Seuraa meitä somessa:

Tiikerit tasoitti puolivälierät - VaLePa ja Akaa-Volley jyräsivät toisiin voittoihin

18.03.2024

Kokkolan tiikerit tasoitti miesten puolivälierät Savo Volleyta vastaan 1-1:een kukistettuaan savolaiset maanantai-iltana 3-2. Akaa-Volley puolestaan löi KyKy-BetSetin Alajärvellä ja VaLePa Loimun Raisossa siirtyen 2-0 -johtoon ja voiton päähän jo välieräpaikoista.

VaLePalle toinen kiinnitys välieräpaikkaan – sarja jatkuu keskiviikkona Sastamalassa

Lentopallon Mestaruusliigan toinen puolivälieräottelu Loimun ja VaLePan välillä iskettiin maanantaina Raisiossa. Ensimmäisen osaottelun tapaan VaLePa oli vahvempi luvuin 1-3 (14-25, 25-19, 23-25, 19-25) ja on nyt voiton päässä Mestaruusliigan mitalipeleistä 13. kerran putkeen.

Ottelu oli laadultaan avausosaottelua tasokkaampi, vaikkakaan avauserän puolen välin jälkeen kentällä ei ollut kuin yksi joukkue. Loimu oli mukana vielä tilanteessa 11-13, mutta pian VaLePa johtikin jo 12-18. Loimu oli vaikeuksissa sekä vastaanoton että hyökkäyksen kanssa. Ensimmäisen ottelun tapaan toinen erä oli Loimun. Kotijoukkue johti erää läpi erän. Samuel Salminen johti vastaanottoa hyvin lukemin ja passari Tomi Saarinen onnistui neljän tekemänsä pisteen lisäksi ruokkimaan tehokkaasti Ali Fazlia ja Aleksei Zhbankovia.

Isäntien hyvän toisen erän jälkeen asetelmat kääntyivät jälleen kolmanteen erään. VaLePa johti heti kättelyssä 2-7. Loimu säesti VaLePan rynnistystä tekemällä erän puoliväliin tultaessa peräti neljä syöttövirhettä. Isännät eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan hiipivät erän lopussa tasoihin tilanteeseen 22-22. Erän käänteen tehneessä pallossa Saarinen yritti yllättää VaLePan torjuntaa passaamalla keskelle Zhbankoville, vaikka hyvään vireeseen päässyt Fazlikin oli hyvissä asemassa.

Neljännessä erässä Loimu ei saanut enää Upi Sivulaa kuriin, vaan ex-loimulainen johdatti VaLePan erä ja otteluvoittoon yhdeksällä pisteellään. Hakkuri nakutti pisteitä erityisesti viivalyönneillä, joita Loimun torjunta ei saanut kiinni eikä puolustus takaisin peliin. Erän hahmo Sivula sai kunnian myös päättää erän ja ottelun tilanteeseen 19-25.

Ottelun paras pistemies oli Fazli, joka teki 25 pistettä tehoin +18. Muut Loimun laitahyökkääjät olivat vaikeuksissa ja molemmat yleispelaajat jäivätkin tehoissa pakkasen puolelle. VaLePalta Sivula teki 20 pistettä ja hyvän kevätvireen löytänyt brassiyleispelaaja Gabriel Franca sekä uuteen rooliinsa loistavasti kotiutunut keskipelaaja Juho Kaunisto 14 pistettä. Otteluisäntä Raision kaupunki palkitsi parhaiksi pelaajiksi VaLePalta juuri Kauniston ja Loimulta Fazlin.

Ottelusarja on VaLePalle katkolla keskiviikkona Sastamalassa. Loimun pitää voittaa se ottelu, jotta ottelusarja jatkuisi vielä perjantaina Raisiossa. Loimu järjestää kannattajilleen bussimatkan Sastamalaan, jos lähtijöitä on tarpeeksi. Matkalle lähdetään Raision kaupungintalolta kello 16:30 ja bussikyydit maksaa 25€. Lipun jokainen ostaa itse paikanpäältä.

Loimun Janne Pyhäjärvi pelasi 100. liigaottelunsa.

