Seuraa meitä somessa:

Nuori maajoukkuepelaaja JymyVolleyn riveihin

10.08.2023

15-vuotias Annika Koivuniemi astuu JymyVolleyn liigatiimiin 1+4 vuotta kattavalla sopimuksella. Kauhavan Wisan kasvatti pelaa yleispelaajana, ja hänellä on mittaa 179 senttiä.

- Aloitin pelaamisen 6-vuotiaana. Innostuin lajista, kun kävin seuraamassa lentopalloa pelanneen isonsiskon otteluja, Koivuniemi kertoo.

Visan junnuvuosien jälkeen Koivuniemi on pelannut Nurmon Jymyssä sekä Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkueessa. Hän kuuluu myös U18-tyttöjen maajoukkueryhmään.

- Lentopallossa kiehtoo lajin monipuolisuus, ja tietysti se, että kyseessä on joukkuelaji, Koivuniemi sanoo.

Kun ikää on vasta 15 vuotta ja ura alussa, löytyy kehitettävää kaikilla osa-alueilla, minkä Koivuniemi hyvin tiedostaa.

- Pelaajana olen monipuolinen ja rohkea. Lähden kauteen hyvillä odotuksin ja intoa täynnä, tavoitteena on saada peliaikaa myös liigassa, hän sanoo.

Kesälomalla Koivuniemi on nähty myös beach-kentillä. Ottelukaudella aikaa ei riitä koulun ohessa kuin lentopalloon.

  Takaisin