 22–25, 27–25, 15–11).

Ensimmäinen erä oli tasainen alusta asti ja kumpikin joukkue kokeili johtaa erän edetessä. Meston Taru Alho syötti alkupuolella hyvin ja aiheutti Pieksämäen vastaanotolle vaikeuksia. Vierasjoukkue oli pakotettu ottamaan aikalisä tilanteessa 6–2. Aikalisä auttoikin ja Pieksämäki paransi peliään. Täsmälleen tasoissa joukkueet olivat 10–10-tilanteessa. Tasatilanteen jälkeen pieksämäkeläisten kapteeni Outi Polso sai aikaan syöttöputken vieden Pieksämäen johtoon, mutta Mesto tuli tasoihin 15–15 Essi Tukian syötöillä. Tilanteessa 18–20 Mesto pyöräytti pelaajarulettia vaihtamalla Emilia Kuupon tilalle Niina Aaltosen. Pieksämäki puolestaan teki torjuntavaihdon. Meston vaihto ei tuottanut toivottua tulosta, ja se otettiin takaisin lukemissa 19–23. Pieksämäki Volleyn keskitorjuja Eliise Hollaksen syötöt olivat lopulta myrkkyä Mestolle ja vieraat veivät tasaisen erän Hollaksen syöttöjen ansiosta pistein 19–25.

Myös toinen erä oli tasainen. Alhon paikan kentällä otti Niina Aaltonen. Emilia Kuuppo syötti alussa kaksi ässää ja auttoi Meston 4–2-johtoon. Tamperelaiset kuitenkin menettivät johdon hölmöiltyään kentällä järjestyksen kanssa. Tasatilanteessa 7–7 myös Meston kapteeni Johanna Siuro innostui syöttämään ässän. Vierasjoukkueesta hakkuri Ivana Bulajic torjui ja hyökkäsi hyvin läpi erän. Erän puolivälissä keskitorjuja Saara Lepistön syöttövuorolla Mesto sai lisää kaulaa. Tämä parin pisteen etumatka kantoi loppuun saakka, eikä Pieksämäki saanut enää kurottua sitä kiinni. Erä kotijoukkueelle luvuin 25–22.

Pitkän eräntauon jälkeen sisuuntunut Pieksämäki Volley nuiji taululle 0–4-johdon ja kotijoukkue oli pakotettu ottamaan aikalisän. Piristyneen Meston Essi Tukia otti komean torjunnan ja palautti joukkueen itseluottamusta. Kymmenen pistettä saavutti ensimmäisenä Pieksämäki. Kapteeni Siuron syöttövuorolla Mesto kiri pieksämäkeläiset kiinni. Edes aikalisä ei pysäyttänyt Siuroa vaan hänen syötöillään tamperelaiset tulivat tasoihin 11–11. Teknisen aikalisän jälkeen Meston vastaanotto tuntui olevan vaikeuksissa, mutta kun Meston passari Venla Huurne pääsi syöttämään, vastaavat ongelmat siirtyivät pieksämäkeläisille. Vieraat puolustivat sitkeästi pisteen–parin etumatkaansa, mutta kapteeni Siuron hyökkäys kuutospaikalta toi tamperelaiset tasoihin tilanteessa 21–21. Mesto kokeili Raution syöttövaihtoa, mutta tuloksetta. Tiukan erän eräpalloa syöttämään meni lopulta ensimmäisenä vierasjoukkueen Hollas, ja sitä myötä erävoitto Pieksämäelle lukemin 22–25.

Neljänteen erään Mesto otti kentälle takaisin pari erää huilanneen Alhon Aaltosen jatkaessa Kuupon tilalla. Kuuppo puolestaan siirrettiin keskitorjujaksi Tukian paikalle. Alussa pisteitä tehtiin taas vuorotahtiin, kunnes Pieksämäki hankki muutaman pisteen etumatkan. Vieraista etenkin Hollas ja Shevchuk hyökkäsivät hyvin. Mesto yritti kovasti saada Pieksämäkeä pisteissä kiinni: Lepistö syötti ässän ja Alho löi palloa sydämensä kyllyydestä. Meston aikalisällä oltiin tilanteessa 11–14. Pieksämäkeläisten etumatka kuitenkin kesti sitkeästi. Hakkuri Bulajicin syöttöputki erän lopussa vei vieraat jo 13–17-johtoon. Keskitorjuja Nikolina Alter lisäsi tamperelaisten ahdinkoa tarkalla lyönnillään takakentälle. Meston syöttövuorolla pisteissä 19–21 Pieksämäki otti aikalisän horjuttaakseen Huurnen syöttöä. Huurne ei hetkahtanut, vaan kesti paineet. Torjuntatilanteessa Mesto kuitenkin koki mielestään vääryyttä, sillä pallo tuomittiin pisteeksi Pieksämäelle, vaikkei se tamperelaisten mielestä osunut torjuntaan. Tästä sisuuntuneena Mesto taisteli Pieksämäen rinnalle 23–23:een. Se onnistui tasoittamaan vielä 24 pisteeseen, mutta ensimmäistä eräpalloa pääsi syöttämän Pieksämäki. Mesto nousi jälleen tasoihin ja siitä vielä ohi. Aaltonen syötti eräpallon jatkopallotilanteessa 26–25 ja Alho sinetöi erän Mestolle lyönnillään tekemällä 27. pisteen.