Juho Kaunisto, VaLePa:

- Kyllä tämä on pysyvä rooli nyt. Sen verran hyvin mennyt ja tykkään olla keskellä. Torjunta on ollut aina itsellä pelin paras puoli. Kaksi ekaa erää oli tasaista vääntöä. Kolmas saatiin lopulta hoidettua hienosti kotiin. Loimukin puolusti hyvin, mutta meillä oli kovempi halu voittaa minun mielestäni.

Janne Pyhäjärvi, Loimu:

- Yritän tuoda hyvää energiaa kentälle ja sytyttää porukkaa, jos ollaan perässä. Tänään oli aika hyvälaatuista peliä eka erä poislukien. Me keskitytään hyvään taktiikkaan ja käännetään sarja keskiviikkona.

Janne Kangaskokko, VaLePa:

- Hyvällä energialla tultiin silmät kiiluen ja voitonhalu korkealla. Löydettiin heti alusta oikea tunnetila pelata. Ehkä vähän karkasi yli toisessa erässä ja syöttö alkoi sakkaamaan ja Loimu sai parilla ässällä kaulan. Niillä virhemäärillä oli vaikea sitten ottaa takaa-ajosta kiinni. Pitkän tauon jälkeen peli rauhoittui vähän ja oli hienoa lentopalloviihdettä puolin ja tosiin. Hyvä tunnelma hallissa.

Kari Raatikainen, Loimu:

- Oli selvästi laadukkaampaa pelaamista kuin avauksessa. Hyökkäysvirheet puolitettiin ja saatiin peliin laatua ensimmäisen erän kadonnutta tatsia lukuunottamatta. Ehkä pitää olla vähän huolestunut, että hyvän erän jälkeen pitkän tauon jälkeen tuli niin huono aloitus. Tuntuu että jäätiin jälkeen siinä, mutta lopussa kairattiin vielä peliin mukaan.


Raision Loimu - VaLePa 1-3
14–25, 25–19, 23–25, 19–25
Koti:Fazli 25/+18, Zhbankov 9/+2, Kouki 7/-4
Vieras:Sivula 20/+12, Franca 14/+8, Kaunisto 14/+13

MVP:t
Ali Fazli, Loimu
Juho Kaunisto, VaLePa

Katsojia 607

Ottelusarjan tilanne 2-0 VaLePalle, kolmella voitolla välieriin

Seuraavat ottelut
KE 20.3. klo 18:30 VaLePa - Raision Loimu
Tarvittaessa
PE 22.3. klo 18:30 Raision Loimu - VaLePa
SU 24.3. klo 17:00 VaLePa - Raision Loimu

Ottelukuvat

Ottelutilasto



Akaa-Volley vei sarjan katkolle kotiinsa

Alajärvelle saatiin KyKy-Betsetin kotipelien katsojaennätys, yli 700 katsojaa. He saivatkin todistaa pitkiä palloralleja ja huikeaa lentopalloa. Akaa-Volley oli vahva erityisesti hyökkäyspäässä ja vei ottelun ansaitusti nimiinsä 0-3 (18-25, 22-25, 20-25).

Ensimmäinen erä alkoi melkeimpä siihen, mihin Akaalla lauantaina jäätiin. KyKy-Betsetin peli oli hermostunutta ja Akaa-Volley otti komennon mennen johtoon 8-3. Renars Jansonsin syöttövuorolla Betonimiehet pääsevät vielä kahden pisteen päähän 8-10, mutta akaalaiset painelivat nopeasti karkuun. KyKy-Betsetiltä Renars Jansons ja Romans Sauss vastasivat pisteiden teosta, mutta akaalaisilta löytyi enemmän ratkaisijoita. Erä selvästi Akaa-Volleylle 18-25.

Toinen erä on selvästi ensimmäistä tasaisempi ja alajärveläisyleisö loi hienosti halliin tunnelmaa. Akaa-Volley karkaa 13-16 johtoon. Guntis Atars vaihtaa kentälle alajärveläisille tutun pelaajan Miko Kostamon, jonka kovilla syötöillä Betonimiehet nousevat taas taistelemaan erävoitosta. Akaa-Volley kuitenkin on erän lopussa kova ja vie senkin nimiinsä 22-25. Mainittakoon, että KyKy-Betset teki erään yhteensä 7 syöttövirhettä ja Akaa-Volley 5. Ässät menivät vieraille 1-2. Vieraiden hyökkäystehot olivat myös selvästi kotijoukkuetta kovemmat 52%, kun kotijoukkueen 43%.

Kolmanteen erään Betonimiehet saavat paremmin keskihyökkäystä peliin mukaan pisteiden arvoisesti. Erä oli melkoista kissa-hiiri -leikkiä, sillä Akaa-Volley karkasi aina muutaman pisteen karkumatkalle ja KyKy-Betset tasoitti. Erän lopussa Akaa-Volleylta kuitenkin löytyi enemmän ratkaisijoita ja he jatkoivat kovaa hyökkäyspeliään. Erä Akaalle 22-25, ottelu 0-3 ja ottelusarja heille keskiviikkona katkolla. Huomioitavaa koko pelistä oli Akaa-Volleyn parhaana palkitun Ilja Ivanovin hyökkäystehot: 6 hyökkäystä, 6 pistettä ja tappoprosentti näin ollen 100%.

Akaan Lasse Jäntille ottelu oli liigauran 200:s.

Ilja Ivanov, Akaa-Volley:

- Ihan ok sujui. Muutama turha virhe, mutta kokonaisuudessaan tuntui, että pelattiin ihan ok. Hyvällä energialla painettiin. Välillä oli tiukkoja hetkiä, kun vastustaja sai meidät kiinni, mutta ei panikoitu liikaa vaan tehtiin omaa hommaa. Vahva syöttö oli meillä ja tuli virheitäkin, mutta vastustajakin teki niitä, mikä helpotti meidän peliä. Hyvästä nostosta yritetään pelata nopeaa tempoa. Välillä ei aina osu, mutta nopeeta peliä yritetään pelata.

Renars-Pauls Jansons, KyKy-Betset:

- Pettynyt olen. Paljon huonoja ja tarpeettomia virheitä. Kaiken kaikkiaan jatketaan taistelua ja yritetään venyttää pudotuspelejä. Vastustaja puolusti hyvin ja olivat hyvässä kunnossa. Kroppa on väsynyt, mutta pään pitää pysyä terävänä.

Olli Kunnari, Akaa-Volley:

- Tänään puolustettiin, mikä toi pitkiä palloralleja. Syöttöpelillä yritettiin saada painetta. KyKy-Betset oli myös satsannut syöttöön ja välillä oltiin sen kanssa vaikeuksissa. Meidän tappo päälle 50% ja KyKy-Betsetillä alle 40%, siinä isoin ero. Katkasupeli haastavin, pitää olla hyvä fokus.

Guntis Atars, KyKy-Betset:

- Aika paljon tyhmiä virheitä eikä kuulu tälle tasolle. torjunta-puolustukseen olin tyytyväinen mutta hyökkäystehot puuttuivat. Vastustaja syötti kovaa, joten joelilla oli paikat vähissä pelata keskeltä. Pitää syöttää tehokkaammin seuraavassa pelissä.

Lehdistötilaisuus


Kyky-Betset - Akaa-Volley 0-3
18–25, 22–25, 20–25
Koti:Jansons 12/+8, Sauss 8/+2, Berg 6/+2
Vieras:Smidl 16/+3, Tyynismaa 11/+8, Heiskanen 10/+5

MVP:t
Renars-Pauls Jansons, KyKy-Betset
Ilja Ivanov, Akaa-Volley

Katsojia 773

Ottelusarjan tilanne 2-0 Akaa-Volleylle, kolmella voitolla välieriin

Seuraavat ottelut
KE 20.3. klo 18:30 Akaa-Volley - KyKy-Betset
Tarvittaessa
PE 22.3. klo 18:30 KyKy-Betset - Akaa-Volley
SU 24.3. klo 17:00 Akaa-Volley - KyKy-Betset

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Tiikerit tasoitti puolivälieräsarjan – Kokkolassa täydet viisi erää

Vaihtelevan ja erittäin jännittävän playoff-pelin tarjosivat Tiikerit ja Savo Volley yli 800 katsojalle Kokkolassa. Tiukka vääntö päättyi kotijoukkueen voittoon 3-2 (25-16, 22-25, 26-24, 23-25, 15-10).

Tiikerit aloitti pirteästi, halliten avauserää alusta loppuun. Tiikereiden vastaanotto oli hyvällä tasolla ja joukkue voitti monta tiukkaa taistelupalloa. Libero Teemu Lahden johdolla joukkue puolusti todella hyvin.

