Seuraa meitä somessa:

Tärkeä kotivoitto Team Lakkapäälle

16.12.2016

Team Lakkapää otti tärkeät kolme pistettä perjantaina kotivoitollaan Raision Loimusta.

Team Lakkapään (3-9) voittonumerot olivat Henri Tuomen ensimmäisessä ottelussa rovaniemeläisten päävalmentajana 3-1 (25-22, 23-25, 25-20, 25-23). Näin Lakkapää nousi pisteen päähän kahdeksantena olevasta Loimusta (4-8). 

Kotijoukkue esitteli uuden liberonsa, kanadalaisen Jordan Or´n, joka pelasi hienon ottelun. Fredirik Gustavsson teki komeat 26 pistettä kotijoukkueen hakkurina, kuten myös Michael Chemos Loimulle.

Ensimmäisessä erässä Lakkapää karkasi Jouni Palokankaan kolmella ässällä 6-3 johtoon. Lakkapää pysyi johtoasemassa koko erän ajan johtaen parhaimmillaan jo 18-12. Janne Marttilan ässä Lakkapään uudelta liberolta Jordan Orilta kavensi tilanteeksi vielä 21-19, mutta erä päättyi Loimun hakkuri Michael Chemosin aloitussyöttövirheeseen.

Toinen erä alkoi Loimun hallinnassa ja tekniselle erätauolle mentiin lukemissa 10-14 Chemosin ässän saattelemana. Loimu hallitsi erää hienokseltaan koko ajan, ainoastaan Andre Brownin ässä nosti Lakkapään tasoihin 21-21, mutta heti perään tullut aloitussyöttövirhe ja Loimun Gregoryn ässäsyöttö veivät lopulta Loimun tavoittamattomaan erävoittoon. Lakkapää vaihtoi passariaan erän aikana, ja Dosanhj’n korvannut Matti Toivola pelasi ottelun loppuun saakka.

Kolmatta erää pelattiin tasaisena 9-9 saakka. Sen jälkeen Chris Vothin ässäsyötöllä Lakkapää pääsi karkumatkalle, jota Gustavssonin aloitussyöttövuoro jatkoi ja Lakkapää johti jo 17-12. Loppuerä oli Lakkapään hallintaa ja erävoitto sekä ensimmäinen sarjapiste kirjattiin Lakkapään taulukkoon.

Neljäs erä oli tasainen ja kahden hakkurin välinen taistelu. Chemos syötti ässän tilanteeseen 3-3, mutta hyökkäysvirhe tilanteessa 9-8 vei Lakkapään johtoon. Chemos kuittasi virheensä kahdella hyökkäyspisteellä vieden Loimun 10-12 johtoon, mutta Bobby Walshin ässällä Lakkapää nousi 13-13 tasoihin. Hakkurien taistelu kulminoitui Chemosin kahteen hyökkäysvirheeseen, jotka veivät Lakkapään 19-16 johtoon. Chemos kavensi tilanteeksi 20-18, ja Gustavsson puolestaan torjui tilanteeksi 23-23. Erän loppu oli Gustavssonin, ja hurja hakkureiden taistelu päättyi hänen ja Lakkapään voittoon.

Team Lakkapää, Matti Toivola:

- Pelattiin fiksusti, tyhmät virheet saatiin karsittua. Vastaanotto toimi pääosin hienosti.

Team Lakkapää, päävalmentaja, Henri Tuomi:

- Torjunta/puolustus -taktiikkaa muutettiin vähän mieleisekseni. Chemos pääsi välillä lyömään vastoin 'sovittua'. Treenien tempoa nostettu, määrää voidaan pudottaa.

Loimu pelaa lauantaina Oulussa ETTA:n vieraana ennen matkaamistaan CEV Cupin toiseen osaotteluun Montenegroon. Lakkapää pelaa puolestaan sunnuntaina kotonaan Suomen Cupin toisen puolivälierän Kokkolan Tiikereitä vastaan.

Lähitapiolan pisteet:
3 Toivola Lakkapää
2 Or Lakkapää
1 Voth Lakkapää

Team Lakkapää - Raision Loimu 3-1
25-22, 23-25, 25-20, 25-23
Team Lakkapää: Gustavsson 26/+15,Voth 13/+3,Palokangas 11/+1
Raision Loimu: Chemos 26/+13,Marttila 12/+9,Gregory 11/+7
Katsojia: 514

Ottelutilasto

  Takaisin