Seuraa meitä somessa:

Tiikereille kymppi täyteen

26.11.2015

Lentopalloseura ETTA kärsi 0-3 (21-25, 14-25, 20-25) -tappion Kokkolan Tiikereille keskiviikon ainoassa miesten Mestaruusliigaottelussa.

Tiikerit pelasi kovalla tasolla läpi koko ottelun ja ei antanut ETTA:lle tällä kertaa mahdollisuuksia taistella voitosta, vaikka näiden joukkueiden kesken onkin yleensä totuttu pidempiin ja tasaisempiin kamppailuihin.

ETTA aloitti ottelun hyvin mutta ei pystynyt viemään ensimmäistä erää maaliin saakka, vaikka ottelun alku näyttikin, että tänään pelattaisiin tasainen taistelu voitosta. Toinen erä oli kokkolalaisten näytöstä mutta ETTA nousi vielä taistelemaan kolmannessa erässä. Tiikerit kuitenkin puolusti ja pelasi muutenkin parempaa lentopalloa tänään ja ansaitsi voittonsa.

Tiikereiden kovimmat pisteet kirjasi Roman Sauss 19/+16, joka sai tukea toiselta yleispelaajatta Enderwin Herreralta 15/+12. ETTA:n pistehai oli yleispelaaja Eetu Pennanen 14/+3. Ottelun loistavasti aloittanut Dean Bittner jäi lopulta 9/+6 pisteeseen.

ETTA kohtaa seuraavaksi Korson Vedon kotonaan lauantaina 5.12. klo 15:30 alkavassa ottelussa.

Tiikerit Tommi Tiilikainen:

- Olen yllättynyt, että ei pelattu kuin kolme erää. ETTA tuli hyvin mukaan kahden hävityn erän jälkeen mutta me pelattiin kyllä tänään niin hyvää lentistä, että ansaittiin voitto. Syöttöön en ole alkupelin osalta tyytyväinen mutta muuten loistava peli. Ropponen on päässyt isoon rooliin alkukaudesta Lelun sairastelun vuoksi ja olen yllättynyt, että on pelattu näinkin hyvin ilman Lelua.

Antti Ropponen:

- Pitää olla tyytyväinen kolmeen pisteeseen! Vastaanottopelissä pärjättiin ja yleispelaajat oli tänään liekeissä. Mukavia kokemuksia tällä kaudella ja mukava, kun on päässyt pelaamaan. Kehoe pystyy passaamaan vähän heikommastakin nostosta hyviä paikkoja minulle ja muille hyökkääjille.

ETTA Olli Kuoksa:

- Yrityksestä ei jäänyt tänäänkään kiinni. Taktisissa asioissa ei voida nukkua, niin kuin ensimmäisessä erässä, mikä johti sen erän tappioon. Tiikereiden peleissä näkyy materiaalin laajuus ja se, että he pystyvät harjoittelemaan hyvin. Hatunnosto Tommille, että on saanut valmennettua Kokkolan yksilöt noin kovalle tasolle ja hyväksi joukkueeksi. Nyt vedetään vähän happea ja palataan maanantaina pajalle. Takana on kova jakso, mistä tuli kuitenkin ihan hyvin pisteitä.

Anssi Hakala:

- Kaveri pelasi tänään hyvän pelin. Puolustivat, niin että en ole vähään aikaan nähnyt. Pitkät pallorallit hävittiin järjestään ja eihän tuollaisesta syöttö- vastaanotosta voi hävitä, mikä vastustajalla oli. Osa voimista jäi tänään kyllä koppiin ja ei pystytty ihan parhaimpaan, mikä harmittaa.

yleisömäärä: 735

Parhaat pelaajat
ETTA: Dean Bittner
Tiikerit: Steven Kehoe

Pistemiehet:
ETTA: Pennanen 16 +3, Bittner 9 +6, Väisänen 8 +6
Tiikerit: Sauss 19 +16, Herrera 15 +12, Ropponen 13 +8
Torjunnat 5-6, ässät 1-8, hyökkäys% 38-46

Lähitapiolapisteet:
3 Herrera
2 Kehoe
1 Pennanen 

Ottelutilasto

Kuvat: Teemu Hassinen / Etta

  Takaisin