Seuraa meitä somessa:

Raatikainen ja Keränen LP-Vampulan valmentajiksi

08.04.2016

LP-Vampula Huittinen on solminut kaksi valmentajasopimusta, joilla on saatu ratkaisu tulevien kausien valmennukseen.

Seura solmi sopimuksen ainoana suomalaisvalmentajana Euroopan mestarien liigassa päävalmentajana urallaan toimineen, kokeneen kovan luokan ammattilaisen, Kari Raatikaisen kanssa.

Kari ei lentopallopiireissä paljon esittelyjä kaipaa, sillä onhan hän johdattanut viime vuosina LP-Viestin useasti Suomen mestaruuteen ja huippusuorituksiin myös Euroopan kentillä.

-Olen erittäin tyytyväinen tapaan, miten asiaa lähdettiin LP-Vampulan managerin Timo Talvitien ja Hanna Arve-Talvitien kanssa terveeltä pohjalta analysoimaan. Tässä mietittiin sellainen kokonaisuus, missä pystytään minimoimaan aiemmin uupumista aiheuttaneita seikkoja. Toimenkuvani on hieman toisentyyppinen ja olen vahvasti toiminnassa sisällä osallistuen päivittäiseen valmennukseen ja ottelutapahtumiin. Nyt suunniteltu kokonaisuus mahdollistaa aiempia kausia paremmin myös muuta elämää ja siihen liittyvien asioiden hoitoa. LP-Vampulassa on pitkän tähtäimen suunnitelma, missä minun tuleva roolini on valmennustyön lisäksi kehittää valmennusta ja siihen liittyviä toimia. Toimin sekä Mestaruusliigan, että ykkössarjan valmentajista koostuvan valmennustiimin vetäjänä, sekä liigajoukkueen kakkosvalmentajana. Suunnitelmissamme on myös kouluttautuminen ja myös siten hankitun lisäosaamisen hyödyntäminen seuran kehittämiseen, kertoo luottavaisena ja innokkaana tulevaisuuteen katsova LP Vampulan tuore kiinnitys.

Mestaruusliigan päävalmentajana aloittaa 2+1 -vuotisella sopimuksella Puijo Wolleytä kaksi vuotta luotsannut nuori ja innokas Arttu Keränen. Päättyneellä kaudella Keränen kehitti nuorista pelaajista ryhmän, mikä oli varsin lähellä saavuttaa liigapaikan tulevalle kaudelle. Mesto Tampere oli kuitenkin niukasti vahvempi ja kokeneiden pelaajiensa ansiosta päätti Puijo Wolleyn nousuhaaveet karsintasarjassa otteluvoitoin 3-1.

- Olin ilmoittanut jo kauden alussa, että tämän kauden jälkeen minun on päästävä valmentajaurallani eteenpäin. Kausi päättyi lopulta tappiollisesti ja nousu jäi toteutumatta. Nyt minulle avautui kuitenkin erinomainen tilaisuus lähteä Huittisiin pitkäjänteiseen kehitystyöhön mukaan ja uutinen seuran kovan luokan valmentajakiinnityksestä nopeutti päätöstä melkoisesti. Uskon, että saamme hienon kokonaisuuden aikaiseksi ja mikäli teemme asioita oikein, voimme saavuttaa jotain todella hienoa. Toivon Puijo Wolleylle tulevaisuudessa myös vahvaa myötätuulta, toteaa silmin nähden innostunut, ensimmäistä mestaruusliigan päävalmentajakauttaan kohti kulkeva Arttu Keränen.

LP Vampula on rakentamassa Huittisiin kokonaisuutta, missä pyritään pitkäjänteiseen kehitykseen. Asioita viedään eteenpäin askel kerrallaan. Nyt takana on kaksi kautta Mestaruusliigassa ja moni asia on kehittynyt, mutta paljon on vielä kehitettävää. Huittislaisseuran johdon mukaan nyt on aika ottaa uusi askel ja panostaa valmennukseen.

-Meillä aloittaa tulevana kautena mestaruusliigaa valmentamaan kaksikko, missä kohtaavat raudanluja ammattilaisuus ja pitkä kokemus sekä nuoruuden innostus ja kehityshalukkuus. Samalla myös 1-sarjan valmennus saa uusia ajatuksia ja tuulia valmennukseen. Pelaajien kehitystä pystytään paremmin tukemaan kauden aikana farmisopimusten myötä. Myös juniorijoukkueiden valmennukselle saadaan lisää tietotaitoa ja sitä kautta kehittyville pelaajille hyvä mahdollisuus mennä eteenpäin. Tämänkaltainen kokonaisvaltainen kehittyminen on ollut tavoitteenamme ja nyt kun Huittisten päättäjät tekivät päätöksen uuden hallin rakentamisesta, mahdollisti se samalla tämän asian eteenpäin viemisen, iloitsee LP Vampula Huittisten manageri Timo Talvitie

  Takaisin