Seuraa meitä somessa:

VaLePa ja Savo Volley komeisiin kotivoittoihin

17.02.2024

Miesten Mestaruusliigan runkosarjan lopputaisto tuntuu tasoittuvan tasoittumistaan. Launtaina VaLePa otti täydet kolme pistettä Akaa-Volleylta ja Savo Volley venyi 3-2 -kotivoittoon puolestaan Kokkolan Tiikereistä.

VaLePa käänsi erien loput voitoksi yleisöpelissä

VaLePa Sastamala Tampere – Akaa-Volley 3-0 (27-25, 25-23, 25-22)

Yleisöpeliksi tätä voi hyvin kutsua. Akaalaiset tulivat runsaslukuisesti ja ansiokkaasti kannustamaan omiaan. Tästä myös jäyhät tyrvääläiset innostuivat kannustamaan omiaan. Yhteensä 773 katsojaa sai jännittää omiensa puolesta joka erässä ihan loppumetreille asti. Pelattiin pienten marginaalien peli, kuten eränumeroista voi päätellä. VaLePa oli hieman parempi torjunta/puolustuspelissä ja teki vähemmän virheitä. Vexve Areenan uusi näyttötaulu sai näyttävän alun.

Urpo Sivulan pääsarjauran pistesaldo nousi illan saaliin myötä 7121:een eli hän on enää 29 pisteen päässä Normunds Veinbergsin kaikkien aikojen ykköspaikasta (7150).

Esko, Ekman, M. Leinonen, Franca, j. Leinonen, Sivula, Pennanen L
Jäntti, Tyynismaa, Taponen, Hernandez, Heiskanen, Smidl, Pineau L

Ensimmäisen erän tilanteessa 20-17 Juho Kaunisto tuli torjuntavaihdossa Mikko Eskon tilalle verkolle. Jatkopalloissa Urpo Sivula tuli takakentältä passaamaan. Ensimmäisessä hyökkäyksessä tyylikäs hyppypassi taakse ja seuraavassa pisteessä pateripassi Miro Leinoselle. Tästä suorituksesta Sivula sai Hyvinvointiapteekki Sastamalan palkinnon pelin näyttävimmästä suorituksesta. Erän lopussa pukkipaidat etenivät eräpalloon 24-19 Miro Leinosen ja Urpo Sivulan torjunnoilla. Akaa-Volley sai syötön itselleen Matej Smidln peipillä. Sen jälkeen syöttämään tuli Petteri Tyynismaa, jonka syötöt sotkivat VaLePan vastaanottoa p1 tilanteessa (passari tulee passaamaan ykköspaikalta ja hakkuri hyökkää nelospaikalta) Akaa-Volley eteni eräpalloon. Gabriel Franca katkaisi syöttövuoron kakkospaikan hyökkäyksellä ja Sivula päätti erän kakkospaikan hyökkäyksellä.

Toisen tasaisen erän loppu oli ensimmäisen kaltainen. Tyynismaa hankki hyökkäyksellä pisteen ja syöttövuoron akaalaisille tilanteessa 24-21. Smidlin ykköspaikan hyökkäyksellä 25-23. Jiri Leinonen onnistui nelospaikan hyökkäyksellä kääntämään erän pukkipaidoille.

Kolmas eräkin pelattiin samoilla käsikirjoituksilla. VaLePa johti 24-20 Jere Heiskasen hyökkäysvirheen jälkeen. Seuraavan pallon Heiskanen hyökkäsi pisteeksi ja Panu Pitkänen torjui Miro Leinosen siirtohyökkäyksen. Urpo Sivula päästi peipillä VaLePan pinteestä erä- ja ottelupallossa.
+VaLePa-Akaa Volley 17.2.2024, kuva Hannu Moilanen (1).jpeg

Akaa-Volleyn pelätty aloitussyöttö ei tänään ollut parhaimmillaan ja toisaalta pukkipaitojen vastaanotto toimi hyvin. Jiri Leinonen vastaanotti jälleen erinomaisesti 64% (27%). Lisäksi hän syötti kaksi ässäsyöttöä. Muutenkin kova syöttö pysyi hyvin ruudussa ja hänellä oli eniten aloitussyöttöjä joukkueessa. Urpo Sivula ja Gabriel Franca kantoivat päävastuun laitahyökkäyksissä. Eetu Pennanen vei liberoiden kamppailun tarkemmalla vastaanotolla. Mikko Esko pyöritti näyttävää hyökkäyspeliä ja tänään keskipelaajat Miro Leinonen ja Jacob Ekman saivat nauttia siirtopasseista.

VaLePan hyvä aloitussyöttö tuotti tänään vaikeuksia vierasjoukkueelle ja se vaikeutti heidän pelinrakenteluaan. Akaa-Volleyn Matej Smidl hyökkäsi 32 kertaa, joista 18 pistettä 56%:n teholla. Hän teki kuitenkin paljon virheitä. 19 tehtyä pistettä, mutta virheillä 13 pistettä VaLePalle, 6 syöttövirhettä ja 3 hyökkäysvirhettä ja 4 lyöntiä torjuntaan. Petteri Tyynismaa on akaalaisten paras 11/+11. Virheetön peli ja joukkueensa paras aloitussyöttäjä.

Jiri Leinonen:

- Saatiin tänään pidettyä syöttö kaikilla kovana ja siitä varmasti tuli isoimmat erot. Kaikki erät olivat tasaisia. Pitää vain pysyä kylmänä tiukoissa paikoissa ja taistelutahtoa pitää löytyä erien lopuissa.

Petteri Tyynismaa:

- Jotenkin peli ilme puuttui, ei oikein päästy pelin päälle tänään. Saatiin torjuttua ja puolustettua hyvin, mutta tuli vain notkahduksia.

Janne Kangaskokko:

- Kyllä tyytyväinen pitää olla, kotivoitto, kolme nolla ja hyvä päättää kolmen pelin viikko tähän. Positiivinen asia oli ensimmäisen erän lopussa, jossa pysyttiin rauhallisena ja pystyttiin kairaamaan erä itselle vaikeasta tilanteesta. Lisää itseluottamusta. Saatiin tänään hyvin syötöllä painetta vastustajalle. Parannettiin keskiviikon jälkeen ja pidettiin oma vastaanotto kuosissa. Loppuviilausta pitää tehdä ennen kuin playoff -ottelut alkavat. Pyritään pitämään mahdollisimman hyvä sijoitus.

Olli Kunnari:

- Kyllä olisin halunnut, että oltaisiin oltu kärkkäämmin liikkeellä, mutta hieman oli nuhanen startti. Meidän syöttöpeli ei ollut samalla tasolla, mitä se on parhaimmillaan ollut. Kaksi kaveria saivat meiltä palloa kuolemaan. Tarvitaan kyllä tulitukea myös muilta. Runkosarjan ykköspaikkaa haetaan, mutta koitetaan myös fyysisesti valmistautua playoffeihin


VaLePa - Akaa-Volley 3-0
27–25, 25–23, 25–22
Koti:Franca 15/+10, Sivula 14/+6, Leinonen 10/+4
Vieras:Smidl 19/+6, Tyynismaa 11/+11, Heiskanen 10/+3

MVP:t
VaLePa Jiri Leinonen
Akaa-Volley Petteri Tyynismaa

PROlibero
Eetu Pennanen, VaLePa

Katsojia 771

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Jälleen tiukka taisto Tiikereitä vastaan - ensimmäinen voitto Savolle

Jos lentopallo-ottelun viides erä päättyy lukemiin 18-16, voidaan puhua hyvällä syyllä tasaisesta ottelusta. Sellainen nähtiin Pielavedellä, kun Savo Volley ja Kokkolan Tiikerit mittelivät sarjatilanteenkannalta tärkeässä kamppailussa. Savolaiset ottivat nyt Tiikereistä kauden ensimmäisen voiton lukemin 3-2 (23-25, 25-19, 22-25, 25-19, 18-16).

