Seuraa meitä somessa:

Savo Volley haki pisteet Kokkolasta - Ojansivu loukkaantui

06.10.2018

Savo Volley tuli ja vei erät ja pisteet vakuuttavalla pelillä: 0-3 (22-25, 20-25, 20-25). Tämä siitä huolimatta, että Savo Volleyyn siirtynyt Kokkolalaisten suosikki Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu oli loukkaantunut, eikä tullut mukaan Kokkolaan ollenkaan. Hakkurina pelasi Eetu Häyrinen ja passarina aloitti Fedor Ivanov.

Ensimmäinen erä oli tasaista peliä. Savo Volley oli koko ajan ”veturina”, mutta ensi kerran piste-ero kasvoi kolmeen Eetu Häyrisen syöttövuorolla. Tilanteeksi 16-19. Kun Tiikerit eivät saaneet koko erässä enempää kuin kolme ”break point” –pistettä, erä meni selkeästi Savo Volleylle.

Toisessa erässä Tiikereillä oli alkuun pientä otetta. Erä jatkui tasaisena tilanteeseen 13-14, kunnes Antti Siltala vaihdettiin syöttämään. Hänen syöttövuorollaan Savo Volley sai pisteen johdon, jonka kuitenkin Teemu Lahti tasoitti omalla syöttövuorollaan. Parin syöttövuoron vaihdon jälkeen, Savo Volleyltä tuli Fedor Ivanov syöttämään. Hänen vuorollaan Savo Volley repi viiden pisteen eron: 16-21. Tästä Tiikerit ei toipunut ja kun Miro Määttänen lisäsi piste-eroa, erä meni selkeästi Savo Volleylle.

Kolmanteen erään Tiikerit ottivat Passariksi Kalle Määtän ja Anton Välimaa siirtyi penkille. Samoin tehtiin yleispelaajavaihto: Teemu Lahti Aleksandrs Kudrjašovsin tilalle. Ottelukuvaan vaihdot eivät vaikuttaneet ja tälläkään kertaa Tiikerit eivät saaneet enempää kuin kolme ”break point” –pistettä. Ottelu puhtaasti Savo Volleylle.

Jukka Tuovinen, Savo Volley:

- Meiltä tämä oli ehjä esitys. Odotetunlainen kamppailu. Ainoa huonompi osio oli syöttövirheiden määrä. Kaiken positiivisin pelaaja oli passarimme, jolle tämä oli ensimmäisen kokonainen liigapeli. Pelin ratkaisu oli, että pystyimme jauhamaan tasaisesti, vaikka syöttöputkia ei liiemmin tullut. Tiikerihakkuri aloitti tehokkaasti, mutta hiipui jatkossa. Emme antaneet hänelle tilaa pelata. Tiikereiden edellisen otteluvoiton hyvään mieleen pystyttiin vastaamaan. Lelu Ojansivulle tuli aamutreenissä alarajavamma. Ottelun aikana tuli tieto: ”ei murtumia”, kuvien mukaan.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

- Oli pelissä meilläkin omat pätkämme, mutta jäljessä oltiin. Se oli hyvä, että vastaanotto saatiin rikki, mutta Savolta tuli silti hyvää hyökkäystä. Meillä se ei oikein sujunut. Tuli kiirettä ja sitä myöten virheitä. Syöttö oli kohtuullisella tasolla. Olisimme voineet pärjätäkin, mutta verkolla ei onnistuttu.

T 4-9, Ä 1-1, SV 8-13, H% 47-61, VO% 56-45

Palkitut
Määttänen, Savo Volley
Buivids, Tiikerit

Lähitapiola-pisteet
3 Kavaguchi, Savo Volley
2 Määttänen, Savo Volley
1 Breilin, Tiikerit

Tiikerit: Buivids 15/+7, Hänninen 11/+4, Leppälä 7/+4
Savo Volley: Määttänen 15/+6, Raadik 13/+10, Häyrinen 11/+7

Yleisöä: 728

Ottelutilasto

Kuvat: Tommy Lågland / Tiikerit

  Takaisin