Seuraa meitä somessa:

Öhman johti HPK:n voittoon LP Viestistä

26.11.2017

Daniela Öhman oli liekeissä HPK:n aiheutettua LP Viestille kauden avaustappion naisten Mestaruusliigassa. Pölkky Kuusamo löi LP Kangsalan ja OrPo LiigaPlokin, molemmat kotonaan puhtaasti 3-0.

LP Kangasala aseeton vahvaa Pölkkyä vastaa

Pölkky Kuusamo pelasi ehyen ja tasaisen pelin, eikä antanut hyvällä asenteella peliin saapuneelle LP Kangasalalle mahdollisuuksia. Kotijoukkueen syöttöpeli oli vahvaa ja vierasjoukkueen vastaanoton yskiessä heidän vahvana aseena tiedetty keskihyökkäys jäi pieneen rooliin. Oni Lattin oli pelistä sivussa aamuharjoituksissa sattuneen lievän sormivamman takia ja hänet korvasi Taija Tikka. Illan ottelussa liigadebyytin teki Pölkyn keskitorjuja Anni Karjalainen, joka pelasi muutaman pallon kolmannen erän loppuun.

Tuomas Alatalo, päävalmentaja Pölkky:

- Pelasimme koko ottelun tasaisesti ja rauhallisesti ja silloin pelimme yleensä kulkee hyvin. Ehyt suoritus, eikä kolmanteen erään tapahtunut samanlaista herpaantumista kuin viime sunnuntaina LP Vampulaa vastaan.
- Pelaajilta oli hieno valmistautuminen peliin. Jonkin verran ennakoin, että viime keskiviikon europelitappio olisi vaikuttanut vielä, mutta siitä ei ollut tietoakaan.
- Tiistaina lähdemme reissuun ja pelaamme torstaina Belgiassa Cahrleroita vastaan uudemman kerran.

Janne Anturamäki, päävalmentaja LP Kangasala:

- Ei voi olla tyytyväinen 0-3 tappioon. Tiesimme kyllä kuinka Pölkky syöttää, mutta silti vastaanottomme oli kauden heikointa.
- Lähdimme toteuttamaan tiettyjä asioita, mutta pelimme mureni vastaanottoon, emmekä voineet mitään Pölkyn vahvoille laitureille. Vastaanoton murenemista pitää pohdiskella bussimatkan aikana.

Malina Terrell, Pölkky:

- Hyvä esitys keskiviikon erityispelin jälkeen. Ensimmäinen kotitappio europelissä oli meille vaikea paikka purtavaksi.
- Pelasimme rauhallisesti ja tasaisesti koko pelin ajan,.

Annukka Paloniemi, LP Kangasala:

- Tänään olimme todella ahtaalla ja vastaanottopeli oli kauden heikointa. Kuusamo ei anna pisteitä ilmaiseksi ja jos toimittaa palloa tai laittaa rullana, takaisin tulee kovaa. Saimme peliin positiivista henkeä, mutta se ei riittänyt tänään.
- Omaan peliin olen tyytyväinen vastaanottoa lukuun ottamatta.

Parhaat pelaajat:
Helminen Pölkky
Paloniemi LP Kangasala

LähiTapiolan pistekisa:
3 Helminen Pölkky
2 Terrell Pölkky
1 Green Pölkky

Pölkky Kuusamo - LP Kangasala 3-0
25-16, 25-16, 25-15
Pölkky Kuusamo: Terrell 15/+9,Helminen 14/+12,Green 12/+11
LP Kangasala: Paloniemi 11/+6,Hurskainen 9/-1,Wagner 5/+3
Katsojia: 342

Ottelutilasto

OrPo ei antanut LiigaPlokin yllättää

OrPo voitti sunnuntain kotiottelussaan LiigaPlokin suoraan kolmessa erässä 3-0 (25-19,25-14,26-24)

OrPo oli kaksi ensimmäistä erää selkeästi parempi, kolmannessa LiigaPloki paransi peliään, mutta se ei aivan riittänyt. Pelin merkitys oli suuri, käytrännössä kuuden pisteen ottelu, kun ajatellaan loppuasetelmia.

OrPon Jale Hervey parantaa peliään hienosti. Ensimmäinen kokonainen peli, eniten passeja ja palkittiin joukkueensa parhaana. Koko joukkue onnistui hyvin.

Meredith Hardy, LiigaPloki:

- Meiltä sekavaa peliä, emme huolehtineet osuudestamme. OrPo pelasi aggressiivisesti. Heräsimme vasta pitkällä erätauolla.

Jale Hervey, OrPo:

- Hieno pelata, meillä oli hauskaa kentällä. Päätimme voittaa pelin. Hienoa, että sain valmentajalta mahdollisuuden pelata.

Jukka Koskinen, LiigaPloki:

- Ei kauheasti ole kerrottavaa. Odotimme kovaa peliä ja kovaa vastusta. Tultiin pelaamaan tosissaan, mutta kun pilli soi, mikään ei toiminut.

Zvonko Nikolic, OrPo:

- Erittäin tärkeä voitto ja kolme pistettä. Hyvä peli meiltä. Olen erittäin ylpeä tytöistä. Taktiikka piti ja samoin henkinen ote.