Savo Volleylla oli viidennessä erässä ensimmäinen ottelupallo tilanteessa 14-11, mutta vierasjoukkue kiipesi moneen otteeseen tasoihin – ottelupalloon asti se ei missään vaiheessa yltänyt. Tilanteesta 16-16 ottelun ratkaisivat ensin Joonas Jokela ykköspaikan hyökkäyksellä ja sitten – kukapa muukaan – kuin passari Kevin Rodriguez ässäsyötöllä.

- Pikkuisen kävi 14-11 -tilanteessa muistot menneistä, sanoi kotijoukkueen valmentaja Timo Tolvanen.

Hän viittasi edellisen Akaa-ottelun ratkaisevaan kolmanteen erään, missä Savo Volley suli 21-24 -eräpallotilanteesta erän ja siten koko ottelun ratkaisseeksi 26-24 -tilanteeksi.

- Hyvä, että se nyt kääntyi näin päin. Ei ollut helppo ilta. Alussa emme mitenkään meinanneet päästä käyntiin, mutta onneksi toisessa erässä pienillä muutoksilla saimme tulosta aikaiseksi.

Muutos oli se, että yleispelaaja Alvi Shurdhi antoi tilaa Tapio Toiviaiselle. Shurdhi hoiti vastaanoton kiitettävästi, mutta hyökkäys ja syöttö takkusivat pahasti.

- Emme tavallaan ole saaneet Tiikereiden vastaanottoa rikki, mutta nyt siinä onnistuimme, sanoi Tolvanen.

Vastustajan valmentaja Mikko Keskisipilä oli varsin positiivisella mielellä.

- Paljon hyvää oli meillä pelissä. Teimme hyvän nousun viimeisessä erässä, missä olimme jo vahvasti sillassa. Pari rotaatiota olivat meille vaikeita, ja yleensä virheiden määrä oli meillä turhan iso. Aika tasainen oli ilta.

Savo Volleyn parhaat pistenikkarit löytyivät laitahyökkääjäosastolta.

Hakkuri Joonas Jokelaan pystyi luottamaan vaikeilla hetkillä. Mahtavat 44 passia saanut hakkuri teki pisteet 23/+14.

Michael Michelau - jonka tuuletukset onnistuneen suorituksen jälkeen ihastuttavat -, hoiti vastaanoton kiitettävästi 70 prosentin tarkkuudella ja keräsi pisteet 20/+10.

Toisessa erässä kentälle tullut Toiviainen ei loistanut hyökkäyksissä, mutta napsi peräti viisi tappotorjuntaa ja nosti aloitukset mukavasti 52 prosentin tarkkudella.

Liberona hääri tällä kertaa Miro Rasinperä. Hän oli vastustajan syöttöjen pääkohde, mutta siitä mies ei säikähtänyt, vaan nosti 50 prosentin tarkkuudella.

Vastustajan tehomies oli tutusti hakkuri Oskari Keskinen (24/+13), joka edellisessä kohtaamisessa pommitti Savo Volleyn nurin. Nytkin hän sai päävastuun hyökkäyksestä yhdessä Lauri Jylhän (17/+10) kanssa.


Savo Volley - Tiikerit 3-2
23–25, 25–19, 22–25, 25–19, 18–16
Koti:Jokela 23/+14, Michelau 20/+10, Kovac 12/+7
Vieras:Keskinen 24/+13, Jylhä 17/+10, Leppälä 14/+12

MVP:t
Michael Michelau, Savo Volley
Anto Välimaa, Tiikerit

PROlibero
Miro Rasinperä, Savo Volley

Katsojia 422

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin