Seuraa meitä somessa:

VaLePalle yhdestoista perättäinen välieräpaikka

20.03.2022

VaLePa Sastamala Tampere otti sunnuntaina Joensuussa kolmannen 3-0 -voiton puolivälieräsarjasta Karelian Hurmosta vastaan ja eteni jo peräti 11:nnen kerran perättäin miesten Mestaruusliigan välieriin. Hurmoksen kausi päättyi ja sen sijoitus on seitsemäs tai kahdeksas.

Sunnuntaina Joensuun urheilutalolla koettiin todellista playoff-hurmosta, kun Karelian Hurmos ja VaLePa kohtasivat puolivälieräsarjan kolmannessa ottelussa. Kaksi ensimmäistä peliä hävinnyt Hurmos marssi kentälle ainoana tavoitteenaan jatkaa kautta vielä ainakin tulevalle viikolle, sillä tappio tietäisi kesäloman alkamista.

Ottelu alkoi VaLePa:n tahdissa ja vierasjoukkue näytti, että se oli tullut katkaisemaan sarjaa. Hurmoksen vastaanotto oli jälleen vaikeuksissa Jiri Hännisen syöttöjen kanssa, mikä vaikeutti kotijoukkueen peliä huomattavasti. Valopilkkuja Hurmoksen puolelta toki löytyi, sillä Eetu Häyrinen ja Atte Rissanen pelasivat erinomaisen erän. Hurmos pystyi nousemaan erän lopussa 10-16-tappioasemasta lähelle, mutta VaLePa oli lopussa kova ja voitti avauserän.

Toinen erä alkoi niin ikään VaLePa:n myllytyksellä, eikä Hurmos päässyt peliin mukaan lainkaan. Vastaanotto parani huomattavasti, mutta hyökkäystehot katosivat lähes täysin. Kunnia tästä toki kuuluu myös vieraiden loistavalle torjunta-puolustuspelille. Peräti seitsemän torjuntaa toiseen erään napannut VaLePa oli helisemässä ainoastaan aivan viimeisillä palloilla, mutta Hurmoksen kiri alkoi auttamatta liian myöhään. Erän hahmoksi kotijoukkueelta nousi neljä pistettä tehnyt Jere Heiskanen, VaLePa:n ykkönen oli Severi Savonsalmi viidellä pisteellä.

Pitkältä erätauolta peliin palasi sellainen Hurmos, joka taisteli loppuun saakka pitkittääkseen kesäloman alkamista. Kotijoukkue karkasi heti erän alussa johtoon, kunnes VaLePa nousi vahvalla pelillä tasoihin ja ohi. Heiskanen jatkoi vahvassa vireessä tehoin 6/+5, mutta hiukan lisätehoja olisi kaivattu, jotta erä olisi kulkenut aivan käsikirjoituksen mukaan. VaLePa:n yleispelaajat Hänninen ja Sakari Mäkinen takoivat kuusi pistettä mieheen, ja VaLePa käänsi huimaksi trilleriksi muodostuneen erän itselleen lopulta jatkopalloilla.

Hurmoksen kausi päättyi 0-3 (21-25, 16-25, 24-26) –tappioon. MVP-palkinnot menivät jo kolmannen kerran puolivälierissä Hurmoksen Tatu Hakkaraiselle ja pudotuspelien ensimmäisen MVP-tittelinsä pokkasi VaLePa:n Mikko Esko. 

”Kolmessa pelissä vastaanotto toimi meillä erittäin hyvin, helpottaa passarin työtä ja hyökkääjiä löytyi joka paikasta. Hyvä sarja meiltä, pystyttiin nostamaan tasoa ja hieno huomata, miten jätkät syttyvät playoff-otteluihin. Runkosarjan peleihin on välillä vaikea latautua, näitä pelejä on odotettu. Hienoa pelata, kun on panosta. Ollaan tehty kauden aikaan hyvin töitä, joukkue on tosi hyvässä kunnossa. Hyvä kun saatiin tänään poikki, päästään palauttelemaan ja treenaamaan. Uskon, että jatketaan siitä mihin nyt jäätiin” mietiskeli Esko lehdistötilaisuudessa.


”Pää on aika tyhjä. Kaikkemme annettiin, se ei nyt riittänyt. Tästä lähetään parantamaan. VaLePa tuli kovalla syötöllä ja varmaa syöttämistä. Ei pystytty vastaamaan. Parasta mitä tänään pystyttiin antamaan” tiivisti Hakkarainen.

”Oli illalla jo nähtävissä eilen, että sopivan rento ja letkeä meininki mutta fokus ja keskittyminen näkyi. Hyvin hoidettiin tämäkin peli. Ajattelin tuossa, että hyvä, että jouduttiin tekemään tosissaan töitä kolmannessa erässä. Sai vähän jännitystä, ei tullut ihan ilmaiseksi ja saatiin vähän painetilaa. Motivointi aloitettiin jo hetki ennen kuin playoffit alkoi. Se on prosessi, joukkue kasvaa pudotuspelien edetessä. Pitää bussissa vähän miettiä, mitä tehdään ennen välieriä. Aikaa on hyvin, saadaan rasitus pois ja fysiikkapuoli kuntoon. Kaikki pelaajat alkaa olla aika lailla terveinä, Karjarintakin on mukana tästä eteenpäin” kommentoi VaLePa:n päävalmentaja Janne Kangaskokko.

”Monivaiheinen kausi. Syksyllä oltiin valmiita ja saatiin tulosta, tavoite oli kehittyä ja kasvaa pelin edetessä. Muutkin joukkueet paransi, eikä ihan pysytty kyydissä. Olen silti ylpeä meidän pelaajista ja mikä sitoutuminen ollut koko projektin ajan. Yksilötasolla paljon kehitytty, paljon pelaajia jotka kantaa ensimmäistä kertaa vastuuta näissä peleissä. Tämä kasvattaa nälkää. Nyt levätään ja aletaan rakentaa tulevaa kautta” sanaili Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

Karelian Hurmos kiittää kaikkia kaudella 2021-22 mukana olleita! Katsojat, yhteistyökumppanit, talkoolaiset ja muut taustahenkilöt ovat mahdollistaneet Hurmoksen liigakauden. Nyt on aika analysoida kulunut kausi ja vetää hieman henkeä, ensi kaudella Hurmos palaa entistäkin nälkäisempänä ja kovempana!

Karelian Hurmos - VaLePa 0-3
21-25, 16-25, 24-26
Koti:Heiskanen 12/+2, Häyrinen 11/+3, Korhonen 8/+2
Vieras:Mäkinen 16/+7, Hänninen 14/+9, Tihumäki 11/+5
Ässät 3-5, syöttövirheet 8-13, torjunnat 2-12, hyökkäys% 37-49, vastaanotto% 52-69
Katsojia: 227

Joukkueiden MVP:t
Tatu Hakkarainen, Hurmos
Mikko Esko, VaLePa

Ottelutilasto

Voitot 3-0 VaLePalle, VaLePa välieriin

Kuvat: Jani Tykkyläinen

  Takaisin