Seuraa meitä somessa:

Sunnuntai ei antanut vieraille erääkään

31.01.2016

Kaikki kolme sunnuntain miesten Mestaruusliigan ottelua päättyivät odotetusti kotivoittoihin ja vielä selkeästi lukemin 3-0. Voittoihin ylsivät Etta, Tiikerit ja Sampo.

Etta jatkoi suu messingillä

Lentopalloseura ETTA murskasi Raision Loimun 3-0 (25-19, 25-17, 25-19) kotiluolassaan yli kuudensadan silmäparin edessä.

Etta (12-9) jatkaa liigassa viidentenä ja ilman erävoittoja Pohjoisen tuplastaan poistunut Loimu (10-9) perässä kuudentena viiden pisteen päässä.

Paikalla oli paljon lentopallojunioreita, jotka näkivät jälleen kerran taistelevan ja uhrautuvan kotijoukkueen. Ottelussa palkittiin OsVa:n junioreita ja seura oli muutenkin näyttävästi esillä. Oli varmaan mieliin painuva kokemus junnuille!

ETTA pelasi ottelun ilman ykköshakkuri Dean Bittneriä, joka toipuu viikko sitten Rovaniemellä tulleesta pienestä ylävartalovammasta. Bittner on varmasti pelikunnossa jo seuraavassa runkosarjan ottelussa.

Heikki Lehtoniemi 3/+1 ja pelikentille palannut Ville Sorvoja 7/+3 hoitivat hakkurin hommat mallikkaasti ja olivat iso osa tämän päivän voittoa. Hakkureiden lisäksi myös muu joukkue onnistui hienosti. Mainittakoon, että parhaana palkittu yleispelaaja Eetu Pennanen 20/+18 ei tehnyt ottelussa yhtään hyökkäysvirhettä.

Loimu taas kärsi ottelussa hakkuriongelmista, kun pelipaikalla aloitti joka erässä eri kaveri. Parhaiten hakkurin hommat hoiti yleispelaajana kaksi ensimmäistä erää pelannut Ossi Rumpunen 14/+11. Loimun parhaana palkittiin Kirill Borichev 10/+4.

ETTA jatkaa Mestaruusliikaa kahden viikon kuluttua sunnuntaina kotiottelulla Rantaperkiön Iskua vastaa.

Ismo Tuominen:

- Onnittelut ETTA:lle voitosta. Kotijoukkueella oli uhrautuvaa peliä, mitä olisi toivonut meiltäkin. Meillä Rumpusen Ossi teki viimeisessä erässä enemmän pinnoja kuin kaksi edellistä hakkuria kahdessa ensimmäisessä erässä. Kotona on kulkenut hyvin mutta vieraissa on tahmeaa. Juntura pelasi eilen flunssaisena mutta oli tänään kunnossa. Meillä on seuraavana projektina, että pojat alkavat pelaamaan enemmän joukkueena.

Kirill Borichev:

- Harmittaa todella paljon. Yritettiin lähteä voittamaan peliä mutta ei siinä onnistuttu. Olemme pelanneet kotona hyvin mutta vieraissa ei kulje.


Olli Kuoksa:

- Suu messingillä painetaan hommia menemään! Olemme tehty hyviä asioita, kun pystyttiin murskaamaan Loimu tuolla tavalla. Passari pelasi hienosti, niin kuin koko joukkuekin. Oli mahtavaa nähdä, että Bittnerin poissa olo ei vaikuttanut joukkueeseen. Pennanen pelasi jälleen hienosti lyhyestä varrestaan huolimatta. Kaverilla olisi jo varmasti varaa vähän leijuakin mutta jalat pysyvät maassa!

Eetu Pennanen:

- Tupa oli täynnä junnuja ja kolme nolla voitto, niin mikäs sen hienompaa. Oli varmaan kauden ehjin esitys meiltä. Vaikka Bittner oli sivussa, niin oli ihan luottavainen olo valmistautua otteluun, kun meillä on laajuutta hakkuriosastolla. Nyt parin viikon tauko ja sen jälkeen jatketaan tällä meidän omalla tyylillä!

