Seuraa meitä somessa:

Tiikereiden huima meno jatkuu

01.11.2015

Kokkolan Tiikerit nousi ansaitusti Mestaruusliigan kärkipaikalle kaadettuaan VaLePankin 3-0. Kokkolalaiset ovat avanneet liigakauden 18:lla perättäisellä erävoitolla. Lauantain muut voittajat olivat LEKA Volley ja Korson Veto tiukoissa viisieräisissä.

Tiikerit loi mestariteoksia

Tiikerit jatkavat tappiottomien erien putkea, vaikka tänään vastassa olikin liigan kärkijoukkueisiin kuuluva VaLePa. Peli päättyi 3-0 (25-16, 25-21, 27-25) hallintäyteisen yleisön riemuksi.

Molemmilla joukkueilla oli pelaajia sivussa. VaLePalta Mikko Esko ja libero Jarmo Korhonen poissa ja Tiikereiltä Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu. Mikko Eskon tilalla oli Antti Esko ja Jarmo Korhosen tilalla Timo Jokinen. Olli-Pekka Ojansivun tilalla jatkoi edelleen Antti Ropponen.

VaLePa ilmestyi hallille vain noin tuntia ennen ottelun alkua. Liekö se syynä siihen, ettei VaLePan peli sujunut alussa. Vaikutti klassiselta ”jalat vielä bussissa” –ongelmalta.

Ensimmäisessä erässä Tiikerit dominoi selkeästi. Tämä huolimatta siitä, että Tiikerit lahjoitti useita pisteitä syöttövirheillään. Yleisö riemuitsi hyvistä jatkopallopeleistä ja torjunnoista.

Toisessa erässä peli oli tasaisempaa, mutta edelleen Tiikerit voittivat kaikki jatkopallot. Hienoa puolustuspeliä kuitenkin molemmin puolin. Antti Eskon kaksi ässää pitivät VaLePaa mukana pelissä, mutta taas Tiikerit vei erän vahvalla esityksellään.

Kolmas erä oli selvästi tiukempi. Stanislaw Neviadomskyi ”heräsi” ja takoi pisteitä urakalla. VaLePa vei pääosin erää, mutta lopun Tiikerikiri toi jatkopalloilla erän Tiikereille. Tiikereiden nousu tasoihin aiheutti pienen tarinatuokion tuomarin luona ja siitä tuli keltainen kortti Olli Kunnarille.

Ugis Krastins, VaLePa:

- Onnittelut Tiikereille. Nopea peliä ja siihen olen tyytyväinen. Torjuntakin toimi, mutta pääongelma oli hyökkäyksissä. Hyökkäysprosentti oli aivan lian alhainen eivätkä hyökkäykset olleet johdonmukaisia. Kiire tuli ja pallo poltteli pelaajilla. Libero Korhosen poissaolo vaikutti alussa. Jatkossa vastaanotto oli kuitenkin ok. Me hävittiin tänään ja sillä selvä. Huomenna levätään ja sitten keskitytään CEV-peliin.

Tommi Tiilikainen, Tiikerit:

- Tämän kauden tavoitteena on mestariteoksen teko. Tänään niitä tuli muutama hienoina palloralleina. Pitää palata ja tutkia mitä kaikkea siellä oikein tapahtui. Turhan paljon tuli kuitenkin syöttövirheitä, ylihyökättiin. Puolustaminen oli kuitenkin raivoisaa. Kolmannessa erässä saatiin ratkaisuhetkillä tuomaripäätös, joka antoi meille etua. Europeleissä sitten pelataan niillä, jotka ovat terveinä.

VaLePa: Kunnari 12/+11, Neviadomskyi 12/+1, Levcehnko 6/+5
Tiikerit: Sauss 20/+10, Ropponen 12/+2, Herrera 11/+5
Yleisöä: 1134

LähiTapiolan pisteet:
3 Koga Tiikerit
2 Herrera Tiikerit
1 Kunnari VaLePa

Ottelutilasto

KoVelle voitto vuoristoratapelissä Lakkapäästä


Team Lakkapää sai nopean revanssin mahdollisuuden, kun napapiiriläiset vierailivat Korson Vedon vieraana Lumon lentopallokeitaassa. Korsolaisten peli loksahti uomiinsa jo viikko sitten Lapin urheiluopistossa. Tänään nähtiin todellinen vuoristopeli, jossa välillä oli sirkusmaisia piirteitä.

Ottelu oli teknisen häiriön takia viidennessä erässä melkein viisi minuuttia kesken. Hienosti kotijoukkue näytti tänään henkisen kantin kestävyyden, kun se nousi todella kirvelevän neljännen erän tappion jälkeen hienosti voittoon 3-2 (20-25, 26-24, 25-15, 24-26, 15-12).

Alpár Szabo oli tänään kentän kunkku yhdeksällä torjunnallaan. Otteluisäntä oli Kattotutka Vestoppi-kermikatot. Yleisöä paikalla 406 katsojaa.

Ensimmäinen erä mentiin tasaisissa merkeissä tekniseen aikalisään saakka kuitenkin Lakkapään johdossa 12 – 14. Korson toinen aikalisä oli tilanteessa 12 – 16 kahden oman hyökkäysvirheen jälkeen. Korson vastaanotto ei pitänyt enää erän lopussa ja Lakkapää meni menojaan. Vieraiden syöttö oli läpi erän erittäin painava. Kukaan korsolaisista ei loistanut tässä erässä Alpár Szabon alkuerän näytöstä lukuun ottamatta. Toisessa erässä Vantaan korsolaisten vastaanotto parani ja aloitussyöttö. Vallinin ässällä mentiin tekniselle tilanteessa 14 – 11. Aikalisän jälkeen Vallin veti jälleen ässän. Erän lopussa Korso johti jo 24 – 20, mutta Tuomas Hautala tuli vaihdosta syöttämään. Toni Kankaanpään hiha vähän vapisi ja erä oli pian tasan 24 – 24. Miikka Lemolan kahdella hyökkäysvirheellä erä Korsolle 26 – 24. Korsolla oli 8 aloitussyöttövirhettä toiseen erään.

Kolmanteen erään Korson Veto syttyi hyvään menoon. Teknisellä johto oli jo 14 – 8. Lakkapää teki paljon virheitä ja Korson virheet olivat minimissä. Erän loppu oli kotijoukkueen näytöstä. Erityisesti Alpár Szabo torjui lähes hurmiossa. Viisi torjuntaa merkittiin tälle unkarilaishirmulle. Erä tuli helposti energiansa löytäneelle kotijoukkueelle lukemin 25 – 15. Neljäs erä oli jo tilanteessa 15 – 9. Sitten Lakkapää tuli parin hyökkäysvirheen takia jo iholle 15 – 12. Tässä vaiheessa Sainio otti aikalisän ja se tepsi. Palokangas oli erän hahmo Lakkapäältä. Lemolan rullalla ja Palokankaan hyvällä syöttövuorolla tultiin jälleen rinnalle ja tasoihin 16 – 16. Korso siirtyi jälleen johtoon jo 23 – 19. Sitten ODea tuli syöttämään ja Lakkapää tasoihin 24 – 24. Lopulta erä rovaniemeläisille 24 – 26.

Viides erä oli kovaa vääntöä, joka lopulta kääntyi Korsolle Alpár Szabon vahvalla syöttövuorolla. Lakkapää johti viidettä erää jo 5 – 7. Koko ottelu lopulta Korsolle 3 – 2 erälukemin. Korson henkisen kantin vahvistumisesta osoittaa tämän kauden kaksi 3 – 2 voittoa. Viime kaudella ei saatu yhtään viiden erän voittoa. Otteluisäntä Kattotutka palkitsi ottelun parhaina pelaajina Korson Vedosta Alpár Szabon ja Team Lakkapäästä Jouni Palokankaan.

Keskitorjuja Alpár Szabo, Korson Veto

- Meillä oli mahdollisuus 3 – 1 voittoon. Voitto toki maistuu hyvältä. Mestaruusliigan taso on sama kuin oli pelatessani Belgian liigassa.

Päävalmentaja Petri Sainio, Korson Veto

- Kolme pistettä oli tarjolla, mutta fokus unohtui tiukassa paikassa. Tyytyväinen pitää kuitenkin olla viisieräisen voittoon. Jätkät kokosivat itsensä hyvin neljännen erän jälkeen. Pelaamme parempaa lentopalloa ja erityisesti torjuntapeliä.

Yleispelaaja Jouni Palokangas, Team Lakkapää

- Aika vaihteleva peli. Emme saaneet hyvällä syötöllä sitä mitä haimme. Hyökkäyspelissä meillä olisi ollut parannettavaa. Olen todella tyytyväinen, että palasin kauden poissaolon jälkeen. Oikeastaan ihmettelen, miksi lähdin vuodeksi pois. Nyt puoliammattilaisena on mukavaa pelata.

Päävalmentaja Normunds Veinbergs, Team Lakkapää

- Loistavat nousut meiltä toisessa ja neljännessä erässä. Toisen erän lopussa meillä ei riittänyt pää tiukassa paikassa. Joukkueellamme on kyllä iloisempi ilme kuin viime kaudella ja minulla on laajempi rosteri kuin viime kaudella.

Korson Veto: Alpár Szabo 19/+17, Toni Kankaanpää 15/+7, Antti Vallin 15/+1
Team Lakkapää: Jouni Palokangas 16/+7, Luka Medic 14/+4, Miikka Lemola 10/+2
Yleisöä: 406

LähiTapiolan pisteet:
3 Szabo KoVe
2 Nurminen KoVe
1 Palokangas Lakkapää

Ottelutilasto

LEKA Iskua kovempi trillerissä

LEKA Volley kaatoi Rantaperkiön Iskun lauantai-illan trillerissä Varkaudessa 3-2 (18-25, 25-19, 28-26, 27-29, 15-9). Kumpikin joukkue esitti näyttävää hyökkäyspeliä kotijoukkueen rutistaessa arvokkaan voiton.
Iskulta marssi avauskuusikkoon yleispelaajat Helenius ja S. Mäkinen, keskitorjujat Härkönen ja Sinkkonen, hakkuriksi Toiviainen ja passariksi Eaton. Mutka pelasi ottelun liberona. LEKA:n avauskuusikoksi muodostui Eelis Karisen poissaollessa Karttunen, Petty, Lehtonen, Johnson, Leikas ja Austin, Juhani Hakalan ollessa liberona. Avauserä alkoi Iskun komennossa kotijoukkueen tehdessä useita vastaanottovirheitä. LEKA ei missään vaiheessa erää saanut rikottua Iskun vastaanottoa vaan Isku marssi komeaan erävoittoon 23 minuutissa. LEKA vaihtoi erän ensimmäisellä puoliskolla Simo Puttosen Antti Karttusen tilalle. Vaihto oli lopulta kannattava, sillä kotijoukkueen vastaanottopeli lähti rullaamaan paremmin. Erän ehdoton hahmo oli Iskun hurjapomppuinen Sakari Mäkinen (7 p, +5, 70 % hyökkäystehot) Toinen erä alkoi kuin peilikuvana ensimmäiseen erään. LEKA aloitti nyt terävämmin Iskun sortuessa virheisiin. LEKA:n Simo Puttonen pelasi upean erän (7 p, +7, 71 % hyökkäystehot) johdattaen kotijoukkueen erävoittoon. Passari Chris ”Lion” Austin pyöritti LEKA:n peliä monipuolisesti saaden myös keskimiehiltä tehoja irti. Jukka Lehtonen torjui erän aikana kahdesti ja hyökkäsi lisäksi 75 % tehoilla 3 p. Lopulta erä ratkesi LEKA:n vähempään virhemäärään eikä suuria hienouksia pelissä ollut kummallakaan joukkueella. Kolmas erä oli todella yleisöön menevää taistelua, jossa Isku oli erän alussa vahvempi. LEKA:n vastaanotto rakoili Tatu Härkösen ja Sauli Sinkkosen vaikeiden leija-aloitusten kanssa. 12-15 tilanteessa Greg Pettyn syöttövuoro nosti isännät tasoihin. Petty syötti hienosti läpi ottelun tehden kaksi ässää ja monta hyvin lähellä ässää olevaa syöttöä. Tämän jälkeen peli oli erittäin tasaista erän mennessä aina jatkopalloille asti. LEKA:n puolustus toimi hyvin erän lopussa Lehtosen ottaessa kaksi torjuntaa ja libero Hakalan nostaessa mm. Sakari Mäkisen pommeja aivan lattian rajasta. LEKA rutisti lopulta erävoiton lukemin 28-26. Katkesiko Iskun selkäranka tähän? Ei katkennut. LEKA aloitti neljännen erän terävästi Greg Pettyn johdolla. Isku kuitenkin tuli rinnalle ja reilusti ohi Sakari Mäkisen huippuotteiden ansiosta. Tilanteessa 6-11 LEKA vaihtoi passariksi Lasse Jäntin (17 v) ja antoi Lionin koota itseään hetken. Lukemat olivat 11-16 kunnes LEKA alkoi taistella leijonan lailla. Huikeiden taistelupallojen, ja Timo Leikaksen kovien hyppysyöttöjen jälkeen LEKA oli pystynyt tasoittamaan ottelun lukemiin 22-22. Isku oli lopussa kuskin paikalla. Jan Heleniuksella oli mahdollisuus ratkaista erä, mutta syöttö painui verkkoon. Lopulta Tatu Härkösen ässä ratkaisi erän huikean taistelun jälkeen lukemiin 27-29. Viides erä oli kokeneemman LEKA:n näytöstä. Erä eteni LEKA:n komennossa alusta alkaen. Kovissa liemissä keitetyt Jukka Lehtonen ja Timo Leikas näyttivät hyökkäämisen mallia nuoremmilleen. Isku yritti nyt hyökätä keskeltä Sauli Sinkkosen ja Tatu Härkösen voimin, mutta LEKA pystyi lukemaan hyökkäykset hyvällä prosentilla. Ottelu oli erittäin viihdyttävää ja paikoin melkoista pommitusta. Iskun Sakari Mäkinen kokosi komeat pisteet (28, +16, 1 ässä, 1 torjunta 55 % hyökkäystehot). Mäkistä komppasi hienosti Suomen EM-kisajoukkueessakin mukana ollut keskitorjuja Sauli Sinkkonen (16, +9, 3 ässää, 1 torjunta, 41 % hyökkäystehot). LEKA:n alkukauden vahvuutena ollut tasaisuus pisteiden teossa oli tänäänkin voiton avaimena. Viisi pelaajaa pääsi yli 10 p tehoihin. Hakkuri Timo Leikas pommitti LEKA:n parhaat pisteet (20, +12, 1 torjunta, 41 % hyökkäystehot). Yleispelaajat Petty ja Puttonen sekä keskitorjujat Kristopher Johnson ja Jukka Lehtonen pääsivät yli 10 pisteen lukemiin.