Toisessa erässä osat vaihtuivat. Savo Volley aloitti vahvasti. Tommi Siirilän ässällä 3-0 ja Kevin Rodriguezin ässällä 20-12. Tiikerit teki erän lopussa hienon nousun, aina tilanteeseen 22-24, mutta Joonas Jokela iski ratkaisevan pisteen.

Kolmannessa erässä edettiin tasatahtiin. Savo pääsi eräpalloon, kun Jokela iski vieraille 24-23. Sitä seurasi Rodriguezin syöttövirhe, tasan 24-24. Vieraiden virheellä pääsi Tiikerit eräpalloon. Savo otti aikalisän. Sen jälkeen Nico Nurmesniemi pamautti semmoisen ässäsyötön, että oksat pois, 26-24.

Tiikerit avasi neloserän todella väkevästi. Antti Leppälä syötti ässän, 4-1. Jere Mäkinen iski 6-1. Oskari Keskinen syötti pahan ja Mäkinen iski vastapallosta 8-2. Mutta erä oli kaikkea muuta kuin selvä. Savo teki upean nousun, 11-12. Tiikerit piristyi, johti 16-12, 17-13 ja 18-15. Erän loppu oli jännittävä. Keskinen 21-21, Siirilä 21-22, Mäkinen 22-22, Keskinen ässäsyötöllä 23-22, syöttövirheellä 23-23, torjunnalla 23-24 ja Jokelan ässä päätti erän 23-25.

Mäkisen johdolla avasi Tiikerit viidennen erän, 3-1. Michelau kavensi ja Siirilä torjui, 3-3. Tiikerit puolusti todella hyvin ja Mäkinen, Jiri Hänninen ja Keskinen iskivät pisteitä, Tiikerit johti 11-6. Jokelan syöttövirheellä, Tiikerit 12-7. Mäkinen oli erän kokkolalaissankari, iskien lopussa 13-8 ja 14-9. Rami Rekomaa iski illan viimeisen pisteen, 15-10.

Ottelusarja jatkuu keskiviikkona Kuopiossa ja perjantaina Kokkolassa.

Joonas Jokela, Savo Volley:

-Tiikerit oli se normaali Tiikerit. Voitti omalla tavallaan. Tiikerikenttään ei helppoja palloja pudonnut. Minä itse, kuten koko joukkue pelattiin ailahtelevasti. Välillä oli paljon hyvää, välillä oltiin ulkona tupakalla. Homma jatkuu keskiviikkona. Ei tässä hätää. Tänäänkin tuli muutama hyvä nousu.

Jere Mäkinen, Tiikerit:

-Tiukka peli. 3-2, eli meille tuttu tulos. Peli-ilme oli hyvä ja sekin tulee onnistumisten kautta. Keskiviikkona pitää tehdä omat asiat hyvin ja tapella joka pallosta.

Timo Tolvanen, Savo Volley:

-Tiikeri pelasi hyvän pelin. Olivat omalla tasollaan. Me pelasimme ailahtelevasti. Kolmas erä menetettiin lopussa. Neljännessä puolestaan tehtiin hieno nousu. Edessä on pimeä bussimatka kotiin, mutta onpahan aikaa miettiä….

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

-Puolustuspeli oli hyvää. Sitä parannettiin ensimmäisestä pelistä. Pelillisesti ottelu ei ollut kovatasoinen. Eka kohtaaminen oli parempi. Keskiviikkona Savo parantaa varmasti, joten meidän pitää olla valmiita.

Lehdistötilaisuus Ruudun lähetyksessä


Tiikerit - Savo Volley 3-2
25–16, 22–25, 26–24, 23–25, 15–10
Koti:Keskinen 23/+13, Hänninen 21/+11, Mäkinen 19/+8
Vieras:Michelau 23/+12, Jokela 22/+10, Siirilä 17/+15

MVP:t
Jere Mäkinen, Tiikerit
Joonas Jokela, Savo Volley

Katsojia 810

Ottelusarjan tilanne 1-1, kolmella voitolla välieriin

Seuraavat ottelut
KE 20.3. klo 18:30 Savo Volley - Kokkolan Tiikerit (Kuopio)
PE 22.3. klo 18:30 Kokkolan Tiikerit - Savo Volley
Tarvittaessa
SU 24.3. klo 17:00 Savo Volley - Kokkolan Tiikerit (Kuopio)

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin