Seuraa meitä somessa:

Vantaa Ducks iloisessa lennossa

20.12.2017

Vantaa Ducksin peli rullasi nätisti kohti joululomaa, kun se löi keskiviikkona Iskun Lumossa 3–0 (25–12, 25–20, 25-23).

Lentopalloilun Mestaruusliigassa sarjan yhdeksäntenä oleva Vantaa Ducks kohtasi keskiviikkona 20.12. mustan makkaran kotiseudulta tulevan, sarjassa kahdeksantena olevan Rantaperkiön Iskun. Isku ei oikeastaan herännyt peliin kuin kolmannessa erässä, mutta kolmannen erän lopun hahmo Kalle Kattelus kaatoi lähes yksin syötöillään Iskun selälleen. Voitolla ei lähdetty yöhön, mutta ankat nousivat Iskun ohi sarjassa kahdeksanneksi. Otteluisäntänä oli Peab. Jouluvalmistelujen keskeltä oli Lumon viihtyisille lauteille tullut 379 katsojaa.

Ensimmäinen erä lähti ankkojen tahdissa ja tilanteessa 7 – 3 otti Iskun päävalmentaja Oskar Muurinen erän ensimmäisen aikalisänsä. Ankat jatkoivat tyrmäävästi ja Oskar Muurinen otti toisen aikalisänsä tilanteessa 12 – 4. Magyar jatkoi kovia syöttöjään ja tekniselle mentiin murskalukemissa 14 – 4. Isku vikisi ja ankat veivät erän helposti lukemin 25 – 12.

Toinen erä meni tasaisissa merkeissä tilanteeseen 8 – 8. Sitten ankat nykäisivät Külaotsin syöttövuorolla ja tilanteessa 11 – 8 otti Muurinen erän ensimmäisen aikalisänsä. Kurppa ja Koivisto tulivat tulpavaihdolla sisään tilanteessa 13 – 11. Tekniselle mentiin tilanteessa 14 – 11. Hietasen kovan kuutospaikan lyönnin jälkeen Ducksin käskijä Ismo Tuominen otti erän ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 20 – 18. Kankaanpään kakkospaikan paukku päättää Iskun rimpuilun lukemiin 25 – 20.

Kolmas erä alkoi lievällä Iskun painostuksella. Isku meni koko ajan parin pisteen etumatkalla ja kun Szabó lyö keskeltä pitkäksi, niin tilanteessa 6 – 9 Tuominen ottaa erän ensimmäisen aikalisänsä. Välillä ankat tulivat jo iholle, mutta tekniselle mentäessä Isku nykäisi reilun johdon lukemin 10 – 14. Ankkojen erän loppukiri alkoi teknisen jälkeen. Hietasen jäätyä torjuntaan tilanteessa 16 – 17 Muurinen otti erän ensimmäisen aikalisänsä. Ankat menivät jo pisteen johtoonkin, mutta tilanteessa 18 – 19 otti Tuominen erän toisen aikalisänsä. Isku siirtyi Kurpan syöttövuorolla jo 20 – 23 johtoon, mutta Kalle Katteluksen syöttövuorolla ankat tulivat tasoihin 23 – 23. Muurisen aikalisän jälkeen Kattelus vetää ässän raakana kenttään ja tilanne 23 – 24. Katteluksen seuraavan vaikean syötön Isku nostaa vastapalloksi, jonka Külaots tappaa lähes pystyyn. Erä hienon loppukirin jälkeen Vantaa Ducksille 25 – 23.

Otteluisäntä Peab valitsi ottelun jälkeen Vantaa Ducksin parhaaksi pelaajaksi Miro Määttäsen ja Rantaperkiön Iskusta Matti Hietasen. Alan miehet palkitsivat positiivisimpana pelaajana palkinnollaan nro 207 Pasi Hyvärisen.


Hakkuri Karl Külaots, Vantaa Ducks

- Ei ollut enää meiltä sähläämistä. Oli eri Isku vastassa kuin viimeksi Tampereella. Pasin tulo on tuonut peliimme selkeyttä. Suunta on nyt ylöspäin. Nyt vielä kun saadaan torjunta kunnolla uomiin.

Päävalmentaja Ismo Tuominen, Vantaa Ducks

- Hyvin pojat jaksoivat. Keskittyminen meni nappiin. Puolustuksen jälkeinen pelaaminen oli meiltä tänään virheetöntä. Kalle Kattelukselta hieno syöttövuoro kolmannen erän lopussa.

Yleispelaaja Matti Hietanen, Rantaperkiön Isku

- Hävittiin joka osa-alueella. Nuoret jännittivät. Rohkeita suorituksia kaivataan.

Päävalmentaja Oskar Muurinen, Rantaperkiön Isku

- Tässä päävalmentajan työssä ei paljon tittelit paina. Ensimmäisen erän alussa heti jäpitettiin alahuuli väpättäen. Kai tässä täytyy jostain hankkia meidän junioreille rintakarvoja. Kolmannen erän loppu oli meillä huono ja meni kaverille 5 – 0.



LähiTapiolan pisteet
3 Määttänen Ducksä
2 Külaots Ducks
1 Kattelus Ducks

Vantaa Ducks - Rantaperkiön Isku 3-0
25-12, 25-20, 25-23
Vantaa Ducks: Määttänen 20/+13,Külaots 13/+10,Kankaanpää 8/+6
Rantaperkiön Isku: Hietanen 13/+7,Mäntylä 13/+5,Kruuda 4/+2
Katsojia: 379

Ottelutilasto

  Takaisin