Seuraa meitä somessa:

Nette Tuominen lentopalloilemaan Belgiaan

14.04.2016

Yhdeksänkertainen naisten lentopallon SM-mitalisti Nette Tuominen (26) suuntaa ensi kaudeksi Belgian liigaan. Tällä kaudella LP Kangasalan riveissä yleispelaajana pelanneen Tuomisen uusi seura on pääkaupunkilainen BarBar Girls Bruessels.

- Kymmenen vuoden jälkeen Suomen Mestaruuliigassa tuli olo, että tarvitsen uralle uusia tuuli ja virkeitä ajatuksia. Olen haaveillut aina ulkomailla pelaamisesta, mutta yliopisto-opinnot ovat pitäneet minut Suomessa. Koulu alkaa olla nyt gradua vaille valmis, nyt pystyn ensimmäistä kertaa tekemään opintoja etänä ja kirjoittelemaan kursseja ja gradua loppuun ulkomailtakin, Tuominen iloitsee.

Tuominen on pelannut naisten Mestaruusliigassa 294 ottelua ja voittanut mitalin yhdeksänä kautena perättäin 2007-2015. SM-kultaa hänellä on Vanajan RC:n riveistä 2007 ja 2008 sekä Suomen Cupin mestaruus samasta seurasta 2006.

Tuominen tarttui belgialaisjoukkueen tarjoukseen välittömästi.

-Tiedän, että jos nyt en lähde niin sitten en lähde koskaan. Olen pysynyt pari viimeistä kautta pääasiassa terveenä ja pelinälkä on kova. Viimekaudesta Suomessa jäi paljon harmittamaan, joten maisemanvaihdos tekee hyvää, Tuominen uskoo.

BarBar pelaa parasta aikaa Belgian Ere Divisie -liigassa sijoista 5-8 ja loppusijoitukseksi näyttää tulevan kauden osalta seitsemäs. Joukkue uudistuu kuitenkin reippaasti ensi kaudeksi, kun vain neljä tämän kauden pelaajaa jatkaa sen riveissä.

- Odotan lähtöä loppukesästä innoissani. Tiedän, että kehitystä tulee varmasti sekä pelillisesti että henkisesti pelaajana sekä ihmisenä, Tuominen listaa.

  Takaisin