Parhaat pelaajat
ETTA: Eetu Pennanen
Loimu: Kirill Borichev

Yleisöä: 619
T 8-4, Ä 4-3, VO% H% 51-40

LähiTapiolan pisteet:
3 Pennanen Etta
2 Kiilunen Etta
1 Haapakoski Etta

Ottelun lehdistötilaisuus

Ottelutilasto

Tiikereillä superviikonloppu myös tuloksellisesti

Kokkolan superviikonlopun toinen ottelu päättyi samoin kuin lauantain ottelukin: 3-0 (25-21, 25-14, 25-17). Hurrikaanille (11-7) kävi siis sunnuntaina Tiikereiden (19-0) käsittelyssä samoin kuin VaLePalle lauantaina.

Tiikerit on nyt voittanut 31 ottelua perättäin Mestaruusliigassa, joka on kaikkien aikojen ennätys pääsarjatasolla. Koko Mestaruusliigan ennätykseen on vielä melkoinen matka, sillä LP Viesti voitti naisten puolella 114 ottelua putkeen (mukaan laskettu Suomen Cup).

Tiikerit aloitti ykköskuusikollaan ja jatkoi sillä läpi ottelun. Hurrikaanin avauksessa oli keskitorjujina Matti Oivanen ja Tuomas Koppanen sekä yleispelaajina Luke Smith ja Eemeli Kouki. Hakkurina oli Mohamed Alhachdadi, passarina Dmytro Dolgopolov ja liberona Jesse Mäntylä. Ottelun aikana Hurrikaani teki muutamia vaihtoja, osa terveystilanteiden sanelemana (Konstantin Shumov sairaana, Matti Oivanen selkävaivainen), osa pelitilanteen vaatimuksista.

Ensimmäinen erä alkoi tyypillisen tasaisesti. Sitten Antti Leppälän syöttöputken aikana Tommi Siirilä ja Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu torjuivat Luke Smithin kahteen kertaan. Siitä alkoi Tiikereiden piste-eron kerryttäminen. Valmentaja Nicola Giolito vaihtoi Smithin tilalle Tomi Mutkan, joka pelasi ottelun loppuun saakka ja hyvän pelin pelasikin. Erän puolivälin aikaan tuli erikoinen tilanne, kun ”Lelu” Ojansivu teki ”kiertohyökkäyksen” keskitorjujan tapaan ja pääsi lyömään tyhjiltä.

Toisessa erässä Tiikerit otti ohjakset hieman aiemmin. Romans Saussin syöttövuorolla siirryttiin tilanteesta 7-4 tilanteeseen 10-4. Erän aikana nähtiin hienoa puolustuspeliä. Enderwin Herrera mm. haki mainosten seasta pallon ja pääsi myöhemmin tappamaan pallon. Katsomo mylvi. Erän lopussa tuli Mauri Kurppa passariksi ja Matti Oivasen tilalle tuli Konstantin Shumov. Tiikerit jatkoivat hienoja esityksiään ja veivät erän taas yhden taistelupallon voiton myötä.

Kolmannessa erässä Hurrikaanin yleispelaajaksi Eemeli Koukin tilalle tuli Ryan Jay Owens. Shumov ja Kurppa jatkoivat avauksessa. Tasaisen alun jälkeen Tiikerit jatkoivat virheetöntä hyökkäyspeliään ja veivät erän varmoin ottein.

Tiikereiden laaja hyökkäysarsenaali ja varma nostopeli toivat pisteet kotiin. Hurrikaanissa omalla tasollaan pelasivat Tomi Mutka ja Mohammed Alhachdadi Hurrikaanista omilla tasoillaan.

Nicola Giolito, Hurrikaani:

- Tiikereiden peli oli vaikuttavaa. Ensimmäinen kosketuksen laatu mahdollistaa hyvän pelin. Hiotun koneiston moottorina on passari (Steven Kehoe). Tiikerit pelaa laadukasta lentopalloa ja on tällä hetkellä sarjan paras joukkue. Oma pelimme ei ollut parhaita tasoamme. Hyvää puolustusta, mutta jatkopallon hyökkäys ei ollut laadukasta. On turhauttavaa, kun syöttömme on hyvä, mutta Tiikerilibero Taichiro Koga ei tee virheitä.

Tommi Tiilikainen, Tiikerit:

- Koko viikonloppu oli ”check-point” siille missä nyt mennään. Tänään peli oli iloittelua. Steven Kehoe pyöritti peliä hyvin. Meidän treenit ovat laadukkaita. Pojat tekevät kaikkensa siellä.

Palkitut:
Tomi Mutka
"Lelu" Ojansivu

Tiikerit: Ojansivu 20/+16, Siirilä 10/+8, Sauss 10/+5
Hurrikaani: Alhachdadi 19/+11, Mutka 6/+3, Kouki 4/+2

Yleisöä: 802
T 12-3, Ä 5-1, SV 15-7, H% 68-46, VO% 74-53

LähiTapiolan pisteet:
3 Ojansivu Tiikerit
2 Kehoe Tiikerit
1 Siirilä Tiikerit

Ottelutilasto

Sampo jatkoi KoVen tuskaa

Edellisiltana neljä erää pelannut Korson Veto (2-18) ei saanut itsestään parasta tehoa irti kuin hetkittäin. Nuo hetket osuivat kyllä tärkeisiin paikkoihin, mutta kaivattua palkintoa niistä ei saatu kun kotijoukkue Sampo (8-10) marssi Siilinjärvellä suoraan 3-0 (25-21, 25-16, 26-24) -voittoon.

Sampo jatkaa liigassa kahdeksannella tilalla, nyt pisteen päässä Iskusta ja kolmen päässä Loimusta. KoVelle tappio oli jo 15. perättäinen Mestaruusliigassa.

Avauserässä Sampo karkasi teilleen jo kättelyssä, mutta vantaalaiset punnersivat vielä tasoihin. Tuolloin Sammon vaihtopenkiltä löytyi Toni Mäkitupa, joka ratkaisi erän kahdella ässällä.

Toinen erä oli kotijoukkueen hallintaa alusta loppuun. Kolmannessa kamppailtiin tasaväkisesti yli puolenvälin, silloin KoVen Miro Määttänen onnistui puolestaan syöttöruudussa kolmen ässän verran vieden joukkueensa johtoonkin. Sampo punnersi vielä tasoihin ja jatkopalloilla erä ratkesi Djordjevicin ässäsyöttöön ja Kaatrasalon komeaan torjuntaan.

Petri Sainio, Korson Veto:

- Eihän se tietysti pieniin asioihin kaatunut tänäänkään. Kollega veti ässän hihasta ja laittoi pari kertaa Mäkituvan syöttämään meidät nurin. Omaa pelaamista tietysti hankaloitti, kun ei puoleentoista erään saatu hyökättävää passia aikaiseksi, se oli kova pala tänään. Sitten kun perusasiat on kunnossa, niin me pelataan ihan hyvää lentopalloa. Ei Korsoa kuitenkaan enää pidetä pisteautomaattina vaan kaikki joutuvat pelaamaan.

Jukka Tuovinen, Sampo:

- Toinen peli peräkkäin, jossa vastaanotto-hyökkäyspelin ja hyökkäys tehojen selkeä kasvaminen. Tosin vastustajan kymmenen ässää oli liikaa, mutta vastaanoton koheneminen yleensä on tärkeää, silloin me päästään myös hyödyntämään hyökkääjien vahvuuksia. Myös syöttöpäässä on edistytty, sieltä löytyy aina joku ratkaisija. Tänään oli eri ratkaisija kuin toissapäivänä. Tyytyväinen viikonlopun kuuteen pisteeseen.

Sampo: Djordjevic 16/+6, Mutapcija 14/+6, Kaatrasalo 7/+6
KoVe: Määttänen 14/+5, Külaots 11/+2, Szabo 7/+6

Yleisöä: 345
T 8-4, Ä 8-10, SV 11-9, VO% 50-57, H% 56-38

LähiTapiolan pisteet:
3 Krause Sampo
2 Tolvanen Sampo
1 Määttänen KoVe

Ottelutilasto

  Takaisin