Seuraa meitä somessa:

TV-pelien avauksessa heti helmi Sastamalasta

25.09.2014

MTV3:n Mestaruusliigan TV-ottelut käynnistyvät melkoisella helmellä, kun viime kauden mestarijoukkue VaLePa kohtaa pronssille yltäneen Hurrikaani-Loimaan sunnuntaina.

Lauantain avauksessa VaLePa haki erityisesti vahvan keskipelinsä johdolla 3-0- vierasvoiton Loimaalta. (Lue otteluraportti

Viime kaudella mestarijoukkue vei kaikki kolme joukkueiden keskinäistä kohtaamista liigassa: kotonaan Sastamalassa lukemat olivat 3-1 ja Loimaalla vierasvoitot 2-3 ja 1-3.

Joukkueet ovat tutuissa käsissä, sillä sekä Hurrikaanin Ville Kakko että VaLePan Ugis Krastins ovat jo seitsemättä kautta seurojensa penkin päässä. Myös vahva pelaajaura yhdistää kaksikkoa.

Hallitsevan mestarijoukkueen VaLePan perusseitsikkoon tuli tavallaan 1,5 muutosta, kun kesken viime kauden loukkaantunut hollantilaishakkuri Sjoerd Hoogendoorn palaa nyt ruutuun ja keskelle Juha Ahon tilalle asettuu viime kauden liigan ylivoimainen torjuntakuningas Matthew Pollock (USA).

Jo tutu nimet sastamalaisten seitsikossa ovat passari Antti Esko, yleispelaajat Olli Kunnari ja Elviss Krastins, toinen keskitorjuja kaikilla kahdellatoista liigakaudellaan runkosarjassa yli 70 torjuntaa napsibut valkovenäläinen Eduard Venski ja libero Jarmo Korhonen.

Hurrikaanin kotimaan pelaajien tukiranka muuttui täysin libero Jesse Mäntylää lukuunottamatta. Kalle Määttä tuli pohjosiesta passariksi ja samasta joukkueesta saapui myös maajoukkueesta tuttu yleispelaaja Eemeli Kouki. Tuomas Koppanen vahvistaa joukkueen keskipelaajaosastoa yhdessä maajoukkuetähti Matti Oivasen kanssa.

Hurrikaanin ulkolaisosaston muodostavat jo tutut Vladimir Cedic (Serbia/hakkuri) ja VaLePassa liigassa 2010-11 debytoinut Aivars Petrusevics (Latvia/yleispelaaja). Uusi nimi puolestaan on virolaispassari Tauno Lipp.

Ottelun selostaa Marko Terva-aho ja haastattelijana toimii Inka Korhonen. TV ohjauksesta vastaa Olli Härkki.

VaLePa - Hurrikaani on nähtävissä MTV3 Max -kanavalla kello 16.55 alkaen sunnuntaina 28.9.

  Takaisin