Seuraa meitä somessa:

Tiikerit ja Akaa kotivoittoihin

04.10.2018

Miesten Mestaruusliigassa nähtiin torstaina kaksi 3-1- kotivoittoa, kun Kokkolan Tiikerit otti kauden avausvoittonsa Team Lakkapään kustannuksella ja Akaa-Volley löi vierailleen Vantaa Ducksin.


Ennakkoarvailujen mukaisesti Akaa-Volleyn ja Vantaa Ducksin välinen ottelu näytti hyvin tasaiselta – kolme ensimmäistä erää. Neljännessä kotijoukkue meni menojaan alusta lähtien. Näytti siltä, että kaikki onnistuivat, kun taas vantaalaiset sortuivat virheeseen toisensa jälkeen.

Ducks-valmentaja Ismo Tuominen ei voinut kuin levitellä käsiään, kun joukkueelle ei löytynyt ratkaisuerässä onnistujaa millekään tontille. Akaa-Volley voitti ottelun lukemin 3-1 (21-25,30-28,25-19,25-10).

Ankkaparven parhaana palkittu kaiken lentopallokentillä kokenut Toni Kankaanpää oli pahoillaan ottelun lopusta. Pettymys paistoi miehen kasvoilta lehdistötilaisuudessa.

Myös Akaa-Volleyn joukkueesta palkittiin mies kokeneemmasta päästä. Ville Heiskanen kiitteli joukkueensa avausta.

- Veimme ensimmäistä erää alussa, mutta päästettin sitten vieraat valitettavasti mukaan. Onneksi saimme lopulta tuon toisen erän. Peli olisi ollut aivan erilainen, jos se olisi menetetty Ducksille.

Akaan valmentaja Oliver Lϋϋtsepp peesasi Heiskasta.

- Aloitus oli meiltä ok ja tuon toisen erän voittaminen antoi joukkueelle lisäenergiaa. On hienoa huomata, että emme ole yhden miehen joukkue. Tosi on, että hakkuri Joni Mikkosella ei ollut paras päivänsä. Kun vastaavasti muut nostivat tasoaan, lopputulos oli meille myönteinen.

Ismo Tuominen, Vantaa Ducks:

- Saimme mitä ansaittiin. Tuhosimme oman pelin omilla syötöillä. Akaa-Volleyn yleispelaajat Herrera ja Heiskanen olivat tehokkaina, kun hakkuri Joni Mikkosen kone yski. Olin kaavaillut, että huilaisimme viikonloppuna, mutta saas nähdä. Huomenna komennan joukkueen joka tapauksessa syöttöharjoituksiin, päätti Tuominen.

Parhaat pelaajat:
Ville Heiskanen, Akaa
Toni Kankaanpää, Ducks

LähiTapiolan pisteet
3 Heiskanen Akaa
2 Juntura Akaa
1 Herrera Akaa

Akaa-Volley - Vantaa Ducks 3-1
(21-25, 30-28, 25-19, 25-10)
Akaa: Herrera 14/+11, Heiskanen 12/+9, Pitkänen 8/+5
Ducks: Maciel 17/+9, Nurminen 11/+10, Kankaanpää 10/+3

Ottelutilasto

Tiikerit ja Team Lakkapää pelasivat tasaisen ja osittain värikkään taistelun, joka päättyi kotivoittoon 3-1 (25-27, 25-22, 25-17, 25-23).

Ensimmäinen erä alkoi tasaisena. Jiri Hännisen syöttövuorolla Tiikerit siirtyi neljän pisteen johtoon. Tilanteeksi 18-14. Lakkapään Niko-Matti Koskela kuitenkin "kuittasi" tilanteen tasan 18-18:ksi. Siitä jatketiin tasatahtiin erän loppuun saakka. Tiikereille tuli yksi eräpallo tilanteessa 24-23, mutta erä meni jatkopalloille. Lakkapää raapi lopulta erävoiton 27-25.

Toinen erä alkoi Tiikereiden kannalta synkästi, kun Lakkapään Niko-Matti Koskela syötti kuuden pisteen putken. Tiikerivalmentaja Mikko Keskisipilä vaihtoi Kalle Määtän tilalle passariksi Anton Välimaan. Lakkapää ehti kuitenkin jopa 7 pisteen johtoon (8-1), Sitten Tiikerit hivuttautui hiljaa tasoihin. Välimaan syöttöputki toi Tiikerit jo kahden pisteen päähän, 11-13. Tilanteessa 18-18 vaihdettiin Benjami Montonen syöttämään ja hän vei syötöillään Tiikerit ensi kerran johtoon tässä erässä. Vaikka Lakkapää pääsi vielä tasoihin (22-22), kaksi Aleksandrs Kudrjašovsin iskua ja niiden väliin Somin Honen isku vastapallosta toi erän Tiikereille. Taisi olla henkisesti tärkeä erä Tiikereille.

Kolmas erä oli selkeästi Tiikereiden. Mitään ihmeellisempää se ei kuitenkaan ollut, kuin sitä, että Tiikerit kasvatti syöttövuoroillaan melkein järjestään piste-eroa, kun Lakkapää menetti syöttövuoronsa saman tien. Erän aikana oli muutama taistelupallo, joille yleisö antoi aplodit. Erän lopussa, kun Tiikereiden pistejohto oli jo ratkaiseva, Lakkapään valmentaja Henri Tuomi otti useamman avauskokoonpanon miehen sivuun lepäämään ennen seuraavaa erää.

Neljäs erä oli pääosin Tiikerihallintaa, vaikkei piste-ero ollut suuri missään vaiheessa. Korkeimmillaan se oli tilanteissa 12-8 ja 16-12. Erän lopussa mentiin taas tasatahtia, mutta Tiikereiden loppukiri antoi tarvittavan kahden pisteen eron ja otteluvoiton.

Henri Tuomi, Team Lakkapää:

- Vastaanottoon hävittiin. Aina kun erää vietiin, vastaanotto romahti. Ei uskallettu nostaa. Mietin pitääkö ottaa ykkössarjan pelaajia nostamaan. Peli meni äärimmäisen vaikeaksi tämän vuoksi. Keskeltä ei voitu hyökätä kun vastaanotto oli heikkoa. Kohdistimme syötöt aluksi Niklas Breilinille, mutta hän paransi jatkossa, joten siirryimme syöttämään kohti Aleksandrs Kudrjašovsia. Meidän pelaajista Matias Korhonen pelasi hyvin, päästyään kentälle.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

- Ailahtelevaa peliä. Onneksi toisen erän alun jälkeen pystyttiin nousemaan. Pisteputkia tuli puolin ja toisin, koska tuli helppoa syöttöjä. Vastaanottopelaamisemme parani Akaa-peliin nähden. Edelleen tulee liikaa virheitä helpoissa palloissa. Se on kauden alkuvaiheen vaivaa. Virheitä ei jatkossa kärsi antaa noin paljon. Vähänlaisesti meille tuli torjuntoja.

Parhaat pelaajat:
Tiikerit: Edvarts Buivids
Lakkapää: Jason McCarthy

LähiTapiolan pisteet
3 Buivids Tiikerit
2 Kudrjashovs Tiikerit
1 McCarthy Lakkapää

Tiikerit - Team Lakkapää 3-1
(25-27, 25-22, 25-17, 25-23)
Tiikerit: Buivids 25/+9, Kudrjashovs 22/+11, Hänninen 15/+11
Team Lakkapää: McCarthy 17/+10, Mäkinen 16/+10, Koskela 8/+2

Ottelutilasto

Kuvat:
Teijo Pirttimäki / Tiikerit
Harri Mattila, Immo Ruonala / Akaa

  Takaisin