Seuraa meitä somessa:

VaLePa vahva Korsossa

06.01.2016

Sarjakakkonen VaLePa avasi vuoden vierasvoitolla sarjassa viimeisenä majailevaa Korson Vetoa vastaan erin 0-3 (21-25, 17-25, 25-27).

Lentopalloilun mestaruusliigassa pelaava Korson Veto palasi loppiaisena tositoimiin. Sunnuntaina korsolaiset pelasivat Vihdissä näytösottelun Loimua vastaan. Tänään Lumo-hallissa vastaan asettui VaLePa Sastamalasta. Otteluisäntänä oli SRV ja yleisöä pakkasen keskeltä lämpöön oli tullut 323 katsojaa. Kauden 2015 – 2016 runkosarjasta oli illan ottelua ennen jäljellä vielä 17 ottelua, joten isännillä on edessä vielä mojova määrä otteluja. Pitkä ottelutauko näkyi ottelun alussa, mutta pian pelaajat jälleen pääsivät vauhtiin. VaLePa oli liikkeellä vain yhdeksällä pelaajalla. Elviss Krastinsin lisäksi myös Mikko Esko oli poissa. Vaikka Korso johti kolmatta erää jo 20 – 15, niin vain kokenut vierasjoukkue väänsi voiton. Alpar Szabo jatkoi hyviä torjuntoja ja oli saada siitä kolmannessa erässä ratkaisijan viitan. VaLePasta ei heikko lenkkiä löytynyt ja joukkue hoiti hommansa konemaisen tehokkaasti kuin sastamalalainen lentopallorobotti.

Ensimmäinen piste tänä vuonna Korsolle ja sen jälkeen tasaisesti tilanteeseen 8 – 8. VaLepa repäisi muuten pisteen johdon sen jälkeen, mutta Korso tuli vielä iholle 20 – 21 tilanteeseen. Erän päättää Antti Eskon komea juju. VaLePalla torjunta kunnossa ja ihailtavaa oli Jarmo Korhosen varma vastaanotto- ja kenttäpuolustuspeli. Korsolta syöttörintamalla onnistuivat hyvin Toni Kankaanpää ja Lassi Nurminen.

Toinen erä mentiin alun tasaisen kamppailun jälkeen lopulta VaLePan tahdissa. Syöttöruudussa oli erän lopussa herra ja Hidalgo, Andrei Levchenko ja hänen ässään erä lopulta päättyi. Toinen vakuuttava herra syöttöruudussa oli Stanislav Neviadomskyi Ukrainasta. Kolmannen erän tekniselle mentiin Korson johdossa 14 – 11. Pitkä tauko oli tehnyt kotijoukkueelle hyvää. Korson mahtavalla torjuntaputkelle kotijoukkue nousi jo 20 – 15 johtoon, mutta VaLePa sai nukahduksensa ohi ja tuli vielä rinnalle. Erä lopulta vieraille lukemin 25 - 27 ja samalla ottelu erin 0 – 3.

Otteluisäntä SRV palkitsi Korson Vedon parhaana pelaajana Toni Kankaanpään, VaLePasta palkittiin Timo Jokinen

Yleispelaaja Toni Kankaanpää, Korson Veto:

- Annetaan edelleen paljon pienissä jutuissa kaverille pisteitä. Maratonsarja käynnissä ja meidän kausi on oikeastaan vasta alkamassa. Tästä pelit kunnolla käynnistyvät ja nyt kohti uusia pelejä.

Päävalmentaja Petri Sainio:

- Kahdella liberolla jatketaan ja olen tyytyväinen Patrik Ovaskan puolustuspelaamiseen. Tuplavaihtoa käytetään, jos se tuottaa pelillisesti tuloksia. Pienet virheet pitää saada jatkossa pois. Pojat treenaavat hyvin ja henki joukkueessa on hyvä.

Yleispelaaja Timo Jokinen, VaLePa:

- Ihan ok peli. Pieni nukahdus tuli meille kolmannen erän puolessa välissä. Olisi voinut tulla meille hankala ilta, jos Korso olisi saanut kolmannen erän. Koko ajan kuntoni paranee viime vuoden helmikuun polven tähystyksestä. Kiva oli tulla takaisin VaLePaan.

Päävalmentaja Ugis Krastins, VaLePa:

- Meillä on kova otteluputki koko ajan, joten tänäänkin vähän säästettiin osaa miehistöstä. Levchenko syötti tänään varmasti ja Stanislav Neviadomskyi onnistui hyvin, vaikka pikkuisen virheitäkin tuli. Olen ollut tyytyväinen myös uuteen hakkuriimme Jesus Chourioon, joka koko kasvaa hakkurin roolissaan.

Korson Veto: Toni Kankaanpää 11/+9, Alpar Szabo 8/+7, Karl Külaots 6/+1
VaLePa: Stanislav Neviadomskyi 20/+8, Timo Jokinen, 13/+4, Olli Kunnari 13/+4

Yleisöä: 323
T 9-9, Ä 4-6, SV 6-12, VO% 48-62, H% 33-54

LähiTapiolan pisteet
3 Jokinen VaLePa
2 Levchenko VaLePa
1 Kankaanpää KoVe

Ottelutilasto

Kuvat: Juha Jäntti / KoVe

  Takaisin