Otteluisäntä K-rauta Orivesi valitsi joukkueidensa parhaiksi Meredith Hardyn ja OrPosta Jale Herveyn.

LähiTapiolan pisteet
3 Hervey OrPo
2 Lepistö OrPo
1 Häkkinen OrPo

Oriveden Ponnistus - LiigaPloki 3-0
25-19, 25-14, 26-24
Oriveden Ponnistus: Hervey 15/+3,Lemos 12/+8,Stedile 9/+7
LiigaPloki: Tuominen 10/+6,Hardy 8/+6,Finley 8/+6
Katsojia: 503

Ottelutilasto

Öhman tulitti HPK:lle makean voiton viidessä

HPK ja LP Viesti järjestivät yleisölle näkemistä koko rahalla sunnuntai-iltana. Vaiherikkaan ja viihdyttävän ottelun voiton vei lopulta kotijoukkue erin 3-2 (13-25, 25-19, 25-23, 20-25, 15-6). Kotijoukkueen illan tähti oli huikeat 24/+23 tehnyt keskipelaaja Daniela Öhman.

HPK-päävalmentaja Luca Chiappini:

- Kun pelaa jotain vastaan pitää ymmärtää, milloin me teemme asioita hyvin ja milloin vastustaja pelaa hyvin. Se selittää ottelun aaltoilua. Mielestäni pelasimme kohtalaisen ottelun. Harjoittelemme todella hyvin, ja voitto on harjoittelun tulos. Annan aplodit kaikille pelaajille niistä, jotka ovat tehneet 24 pistettä, kuten Dani (Öhman), niihin, jotka ovat työskennelleet kovaa muiden pisteiden eteen. Niin tämä urheilulajimme toimii. Keskityn enemmän omaan joukkueeseemme. Me olemme rakentamassa ja korjaamassa omaa pelisysteemiämme. Niinpä sillä ei ole väliä, ketä vastaan pelaamme, mutta totta kai voitto on tärkeä.

HPK-libero Saana Koljonen:

- Oli vähän edestakaisin-peliä muutama erä. Olisimme voineet pelata paremmin, kuten myös Viesti, niin peli oli aaltoilevaa. Viidennessä erässä sitten päätimme oikeasti voittaa ottelun, ja se näkyi syöttöruudussa. Uskon, että peli oli tänään meistä itsestämme kiinni. Ihan kuin olisimme jossain vaiheessa meinanneet jopa antaa periksi. Taso pitää pysyä koko ajan kovana, ja siinä meillä on tekemistä. Nämä pelit ovat hyviä osoittamaan sen, että joka pelissä on parannettavaa. Mielestäni pitää mennä aina peli kerrallaan riippumatta siitä, kuka on vastassa.

Viesti-päävalmentaja Tomi Lemminkäinen:

- Ensimmäinen erä pelattiin täydellistä lentopalloa. Jokainen ymmärtää, että sillä tasolla ei pysty pelaamaan kokonaista ottelua ehkä mikään joukkue maailmassa. Ehkä ensimmäistä kertaa tällä kaudella meillä oli ongelmia vastaanotossa. Tänäänkään mielestäni HPK:n syöttö ei ollut noin paha. Kolmas erä hieman harmittaa, kun mielestäni meillä oli paikka ottaa se, mutta ihan oikeutettu lopputulos. Jos olisimme voittaneet kolmannen erän, meillä olisi kaksi pistettä enemmän, mutta mieluummin ajattelee, että emme olleet ihan parhaimmillamme. Tosin ei ollut HPK:kaan. Haluan ajatella, että tämä oli erittäin tärkeä vieraspiste. HPK olisi varmasti runkosarjan tilannetta ajatellen ottanut mieluummin kolme pistettä.

Viesti-libero Hillaelina Hämäläinen:

- Olihan se jännittävää ja varmasti yleisöönmenevää, mutta mielestäni ailahtelevaa peliä ehkä molemmin puolin. Ehkä HPK pelasi tänään lähempänä omaa hyvää tasoaan kuin me ja ansaitsi voiton. Teimme aika paljon omia virheitä ja viimeisessä erässä tuli monta vastaanottovirhettä. Viisi on vähän liikaa noin lyhyeen erään. Oli kaiken kaikkiaan kiva pelata. Joskus olen pelannut paremmin ja joskus huonommin, mutta ihan ok suorittamista. Ei sillä mielestäni ole merkitystä, että hävisimme tämän pelin. Saimmehan me yhden pisteen täältä.

LähiTapiolan pisteet
3 Koljonen HPK
2 Laak Viesti
1 Öhman HPK

HPK - LP Viesti 3-2
13-25, 25-19, 25-23, 20-25, 15-6
HPK: Öhman 24/+23,Kokkonen 20/+12,Savard 14/+5
LP Viesti: Laak 27/+19,Heikkiniemi 12/+-4,Czakan 11/+8
Katsojia: 551

Ottelutilasto

Kuvat:
Veli-Matti A. Pitkänen / HPK
Veli-Jussi Lietsala / OrPo
Jouni Ronkainen / Pölkky

  Takaisin