Seuraa meitä somessa:

Valmennuskaksikko jatkaa LP-Vampulassa

06.02.2024

LP-Vampula Huittinen ja valmentajat Stefan Paunovic ja Tatjana Popovic ovat solmineet liigajoukkueen valmennuksesta kaksivuotisen jatkosopimuksen. Valmentajat aloittivat työnsä Huittisissa kauden alussa.

–Olen erittäin iloinen, että jatkamme yhteistyötämme. Tämä tiimi on joukko upeita ihmisiä, ja uskon, että voimme kehittyä vielä enemmän. Mielestäni tällä tiimillä on paljon potentiaalia, mutta se vie vain aikaa, ennen kuin se potentiaali saadaan ulos, sanoo Stefan Paunovic.

–Haluan työskennellä suomalaisten pelaajien kanssa, ja LP-Vampula on hyvin organisoitu seura. Yritämme yhdessä nostaa joukkueen korkeammalle tasolle tulevaisuudessa.

Paunovic myöntää, että hän ei aluksi ajatellut jäädä Huittisiin.

–Me teemme täällä todella mukavaa yhteistyötä ja on hyvä jatkaa yhdessä samaan suuntaan. Tavoitteemme ovat samat jatkossa, joten oli helppoa allekirjoittaa sopimus.

–Haluan myös mainita upeat fanimme, jotka ovat meille suurena tukena otteluissa. Iso kiitos tuesta seuralta ja faneilta, sanoo Paunovic.

LP-Vampulan toiminnanjohtaja Timo Talvitie toteaa, että seura halusi kaksikon jatkavan Huittisissa ja siksi seura halusi solmia heidän kanssaan kaksivuotisen sopimuksen.

–Tämä kausi on osoittanut, että valmennus on ollut hyvää, ja joukkueen pelaajilla ja valmennuksella on hyvä yhteishenki. Yhteistyö seurankin kanssa on toiminut hyvin, sanoo Talvitie.

–Valmennus on ollut terveellä, kehittävällä pohjalla ja pelaajat ovat kehittyneet kauden aikana hyvin. Juuri tätä olemme tavoitelleet. Ja kuten maajoukkueen päävalmentaja Nikolas Buser totesi täällä käydessään, täällä tehdään hyvää työtä ja se edellyttää kaikilta osapuolilta hyvää tekemistä, sanoo Talvitie.

  Takaisin