Iskun Aleksi Mutka oli oikeastaan ainoa, jolle voi antaa puhtaat paperit vastaanotosta (39 kpl, 72 %). LEKA:n Juhani Hakalan vastaavat lukemat olivat 14 kpl, 1 virhe, 50 %. Kaikki muut vastaanottajat jäivät alle 40 prosenttiin.

Ottelu ratkesi LEKA:n astetta monipuolisempaan ja tehokkaampaan hyökkäyspeliin sekä ratkaisuhetkillä hienosti toimineeseen puolustukseen. Kokemus oli tänään valttia.

Iskun valmentaja Jussi Heino:

- Peli oli yleisöön menevää. Nautin itsekin sen seuraamisesta. Palloa lyötiin railakkaasti kovaa, ehkä vähän päättömästikin. Lähdettiin hakemaan kolmea pistettä, mutta saatiin vain yksi. En ole siihen tyytyväinen, sillä lähdemme voittamaan jokaista ottelua.

LEKA Volleyn valmentaja Lauri Hakala:

- Yleisön näkökulmasta varmasti viihdyttävää peliä, mutta kummankaan joukkueen valmentaja tuskin on kovin tyytyväinen joukkueensa esitykseen. Virheitä oli paljon molemmilla. Peli aaltoili jännästi. Välillä vastaanotto toimi erinomaisesti ja välillä ei ollenkaan. Huilataan nyt päivä ja sitten aletaan keskittymään tulevan lauantain LEKA Battle –otteluun Sampoa vastaan. Sakari Mäkinen, Isku: - Hyvä ilta itselläni, mutta harmittaa hävitä. Tiedän roolini joukkueessa ja pisteitä pitääkin tulla. Viime kauteen verrattuna peliaikaa on tulossa enemmän. Joukkueen pelaamattomuus näkyi tänään eikä vastustaja antanut mitään ilmaiseksi.

Greg Petty, LEKA Volley:

- Ailahtelevaa peliä molemmilta joukkueilta. Ei paras peli meiltä, joten on paras alkaa katsomaan tulevaisuuteen ja siirtää ajatukset jo seuraavaan otteluun. Pelasin viime kaudella vielä yliopistosarjaa ja tämä kausi on ensimmäinen kauteni ammattilaisympyröissä. Hyppy niistä peleistä tähän peliin on merkittävä. Uskon kehittyväni vielä paljon yksilönä ja joukkuepelaajana ja olla siten hyödyksi joukkueelleni.

 Joukkueiden parhaat:
Sakari Mäkinen, Isku
Timo Leikas, LEKA

LähiTapiolan ottelun vakuuttavin pelaaja: Jukka Lehtonen

LEKA: Timo Leikas 20/+12, Greg Petty 16/+6, Simo Puttonen 14/+4, Jukka Lehtonen 14/+10
Isku: Sakari Mäkinen 28/+16, Sauli Sinkkonen 16/+9, Tatu Härkönen 10/+5
Yleisöä:

LähiTapiolan pisteet:
3 Leikas LEKA
2 Mäkinen Isku
1 Puttonen LEKA

Ottelutilasto

Kuvat:
Vili Härkönen / LEKA
Juha Jäntti / KoVe
Tommi Lågland / Tiikerit

  Takaisin