Viides erä alkoi vieraiden tehtaillessa pari ensimmäistä pistettä. Mesto tuli pian tasoihin ja ohi pisteisiin 3–2 Alhon syöttövuorolla. Neljässä pisteessä oltiin taas tasoissa, mutta Siuro syötti vuorollaan vahvasti ja Pieksämäki tarvitsi aikalisää tilanteessa 6–4. Kotijoukkue saavutti ensimmäisenä 10 pistettä Alhon iskulyönnin myötä. Tilanteessa 11–7 Pieksämäki otti kentälle Kärkkäisen ja vaihdon myötä he hankkivat myös syötön. Alho kuitenkin hankki syötön takaisin Mestolle komealla lyönnillään. Alho myös puolusti ja torjui erän viimeisissä palloissa hyvin. Ottelupalloa pääsi ensin syöttämään Meston Huurne, mutta Pieksämäki käänsi vielä pallon voitokseen. Tilanteessa 14–11 Mesto otti vielä aikalisän, mutta hölmöili sitä seuraavan pallon. Erän ratkaisu oli lopulta Pieksämäen hakkurin Bulajicin pitkäksi lyömä pallo. Viides erä päättyi pistein 15–11 ja sitä myötä ottelu Mestolle 3-2.

Läpi ottelun pieksämäkeläisjoukkuetta pystyssä pitivät keskipelaaja Eliise Hollas (18/+14) sekä hakkuri Ivana Bulajic (30/+17). Mestosta puolestaan edukseen erottuivat laiturit Niina Aaltonen (16/+9) ja Johanna Siuro (25/+15) sekä lopussa isoon rooliin noussut Taru Alho (13/+5).

Viktor Circenko, valmentaja Mesto Tampere:

Voittoputki on loistava juttu. Tarulta oli hyvä peli siihen nähden miten on pystynyt treenaamaan viikon aikana. Siurolta oli myös hyvä peli tänään, hän hoiteli myös huonot pallot ja tilanteet rohkeasti. Kärkkäinen sai vähemmän passeja kuin oletimme, joten yritimme sitten ottaa myös Bulajicia kiinni.

Omasta pelistä kaikilla on tosi hyvä tunne ja halu voittaa. Torjuntapeli onnistui tosi hyvin tänään. Olen tyytyväinen peliin.

Venla Huurne, Mesto Tampere:

Toinen voitto jo putkeen! Samalla oli meiltä ensimmäinen viiden erän peli. Taru (Alho) aloitti epävarmasti, mutta paransi loppua kohden. Niina (Aaltonen) pelasi tosi hyvin ja Siuro oli tasaisen vahva. Torjuntoja tuli enemmän kuin koskaan. Hävittiin hyökkäykset, mutta tänään kuitenkin oltiin hyviä joukkueena ja se riitti.

Satu Natunen, valmentaja Pieksämäki Volley:

Vahvoja hyökkääjiä vastaan lähdettiin pelaamaan. Niina Aaltonen on edellisen kerran jälkeen vasta tullut mukaan. Pienet epätarkkuudet lopussa saattavat kääntää jopa koko pelin. Lähdettiin kolmea pistettä hakemaan, mutta yhdellä laiturilla ei voi peliä voittaa. Tarvittaisiin enemmän tukea laidoista. Siihen tämä osittain ratkesi.

Ivana Bulajic, Pieksämäki Volley:

Meillä oli hyviä ja huonoja osa-alueita tänään. Ottelun alku oli hyvä, etenkin joukkueen henki ja ilmapiiri. Loppua kohti kuitenkin aloimme menettää hyvää otetta ja keskittyminen herpaantui. Olen iloinen tekemistäni pisteistä, mutta tyytymätön siitä, ettemme voittaneet tänään.

Parhaina palkitut:
Niina Aaltonen / Mesto Tampere
Ivana Bulajic / Pieksämäki Volley

Yleisöä:
T, Ä, SV, VO%, H%

LähiTapiolan pisteet
3 Aaltonen Mesto
2 Siuro Mesto
1 Bulajic Pieksämäki

Ottelutilasto

Kuvat: Hanna Hietikko

  Takaisin